Kolumni

Mari Lahti

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.

Mieletöntä touhua

Mitä tapahtuisi jos poliittista päätöksentekoa ohjaisi entistä enemmän näyttöön perustuva päätöksenteko? Se, että poliittiset päättäjät perustelevat päätöksensä tarkoin harkittuun parhaaseen mahdolliseen näyttöön ja tutkittuun tietoon, nykyisen sulle-mulle kaverikapitalismin sijaan? Tämä ajatus tuntuu kaukaiselta tämän päivän poliittisessa Suomessa. Vallalla on vähättelevä näkemys tiedon tuottajia kohtaan. Kaikki varmasti muistamme viimekeväiset pääministerin puheet ”kaiken maailman dosenteista”.

Joskus voisi olla hyvä kuunnella niitä, joilla on asiasta viimeisin tutkimustieto ja vuosikymmenen kokemus aiheesta.

Miksi ihmeessä päättäjiä ei kiinnosta mahdollisuus säästöön tulevaisuuden Suomessa?

Mielenterveysongelmista kärsii joka viides aikuinen ja puolet vakavista mielenterveydenongelmista alkaa jo lapsuudessa. Mielenterveysongelmista kasautuu suorien ja epäsuorien kulujen kautta yhteiskunnalle miljardien lasku. Tästä huolimatta mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn käytettävä rahasumma on pieni ja suurin osa käytettävistä rahoista menee kalliiseen korjaavaan hoitoon. Mielenterveyshäiriöt aiheuttavat paljon pitkäaikais- ja yhteissairastavuutta. Ne ovat yleisin syy päätymiseen työkyvyttömyyseläkkeelle ja keskeinen syy sairauslomille. Mielenterveydenhäiriöistä johtuva taakka yhteiskunnalle on kaikista sairausryhmistä suurin.

Miksi ihmeessä päättäjiä ei kiinnosta mahdollisuus säästöön tulevaisuuden Suomessa?

Poliittiset päätökset pitäisi aina arvioida. On kovin kestämätöntä, että tällä hetkellä tehdään lyhytnäköistä kvartaalipolitiikkaa. Silloin vaikutusten arviointi helposti unohdetaan. Tai on helppo unohtaa. Päätöksenteon tulee olla nykyistä läpinäkyvämpää, jotta me muut voisimme arvioida avoimesti, kuinka tehty päätös vaikuttaa kuntalaisten mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Moni päätettävä asia vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti kuntalaisen arkimielenterveyteen. Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat vaikkapa terveydenhuollon saatavuus tai subjektiivinen oikeus päivähoitoon, työllistämispolitiikasta puhumattakaan.

Päätöksenteon tulee olla nykyistä läpinäkyvämpää, jotta me muut voisimme arvioida avoimesti, kuinka tehty päätös vaikuttaa kuntalaisten mielenterveyteen ja hyvinvointiin.

Tutkimusten mukaan poliittinen päättäjä, esimerkiksi kunnan luottamushenkilö, turvautuu kovin vähän parhaaseen mahdolliseen tutkittuun tietoon ja näyttöön päätettävästä asiasta. Tähän on varmasti olemassa monta syytä. Ensinnäkin, poliittisella päättäjällä on usein monta rautaa tulessa ja aika yksittäisen asian päättämiseen voi olla hyvin niukkaa. Toiseksi, saatavilla oleva paras mahdollinen näyttö päätettävästä asiasta, voi riippua esimerkiksi siitä, kuinka paljon viranhaltijat ehtivät tuottamaan tätä tietoa päätöksenteon tueksi.

Minusta tässä on jotain kummaa.

Meillä Suomessa on arvioitu olevan maailman paras koulutusjärjestelmä, mutta jostain syystä avoin dialogi ja vuoropuhelu tiedon tuottajien kanssa ovat vähentyneet. Erilaiset korkeakoulut, tiedeyhteisöt ja valtion tutkimuslaitokset tuottavat meille valtavan määrän tietoa, mutta jostain syystä tämä tieto ei valu päätöksenteon tueksi asti. Otetaanpa nyt vaikka esimerkiksi viimeaikainen keskustelu sotesta. Tutkimusten mukaan vain 20 % mielenterveyspotilaista saa laadukasta ja hyvää hoitoa. Ja noin puolet on kokonaan vailla hoitoa.

