Kolumni

Mari Lahti

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.

Mieletöntä touhua

Mitä tapahtuisi jos poliittista päätöksentekoa ohjaisi entistä enemmän näyttöön perustuva päätöksenteko? Se, että poliittiset päättäjät perustelevat päätöksensä tarkoin harkittuun parhaaseen mahdolliseen näyttöön ja tutkittuun tietoon, nykyisen sulle-mulle kaverikapitalismin sijaan? Tämä ajatus tuntuu kaukaiselta tämän päivän poliittisessa Suomessa. Vallalla on vähättelevä näkemys tiedon tuottajia kohtaan. Kaikki varmasti muistamme viimekeväiset pääministerin puheet ”kaiken maailman dosenteista”.

Joskus voisi olla hyvä kuunnella niitä, joilla on asiasta viimeisin tutkimustieto ja vuosikymmenen kokemus aiheesta.

Miksi ihmeessä päättäjiä ei kiinnosta mahdollisuus säästöön tulevaisuuden Suomessa?

Mielenterveysongelmista kärsii joka viides aikuinen ja puolet vakavista mielenterveydenongelmista alkaa jo lapsuudessa. Mielenterveysongelmista kasautuu suorien ja epäsuorien kulujen kautta yhteiskunnalle miljardien lasku. Tästä huolimatta mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn käytettävä rahasumma on pieni ja suurin osa käytettävistä rahoista menee kalliiseen korjaavaan hoitoon. Mielenterveyshäiriöt aiheuttavat paljon pitkäaikais- ja yhteissairastavuutta. Ne ovat yleisin syy päätymiseen työkyvyttömyyseläkkeelle ja keskeinen syy sairauslomille. Mielenterveydenhäiriöistä johtuva taakka yhteiskunnalle on kaikista sairausryhmistä suurin.

Miksi ihmeessä päättäjiä ei kiinnosta mahdollisuus säästöön tulevaisuuden Suomessa?

Poliittiset päätökset pitäisi aina arvioida. On kovin kestämätöntä, että tällä hetkellä tehdään lyhytnäköistä kvartaalipolitiikkaa. Silloin vaikutusten arviointi helposti unohdetaan. Tai on helppo unohtaa. Päätöksenteon tulee olla nykyistä läpinäkyvämpää, jotta me muut voisimme arvioida avoimesti, kuinka tehty päätös vaikuttaa kuntalaisten mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Moni päätettävä asia vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti kuntalaisen arkimielenterveyteen. Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat vaikkapa terveydenhuollon saatavuus tai subjektiivinen oikeus päivähoitoon, työllistämispolitiikasta puhumattakaan.

Päätöksenteon tulee olla nykyistä läpinäkyvämpää, jotta me muut voisimme arvioida avoimesti, kuinka tehty päätös vaikuttaa kuntalaisten mielenterveyteen ja hyvinvointiin.

Tutkimusten mukaan poliittinen päättäjä, esimerkiksi kunnan luottamushenkilö, turvautuu kovin vähän parhaaseen mahdolliseen tutkittuun tietoon ja näyttöön päätettävästä asiasta. Tähän on varmasti olemassa monta syytä. Ensinnäkin, poliittisella päättäjällä on usein monta rautaa tulessa ja aika yksittäisen asian päättämiseen voi olla hyvin niukkaa. Toiseksi, saatavilla oleva paras mahdollinen näyttö päätettävästä asiasta, voi riippua esimerkiksi siitä, kuinka paljon viranhaltijat ehtivät tuottamaan tätä tietoa päätöksenteon tueksi.

Minusta tässä on jotain kummaa.

Meillä Suomessa on arvioitu olevan maailman paras koulutusjärjestelmä, mutta jostain syystä avoin dialogi ja vuoropuhelu tiedon tuottajien kanssa ovat vähentyneet. Erilaiset korkeakoulut, tiedeyhteisöt ja valtion tutkimuslaitokset tuottavat meille valtavan määrän tietoa, mutta jostain syystä tämä tieto ei valu päätöksenteon tueksi asti. Otetaanpa nyt vaikka esimerkiksi viimeaikainen keskustelu sotesta. Tutkimusten mukaan vain 20 % mielenterveyspotilaista saa laadukasta ja hyvää hoitoa. Ja noin puolet on kokonaan vailla hoitoa.