Mielenterveysongelmien takia hoitoa hakevista joka kymmenes joutuu odottamaan hoitoon pääsyään ja valtaosa ei saa sitä hoitoa mitä tarvitsee.

Sote-uudistuksessa puuhataan valinnanvapautta pirstaleisessa monituottajamallissa. Tämä taas sisältää riskejä mielenterveyspotilaan näkökulmasta. Osalle mielenterveyspotilaista palvelun tarjoaja on haasteellista valita, koska sairaus saattaa vaikeuttaa harkintaa ja toimintakykyä ja näin heillä ei ole samoja edellytyksiä valita palveluita. Tämän vuoksi tulee pitää erityisesti huolta siitä, että tuleva uudistus ottaa myös heidät huomioon. Toivon todella, että tässä tehdään riittävän laaja päätösten vaikutusten arviointi ennen uudistuksen täyttöön panoa.

Mielenterveysongelmien takia hoitoa hakevista joka kymmenes joutuu odottamaan hoitoon pääsyään ja valtaosa ei saa sitä hoitoa mitä tarvitsee. Jos tässä olisi kyse vaikka sydänperäisistä ongelmista niin uskoisinpa, että hoidon arviointi ja hoitoon pääsy olisi ratkaistu jo parhaalla mahdollisella tavalla. Suomessa edelleen mielenterveysongelmista kärsiviä syrjitään ja he kokevat stigmaa. Tämä on erittäin huolestuttavaa ja koituu yhteiskunnalle erittäin kalliiksi. Ilman oikeaa diagnoosia ja hoitoa asiakkaan tila voi heikentyä ja todennäköisyys korjaavaan kalliiseen hoitoon kasvaa.

Mielenterveysongelmista kärsivän ihmisen tulisi saada ajoissa hoitoa, jota tarvitsee.

Jos voisin suunnitella yhden asian toisin valtakunnan tasolla, se olisi seuraavaa: mielenterveyspalveluihin suunnattaisiin rahaa edes samassa suhteessa kuin somaattisten sairauksien hoitoon.

Koska muun muassa koulutus on myös hallituspuolueille sydämen asia, tässä muutama vinkki, miten satoja miljoonia saataisiin helposti käytettäväksi vaikka homekoulujen korjaamiseen. Mielenterveysongelmista kärsivän ihmisen tulisi saada ajoissa hoitoa, jota tarvitsee. Satsatkaa enemmän rahaa ennaltaehkäisyyn ja matalan kynnyksen palveluihin. Vaatikaa kaikista poliittisista päätöksistä mielenterveysvaikutusten arviointi. Uskon, että näin saisimme säästettyä pitkässä juoksussa satoja miljoonia euroja yhteiskunnalle.

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori. Mari Lahti

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.

Kolumni

Antti Mäki

Kirjoittaja on kaarinalainen varaosamyyjä, joka opiskelee yhteisöpedagogiksi.

Antti Mäki

Yhteistyötä yli rajojen

Szentes on väkiluvultaan hieman Kaarinaa pienempi kaupunki Unkarin kaakkoiskulmassa kohtalaisen lähellä Serbian ja Romanian rajaa. Szentes on Kaarinan ystävyyskaupunki ja yhteistyötä tehdään monella saralla. Aiemmin tänä vuonna joukko nuoria kaarinalaisia oli vierailemassa Unkarissa ja tällä reissulla keskusteltiin monista asioista, joihin kuului muun muassa keskustelu maailmallakin tunnettu suomalainen äitiyspakkaus.