Mielenterveysongelmien takia hoitoa hakevista joka kymmenes joutuu odottamaan hoitoon pääsyään ja valtaosa ei saa sitä hoitoa mitä tarvitsee.

Sote-uudistuksessa puuhataan valinnanvapautta pirstaleisessa monituottajamallissa. Tämä taas sisältää riskejä mielenterveyspotilaan näkökulmasta. Osalle mielenterveyspotilaista palvelun tarjoaja on haasteellista valita, koska sairaus saattaa vaikeuttaa harkintaa ja toimintakykyä ja näin heillä ei ole samoja edellytyksiä valita palveluita. Tämän vuoksi tulee pitää erityisesti huolta siitä, että tuleva uudistus ottaa myös heidät huomioon. Toivon todella, että tässä tehdään riittävän laaja päätösten vaikutusten arviointi ennen uudistuksen täyttöön panoa.

Mielenterveysongelmien takia hoitoa hakevista joka kymmenes joutuu odottamaan hoitoon pääsyään ja valtaosa ei saa sitä hoitoa mitä tarvitsee. Jos tässä olisi kyse vaikka sydänperäisistä ongelmista niin uskoisinpa, että hoidon arviointi ja hoitoon pääsy olisi ratkaistu jo parhaalla mahdollisella tavalla. Suomessa edelleen mielenterveysongelmista kärsiviä syrjitään ja he kokevat stigmaa. Tämä on erittäin huolestuttavaa ja koituu yhteiskunnalle erittäin kalliiksi. Ilman oikeaa diagnoosia ja hoitoa asiakkaan tila voi heikentyä ja todennäköisyys korjaavaan kalliiseen hoitoon kasvaa.

Mielenterveysongelmista kärsivän ihmisen tulisi saada ajoissa hoitoa, jota tarvitsee.

Jos voisin suunnitella yhden asian toisin valtakunnan tasolla, se olisi seuraavaa: mielenterveyspalveluihin suunnattaisiin rahaa edes samassa suhteessa kuin somaattisten sairauksien hoitoon.

Koska muun muassa koulutus on myös hallituspuolueille sydämen asia, tässä muutama vinkki, miten satoja miljoonia saataisiin helposti käytettäväksi vaikka homekoulujen korjaamiseen. Mielenterveysongelmista kärsivän ihmisen tulisi saada ajoissa hoitoa, jota tarvitsee. Satsatkaa enemmän rahaa ennaltaehkäisyyn ja matalan kynnyksen palveluihin. Vaatikaa kaikista poliittisista päätöksistä mielenterveysvaikutusten arviointi. Uskon, että näin saisimme säästettyä pitkässä juoksussa satoja miljoonia euroja yhteiskunnalle.

Mari Lahti

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.

Kolumni

Mari Lahti

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.

Pidetään ihanteista kiinni

Sairastut. Soitat terveyskeskukseen ja saat ajan seuraavalle päivälle ja tarvittaessa vaikka samalle päivälle. Sinut hoidetaan kokonaisuutena. Sen tekee omalääkärisi, jonka olet tuntenut vuosikaudet ja hän muistaa sinut ja vaivasi. Saat jatkohoitoon ohjeet ja tuen. Paranet.

Eikö tämä kuulostaisi sinustakin hyvältä?

Olin joulun alla työmatkalla Etelä-Afrikassa ja hämmästyin eräästä asiasta ikihyviksi. Maassa asuu noin 52 miljoonaa ihmistä, mutta vain murto-osa maksaa veroja. Väestö on jakautunut useisiin eriarvoisiin ryhmiin. Kirjoitus ja lukutaito eivät kuulu vieläkään kaikille. Se, mikä havahdutti minut todella ajattelemaan, oli se, että tästäkin huolimatta maa uskoo vahvasti, että voi tarjota ilmaisen terveydenhuollon kaikille asukkaille. Etelä-Afrikassa on tehty terveydenhuollon uudistusta pitkään säilyttäen tavoite siitä, että se voidaan verovaroin tarjota kaikille.

Miten ihmeessä maa, jossa vain murto-osa maksaa veroja, haluaa pitää tästä ihanteesta kiinni?

Keskustelin paikallisen lääkärin kanssa aiheesta ja kun hän puhui, näin ihanteen syttyvän hänen silmissään. Se ihanne, miten kaikki saavat hoitoa riippumatta siitä ovatko rikkaita vai köyhiä. Hän oli hyvin kiinnostunut Suomesta, pohjoismaisesta hyvinvoinnin mallimaasta, jossa kaikki maksavat veroja ja hoitoon pääsee aina. Minua suretti, kun kerroin suunnasta, mihin olemme menossa juuri nyt.

Miksi tahdomme yksityistää terveydenhuollon?

Teemme historiallista uudistusta, mutta eri prioriteeteillä. Ihanteet ovat muuttuneet.

Keskustelumme jälkeen paikallinen lääkäri katsoi minuun vakavana ja totesi: ”Emmehän me voi millään onnistua tavoitteessamme. Emme koskaan voi pystyä tekemään uudistusta, jos kerta Suomessakaan, jossa kaikki maksavat veroja ja ihmisiä on vain 5 miljoonaa, eivät onnistu siinä ja menevät yksityistämään kaiken”. Olin sanaton.

Niin. Miksi emme pystyisi tarjoamaan julkista verovaroin tuotettua terveydenhuoltoa kaikille ilmaiseksi? Miksi tahdomme yksityistää terveydenhuollon? Miksi tahdomme, että terveydellä tehdään voittoa, voittoja tavoitteleville monikansallisten yritysten omistajille, joiden voitoista ei edes välttämättä makseta veroja Suomeen?

Ja joita kuitenkin tuetaan verovaroin.

Tätä on hyvin vaikea selittää ulkomailla. Itse matkustin työni takia viime vuonna 12 kertaa ulkomailla ja olen viikoittain yhteydessä terveydenhuollon kollegoihin ympäri maailmaa ja joka kerta puhuessani kollegoiden kanssa, eivät he ole voineet uskoa tätä todeksi. Kaikki ovat sanoneet kuin yhdestä suusta, etteivät olisi koskaan uskoneet, että Suomi romuttaa hyvin toimivan järjestelmän vaihtaakseen malliin, joka ei juurikaan ole toiminut missään ja maksaa paljon rahaa. Näin muut näkevät asian.

Ei ole väärin toivoa ja uskoa siihen, että voisimme tarjota ilmaisen julkisen terveydenhuollon kaikille.

Niin. Ihanteista tulee pitää kiinni. Minä ihailen Etelä-Afrikkaa, jossa uskotaan toisenlaiseen tulevaisuuteen. Tasa-arvoon ja mahdollisuuksiin. Ihmisestä halutaan pitää huolta, oli hänen taustansa mikä tahansa.

Ei ole väärin toivoa ja uskoa siihen, että voisimme tarjota ilmaisen julkisen terveydenhuollon kaikille. Minä maksan veroja. Maksaisin vaikka vähän enemmän jos se turvaisi meille ennaltaehkäisevän ja terveyttä edistävän terveydenhuollon.

Maksan mielelläni veroja siitä, että erikoissairaanhoito pystyy hoitamaan raskausviikolla 24 syntyneen pikkukeskosen kuin ihmeen kaupalla kuntoon tai aivoinfarktin tullen pääsee hoitoon minuuteissa ja pelastuu. Eikä kuolisi jälkeenpäin sen takia, että liotushoito maksaisi koko omaisuuden ja ajaisi henkilökohtaiseen konkurssiin. Ei voi olla tulevaisuutta se, että meidän pitää pystyä ostamaan jo syntymättömälle vauvalle supervakuutus. Luoja paratkoon, jos vauva on vammainen, silloin ei saa vakuutusta. Vakuutuksella pääsemme lääkäriin, vähän nopeammin, paikkaan jossa meitä hoidetaan, mutta vain niin kauan kuin meillä on varaa. Kukaan ei sano, että nyt tämä riittää.

Emme uudista sotea siksi, että tahdomme uuden hallinnollisen maakuntarakenteen.