Szentesin päättäjät olivat todella kiinnostuneita äitiyspakkauksesta ja he olivat jo pitkän aikaa etsineet tietoa siitä sekä pyrkineet jopa saamaan oman poliittisen yhteistyön kautta Suomesta tällaista itselleen. Kaarinan Työväenyhdistys Uurtaja päätti ottaa tehtäväkseen pakkauksen toimittamisen selvittämisen, vaikka puoluekannallisesta näkökulmasta voitaisiin sanoa, että nämä kaksi toimijaa ovat aika kaukana toisistaan. Kaarinassa oikeisto ei ehkä kykene yhteistyöhön vasemmiston kanssa, mutta kaarinalaiset sosialidemokraatit kyllä pystyvät yhteistyöhön – vaikka sitten kansainvälisesti yli rajojen.

Ylimääräinen äitiyspakkaus saatiin hankittua erään tulevan äidin kautta. Pakkauksen luovutus sovittiin tehtäväksi seuraavan Kaarinan nuorisotoimen järjestämän vastavierailun yhteydessä. Marraskuun loppupuolella pieni, mutta iki-iloinen joukko szentesiläisiä oli kokoontunut yhdessä kaarinalaisten nuorten ja työväenyhdistyksen toimijoiden kanssa Tuorlan majatalolle ihmettelemään äitiyspakkauksen sisältöä. Kysymyksiä tulvi pakkauksen sisällöstä, historiasta ja paljon kaikesta muustakin tämän aiheen ympäriltä. Ilo ja ihmetys ehkä kuvaavat tilannetta parhaiten, sillä unkarilaiset olivat todella innoissaan saadessaan tällaisen pakkauksen itselleen malliksi.

Szentesissä tullaan tulevaisuudessa kokeilemaan samanlaista pakkausta omassa mittakaavassaan. Esimerkkipakkauksen avulla he pystyvät konkretisoimaan ajatuksensa siitä, mitä meidän suomalaisten äitiyspakkaus tarkoittaa ja mitä heidän oma pakkauksensa voisi olla. Tulevaisuudessa saammekin ehkä lukea maailman lehdistä yhä enemmän pahvilaatikoissa tyytyväisinä nukkuvista pienokaisista. Kaarinan Työväenyhdistys Uurtaja on todella mielissään siitä, että se on saanut olla mukana tässä projektissa, jossa tarkoituksena pienten lasten, äitien ja isien hyvinvoinnin parantaminen. Joulun alla on mukava jakaa iloa.

 

Antti Mäki
Kaarinan Työväenyhdistys Uurtaja ry, varapuheenjohtaja

Antti Mäki Antti Mäki

Kirjoittaja on kaarinalainen varaosamyyjä, joka opiskelee yhteisöpedagogiksi.

Kolumni

Mari Lahti

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.

Lapset voivat huonosti – tässäkö syy?

Mediassa puhutaan jatkuvasti siitä, miten lapset ja nuoret voivat entistä huonommin. Tai siitä, miten osalla perheistä on vaikeampaa kuin koskaan. Asiat eivät kuitenkaan koskaan synny tyhjiössä itsekseen. Tosiasia kuitenkin on, että aikamme poliittinen päätöksenteko on vaikuttanut merkittävästi siihen, että pahoinvointi on lisääntynyt. Miksi näin?

Palataanpa ajassa hieman taaksepäin.

Kouluterveydenhuolto juontaa juurensa vuoteen 1920, mutta vasta vuonna 1944 kouluterveydenhuolto määriteltiin neuvolalain puitteissa lakisääteiseksi toiminnaksi. Kouluterveydenhuollolla on merkittävä asema havaita lasten ja nuorten kehityksessä tapahtuvia muutoksia sekä toteuttaa osaltaan ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa, kansanterveystyötä. Uuden kansanterveyslain puitteissa vuoden 1970 alussa terveydenhoitajien määrä kouluissa kasvoi runsaasti 80-luvulle tullessa.

Kouluterveydenhuolto on aivan ensiarvoisen tärkeässä asemassa ennaltaehkäisemässä ja puuttumassa mm. mielenterveysongelmien syntymiseen ja oireiden havaitsemiseen lapsilla ja nuorilla.

Käytännössä kouluterveydenhoitaja oli joka koulussa paikalla lähes päivittäin. Tämä kaikki kuulostaa kovin hyvälle. Mutta mitä sitten tapahtui?