Tahdon uskoa, että järki voittaa lopulta. Tässäkin asiassa. Huomaamme miten hyvin asiat ovat nyt ja muistamme sen miksi aloimme tehdä sote-uudistusta alun perin. Yksityistäminen ei tässä(kään) asiassa ole autuaaksi tekevä asia, jonka jopa Kokoomusministerit ovat nyt myöntäneet.

Emme uudista sotea siksi, että tahdomme uuden hallinnollisen maakuntarakenteen. Emme siksi, että tahdomme yksityistää terveydenhuollon. Vaan siksi, että tahdomme integroida terveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut ja voisimme sulavammin liikkua tarpeen mukaan perus ja erikoistasolla. Puhumattakaan siitä, että tietomme liikkuisivat meidän mukanamme. Nyt tämä ajatus tuntuu niin kovin kaukaiselta. Mutta minä jaksan uskoa ihanteisiin. Uskon, että toisenlainen tulevaisuus on mahdollista. Se on arvovalinta. Arvo, joka Etelä-Afrikassa loistaa kirkkaana ihmisten silmissä.

Mari Lahti

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.

Kolumni

Raimo Korhonen

Kirjoittaja on toisinaanajattelija, sosiologi ja eläkeläinen.

Perustuslain perustuslaillisuudesta

Virolainen vitsi: Ote partisaanin sotapäiväkirjasta:

  • 17. toukokuuta – valloitimme tovereiden kanssa metsäalueen.
  • 19. toukokuuta – saksalaiset joukot ajoivat meidät takaisin metsästä.
  • 22. toukokuuta – kokosimme viimeisetkin miehet ja ajoimme puolestamme saksalaiset pois metsästä.
  • 25. toukokuuta – saksalaiset kutsuivat apujoukkoja ja ajoivat taas meidät pois metsästä.
  • 26. toukokuuta – tuli metsänvartija ja ajoi meidät kaikki pois metsästä.

Ehdotettiinpa mitä tahansa, se on aina perustuslain takaaman kunnallisen itsehallinnon vastaista.

Jotenkin tähän tapaan sujuu lainsäädäntötyö Suomessa. Metsänvartijan roolissa on perustuslakivaliokunta asiantuntijoineen. Ja perustuslakiasiantuntijan roolista voidaan todeta sananlaskun sanoin, että mikäli sinulla on vain vasara, näet joka puolella nauloja – siis tässä tapauksessa kaikki on perustuslakia.

Ongelmalliseksi tämä juristeria on osoittautunut sote-uudistuksessa. Ehdotettiinpa mitä tahansa, se on aina perustuslain takaaman kunnallisen itsehallinnon vastaista.

Perustuslain 121§ 1. momentin mukaan ”Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon.” Tämä selvä, mutta olisi syytä lukea myös ko. pykälän 2. momentti: ”Kuntien hallinnon yleisistä perusteista ja kunnille annettavista tehtävistä säädetään lailla”. Tämä oikeuttaa eduskunnan lailla säätämään, mitä kunnat tekevät tai eivät tee – ja onhan sellainen laki olemassa, vaikka perustuslakiviisaat ilmeisesti eivät ole sitä lukeneet: kuntalaki. Ja sen 2§:n mukaan ”kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa ja sille laissa säädetyt tehtävät”. Kunnalla on siis kahdenlaisia tehtäviä: itsehallinnollisia ja lakisääteisiä. Ja yllätys, yllätys, kaikki sote-tehtävät ovat lakisääteisiä eli eduskunta voi niistä säätää puuttumatta kuntien perustuslailliseen itsehallintoon.

Ja perustuslain 121§ 4. momentin ”mukaan itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla säädetään lailla” – maakuntahallintoonkin on varauduttu.

Edellä sanottu ei tarkoita sitä, etteikö sote-uudistukseen liittyisi perustuslaillisia ongelmia.

Ja edellä sanottu tarkoittaa sitä, että perustuslain katsotaan sisältävän jotain, mitä siinä ei ole. Toki nykyisin hallitustasolla harrastetaan myös sitä, että jätetään huomiotta asioita, jotka perustuslaissa on.