Nykyisellään useat eri lait ohjaavat ja määrittelevät kouluterveydenhuollon tavoitteita ja sisältöä. Tämän päivän kouluterveydenhoitajat osallistuvat työnkuvansa puitteissa laajaan oppilashuoltoon sen perinteisen terveyden edistämisen lisäksi ja omaavat laajat väestövastuupohjat. Näin kouluterveydenhoitaja ei ole tavoitettavissa päivittäin omalla lähikoululla.

Ja sitten tuli lama. Muistamme hyvin 1990-luvun laman ja siitä seuranneet rankat leikkaustoimet julkisiin palveluihin. Nämä leikkaukset tehtiin oikeistovetoisen hallituksen toimesta ja suurimpia kärsijöitä olivat mm. kouluterveydenhuolto. Tästä syystä tuntuu erityisen kornille se, että oikeistopuolueet nyt ihmettelee suureen ääneen lastemme pahoinvointia vaikka ovat itse olleet tekemässä 1990-luvun laman leikkauksia.

Olen puhunut paljon sen tärkeydestä, että tekisimme näyttöön perustuvaa politiikkaa. Kyseenalaistan voimakkaasti sen, että tämän suuntaiset päätökset ja resurssien vähennykset, joita 1990-luvun laman aikaan tehtiin, kohdistettiin nimenomaan kouluterveydenhuoltoon. Kouluterveydenhuolto on aivan ensiarvoisen tärkeässä asemassa ennaltaehkäisemässä ja puuttumassa mm. mielenterveysongelmien syntymiseen ja oireiden havaitsemiseen lapsilla ja nuorilla. Mielenterveysongelmia kohtaa joka viides aikuinen ja puolet näistä vakavista mielenterveydenongelmista alkaa jo lapsuudessa.

Tällä hetkellä leikkausten kohteena on rajusti ollut esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Mitä tapahtuisi jos poliittista päätöksentekoa ohjaisi entistä enemmän näyttöön perustuva päätöksenteko? Olisimme voineet mahdollisesti välttää ylläkuvatun kaltaiset resurssien vähennykset niiltä, jotka sitä eniten olisivat tarvinneet, kuten lapset ja nuoret. Olisimme voineet arvioida lapsivaikutukset ja todeta, että jos tahdomme tosiasiallisesti voida puuttua ajoissa ongelmien syntyyn, tulisi resursseja kouluterveydenhuollossa olla riittävästi. Ironista kyllä, kymmenisen vuotta laman jälkeen pidetyssä kouluterveydenhuollon konsensuskokouksessa todettiin juuri näin. Ja ketkä näin totesivat? Sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen akatemia ja lääkäriseura, asianmukaisesti. Yhdessä.

Masentavaa tästä kaikesta tekee sen, että nykyisellä oikeistolaisella hallituksellamme on tainnut historian luvut jääneet lukematta. Tai oppi ei ainakaan näytä menneen perille. Ja kuten sanotaan, jos et tunne menneisyyttä, et voi tietää tulevaa.

Tällä hetkellä leikkausten kohteena on rajusti ollut esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin laitos, jonka yhtenä tehtävänä on edistää kansalaisten terveyttä ja tutkia erilaisten terveydenedistämisen toimien vaikuttavuutta kuten kouluterveydenhuoltoa ja mielenterveyden edistämistä. Nyt kuitenkin tämän instanssin toiminta ajetaan ahtaalle jatkuvien määrärahojen vähennyksien takia. Tuntuu hyvin oudolle, että nykyinen hallituksemme ei tahdo saada sitä näyttöön perustuvaa tietoa tekojensa vaikuttavuudesta tai arvioita etukäteen leikkausten vaikutuksista vaikkapa lapsiin ja nuoriin tai heidän perheisiinsä. Vaikutukset ovat ennustettavissa. Ehkä tämän takia historiankirjoja ei ole haluttu kaivaa esille?

Nyt vietämme lasten oikeuksien viikkoa, joka huipentuu 20.11.2016 sunnuntaina lasten oikeuksien päivään. Tehdään arvovalinta ja asetetaan lapset ja nuoret keskiöön ja päätöksentekomme ytimeen. Klisee tai ei, mutta heissä on meidän tulevaisuutemme. Ja meistä riippuu millainen tulevaisuus heille tämän hetkisen poliittisen päätöksenteon myötä jätetään.

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori. Mari Lahti

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.

Kolumni

Antti Mäki

Kirjoittaja on kaarinalainen varaosamyyjä, joka opiskelee yhteisöpedagogiksi.

Antti Mäki

Koska se on niin helppoa

Tuntuu siltä, että nykyään tartutaan kaikkeen, mikä on helppoa. Politiikassa populismi näyttää olevan se helppo tie, jota pitkin voi ratsastaa millä asialla tahansa. Populismilla pyritään vaikuttamaan kansaan usein jopa kansankiihotuksellisin keinoin. Populisti käyttää metaforia, eli kielikuvia taitavasti ja toistaa omaa sanomaansa jatkuvasti. Populisti myös yksinkertaistaa vaikeitakin asioita ja sanoo tekevänsä sen, jotta tavallinen kansa ymmärtäisi viestin paremmin. Populisti siis vähättelee muita ihmisiä ja useimmiten kertoo asioista vain yksipuolisen totuuden.

“Problem. Problem. Problem. Great. Great. Great.”

Populismin suurimpana näyttämönä tällä hetkellä toimii Yhdysvaltojen presidentinvaalit. Pidän republikaanien ehdokasta Donald Trumpia kansainvälisen populismin ihannekuvana – hän liukuu skandaalista toiseen, mutta silti vain hokee niitä hokemiaan, joita kansa haluaa kuulla. Trump lupaa työtä ja turvallisuutta. Kukapa niitä ei toivoisi? Mutta Trump myös luo itse sen pelon ilmapiirin, jonka takia ihmiset haluavat kuunnella häntä. Yhdysvaltalaisen televisiosarjan Breaking Badin näyttelijä Bryan Cranston tiivisti BBC:n haastattelussa Trumpin kampanjan ja viestin hyvin kuudella sanalla: “Problem. Problem. Problem. Great. Great. Great.”

Kotimaisen populismin aallonharjalla keikkuvat perussuomalaiset ja varsinkin heidän puheenjohtajansa Timo Soini. Soini on puhunut niin appelsiinin ja melonin lippalakista, kuin siitä, että perussuomalaisten rasistiset yhteydet ovat “vain näitä vanhoja valokuvia”. Soini ja perussuomalaiset perustavat pelon ilmapiirin luomisen juurikin tälle populismin yhdelle ominaispiirteelle eli maahanmuuttovihalle tai jopa rasismille.

Yhä useammat suomalaiset ajattelevat, että on sallittua puhua tai kirjoittaa syrjivästi.

Soinin ja perussuomalaisten oikeistopopulismi on iskenyt niin kovin suomalaisiin, että vihapuhe on noussut jopa hyväksyttäväksi yhteiskunnassamme. Yhä useammat suomalaiset ajattelevat, että on sallittua puhua tai kirjoittaa syrjivästi. Yhä useammat suomalaiset myös uskovat, että maahanmuutto ja ulkomaalaiset ovat kaikkien ongelmien ytimessä. Jopa omasta ammattiliittoni lehdestä sain lukea jonkin työpaikan luottamusmiehen lausuneen ulkomaalaisten työntekijöiden lisääntymisen johtavan suoraan kantaväestön työttömyyteen. Kantaväestö, ulkomaalaiset, ongelma, rajat kiinni – näillä asioilla populisti nimenomaan ratsastaa ja luo pelon ilmapiirin yhteiskuntaamme.

Miksi meidän pitäisi sitten vastustaa populismia? Koska jokainen ihminen ansaitsee saada tietää kolikon molemmista puolista, ja koska jokainen meistä ansaitsee yhdenvertaisen kohtelun. Kuten kaikissa muissakin yhteiskuntamme epäkohdissa, emme voi vain laittaa käsiämme taskuun ja ajatella, että kyllä se siitä ajan kanssa häviää. Meidän on tartuttava näihin epäkohtiin ja taisteltava paremman yhteiskunnan puolesta! Yhteiskunnan, jossa jokainen on yhdenvertainen ja jokainen voi elää ilman pelkoa.

Me kaikki voimme ottaa osaa populismin kitkemiseen olemalla aktiivisia. Me kaikki voimme osallistua keskusteluun faktoilla ja tiedolla. Me voimme, niin vasemmalla kuin oikealla, valita sen tien, jolla kaikki puhuvat asioista kiihkottomasti ja antaen tilaa sille hiljaisemmallekin mielipiteelle.

Antti Mäki Antti Mäki

Kirjoittaja on kaarinalainen varaosamyyjä, joka opiskelee yhteisöpedagogiksi.

Kolumni

Raimo Korhonen

Kirjoittaja on toisinaanajattelija, sosiologi ja eläkeläinen.

Kirjoittaja on toisinaanajattelija, sosiologi ja eläkeläinen.

Kaksi tapausta

Lääkäri: – Kyllä olisi parasta, että jättäisitte viinan, tupakan ja naiset.

Potilas: – Mikä olisi toiseksi parasta?

Työmarkkinakeskustelussa on työnantajapuolelta painokkaasti esitetty, että paras keino työllisyyden parantamiseksi olisi palkkojen roima alentaminen.

Myös presidenttimme Ahtisaari on kirjassaan esittänyt, että jos pannaan tienestit puoliksi, pärjäämme. Lisäksi on hän korostanut ammattiyhdistysliikkeen alistavaa roolia.

Herää kysymys, puhuuko hän omasta kokemuksestaan? Onko tosiaan hänen firmansa Crisis Management Initiative joutunut tilanteeseen, jossa edessä on ollut palkkojen puolittaminen? Ja sitten palkkojen alentamisen jälkeen uusia kriisejä olisi maailmalla syntynyt, kriisinhoitopalvelujen kysyntä olisi elpynyt ja työpaikat saatu turvattua? Ja mikähän ammattiliitto silloin on ollut järkevän toiminnan esteenä?

Seuraava kysymys on tietysti se, että jos Ahtisaari ei puhu omasta kokemuksestaan, kenen kokemuksesta hän puhuu – vai puhuuko vain läpiä päähänsä?

Toinen tapaus on EK eli Elinkeinoelämän Keskusliitto, jossa yt-neuvottelut ovat käynnissä. Jyri Häkämiehen tarmokkaalla johtamisella on tultu tilanteeseen, jossa työnantajien keskusjärjestötasoisen työmarkkinatoiminnan kysyntä on siinä määrin romahtanut, että kolmasosa henkilöstöstä on irtisanottava. Tarjoaako järjestön johto nyt henkilöstölleen työpaikkojen turvaamiseksi sitä lääkettä, jota EK niin auliisti on koko muulle työmarkkinalle tarjonnut eli palkkojen alentamista. Ja uskooko EK:n johto, että jos henkilöstö alentaisi palkkojaan, alehintaisten työmarkkinapalveluiden kysyntä elpyisi, vuorineuvokset kääntyisivät taas kannattamaan tupoja, työmarkkina olisi taas tasapainossa ja valtakunnassa kaikki hyvin?

Syystä tai toisesta EK ei näytä olevan valmis käyttämään muille tarjoamaansa parasta lääkettä, mikä siis olisi toiseksi paras?

No, valittu linja lienee siis kirkollisista piireistä tuttu: älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan tehkää niin kuin minä sanon.

Kirjoittaja on toisinaanajattelija, sosiologi ja eläkeläinen. Raimo Korhonen

Kirjoittaja on toisinaanajattelija, sosiologi ja eläkeläinen.

Kolumni

Petra Peltonen

Kirjoittaja on Turun SDP:n tiedotussihteeri.

Kirjoittaja on Turun SDP:n tiedotussihteeri.

Median uskottavuus koetuksella

Vajaa vuosi sitten Suomessa syntyi jonkinlainen kansanliike vastamediasivusto MV-lehteä vastaan. MV-lehti on pyrkinyt systemaattisesti haastamaan valtamedioiden näkemyksiä muun muassa maahanmuutosta. Lehden julkaisemat kirjoitukset ovat toistuvasti sisältäneet tarkastamatonta ja keksittyä sisältöä, eikä lukija ole pystynyt tunnistamaan onko kyse faktasta vai fiktiosta.

Keskeinen sääntö on ollut se, että media pyrkii parhaalla mahdollisella tavalla kertomaan totuuden.

Suomessa ollaan perinteisesti oltu tarkkoja sekä journalististen ohjeiden noudattamisesta että sananvapaudesta. Keskeinen sääntö on ollut se, että media pyrkii parhaalla mahdollisella tavalla kertomaan totuuden. MV-lehti kiistatta toimi tämän säännön vastaisesti ja pyrki levittämään täysin vaihtoehtoista totuutta. Medialukutaitoiselle yleisölle tämän ymmärtäminen ei ollut vaikeaa ja siksi kansanliike halusi puuttua valheellisen tiedon levittämiseen.

Tarkastamattoman sisällön julkaiseminen ei ole kuitenkaan vain vastamedian yksinoikeus. Yhä useammin aamukahvit tulee vedettyä väärään kurkkuun ihan kunnollisia sanomalehtiä lukiessa. Enkä puhu nyt vain pääkirjoitusten ja muiden mielipidetekstien hillitystä vai vähemmän hillitystä mielipidevaikuttamisesta. Tarkoitan sitä, kun alan lukemaan pitkää, ajankohtaista ilmiötä selittävää artikkelia ja ensimmäisestä kahdesta kappaleesta löydän jo kolme suoranaista asiavirhettä.

Media elää muutoskautta. Uutisointia tehdään jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla ja tiettyyn pisteeseen asti on ymmärrettävää, ettei jokaista pilkun paikkaa ehditä tuplatarkistaa ennen enterin painamista. Nykyisessä mediamaailmassa voittaja on se, joka ensimmäisenä julkaisee uutisen. Tämän jälkeen muut alkavat toistaa ensimmäisenä ulos tullutta sanomaa.

Onko sensaation luominen todella tärkeämpää kuin faktojen tarkistaminen?

Tämä kuitenkin johtaa siihen, että pääuutislähetyksissämme saattaa pyöriä jonkin aikaa jopa täysin virheellistä uutisointia. Näin kävi muun muassa silloin, kun hallitusohjelmaan yli vuosi sitten kirjattu yliopistojen pääomittaminen muuttui uutisissa Suomen hallituksen linjan täyskäännökseksi ja satojen miljoonien lisärahoitukseksi. Myöhemmin asiaa oiottiin, mutta maito oli jo läikkynyt.

Jatkuva virhebongaus synnyttää väkisinkin kysymyksen: millainen on journalistin ammattiylpeys tänä päivänä? Onko sensaation luominen todella tärkeämpää kuin faktojen tarkistaminen?

Siinä missä media oli aiemmin jonkinlainen vallan vahtikoira, nyt roolit ovat muuttuneet ja aktiivisista kansalaisista on tullut median virheiden korjaajia. Paitsi että kukaan ei ehdi korjaamaan jokaista virhettä. Ja silloin herää myös pelko, että virheet saattavat joskus olla tietoisesti tehtyjä.

Mikko Niemelä kirjoitti Suomen Kuvalehdessä oivasti yliopistojen pääomitus-uutisoinnin yhteydessä:

“Median uskottavuuden kannalta uutisten tehtävä on kuitenkin tuottaa oikeaa tietoa joka ikinen kerta, oli sitten kyse siteerauksesta tai parin sadan kirjainmerkin sähkeestä.”

Median uskottavuus on sen omissa käsissä. Silloin kun uutisjutut ovat täynnä spekulointia, toistuvia virheitä ja sensaatioita, vakavasti otettava journalismi on kuollut.

Kirjoittaja on Turun SDP:n tiedotussihteeri. Petra Peltonen

Kirjoittaja on Turun SDP:n tiedotussihteeri.