Esimerkiksi perustuslain 19 § säätää oikeudesta sosiaaliturvaan: ”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.” Siinä tosiaan lukee, että jokaisella on oikeus, ei esim. että Suomen kansalaisella on tai Suomessa vakinaisesti asuvalla on. Siis jokaisella.

Ja kun Suomen sosiaaliturva on sangen vaatimatonta tasoa ja kun eri etuudet on mitoitettu niin, että ne ovat minimi millä Suomessa voi tulla toimeen, on käsittämätöntä, että joku on sitä mieltä, että niistä voidaan leikata.

Raimo Korhonen

Kirjoittaja on toisinaanajattelija, sosiologi ja eläkeläinen.

Kolumni

Petra Peltonen

Kirjoittaja on Turun SDP:n tiedotussihteeri.

Demareissakin riita repii, rauha rakentaa

SDP lähtee uuteen vuoteen positiivisissa tunnelmissa. Gallup-suosio innostaa väkeä kevään vaalityöhön ja tuleva puoluekokous varmistaa puolueen pysyvän näyttävästi uutisotsikoissa vielä monta viikkoa. Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna äänestetään myös SDP:n puheenjohtajasta, joten seuraava kuukausi tullaan keskustelemaan vilkkaasti siitä, onko puolueen kurssi oikea.

Uskallan väittää, että lähestulkoon kaikki SDP:n jäsenet tiedostavat puolueen olevan murrosvaiheessa. Ymmärretään, ettei voida jatkaa kuten aiemmin, mutta selkeää tiekarttaa tulevaisuuteen ei olla vielä saatu aikaiseksi.

Murrosvaihetta on eletty jo useampi vuosi, mutta vasta vuoden 2015 eduskuntavaalit ja kannatuksen käyminen pohjalukemissa pakottivat puolueen tekemään todellisia muutoksia. Edistystä on tapahtunut, mutta suuret linjat puuttuvat edelleen.

Moni aktiivi kaipaa vaikeasti määriteltävää muutosta.

Tästä johtuu myös hieman ristiriitainen suhtautuminen istuvaa puheenjohtajaa kohtaan. Gallup-kannatus on kohdillaan, mutta takaraivossa jyskyttää pelko siitä, ettei Antti Rinne kuitenkaan pysty uudistamaan puoluetta riittävissä määrin. Rinne lupaili vuoden 2014 puoluekokouksessa paljon suurempia linjamuutoksia, kuin mitä on toteuttanut.

Antti Rinteen ongelma puheenjohtajakamppailussa on se, että istuvana puheenjohtajana puolueen linja on hänen linjansa. Hän edustaa nykytilaa tilanteessa, jossa hyvin moni aktiivi kaipaa vaikeasti määriteltävää muutosta.

Juuri tämän Timo Harakka otti puheenjohtajakampanjansa johtoajatukseksi. Liikettä puolueeseen, ajatuksiin ja näkemyksiin. Hän edustaa nopeampaa uudistumista ja sukupolvenvaihdosta kuin istuva puheenjohtaja. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä?

Monet aiheet, joita Harakka aikoo nostaa kampanjassaan esiin, ovat jo nyt sosialidemokraattien politiikkaa. Kiertotalous, sosiaaliturvan uudistaminen, maahanmuuttajat, yrittäjyys, fiksu tai yrittäjähenkinen valtio, muutamia mainitakseni. Myös Harakan visio tulevaisuuspuolueesta on varsin tuttu länsinaapurista.

Kyse on erilaisten mielipiteiden sijasta muutoksesta ja sen nopeudesta, sekä tietenkin henkilöstä.

Muutosta markkinoiva Harakka saattaakin edustaa pienempää muutosta kuin suurin osa olettaa. Kyse on pikemminkin imagosta, joka vetoaa nuorempiin puoluekokousedustajiin. Pitkän linjan kenttäväkeä Harakka puhuttelee varsin vähän, sillä näkemykset hänestä perustuvat lähinnä mielikuviin. Harakkaa ei tunneta omakohtaisesti kentällä.

Jakolinjat helmikuun puoluekokouksessa tulevat olemaan erilaiset kuin vuoden 2014 puoluekokouksessa. Vaikka varsinkin Harakka on tähän asti puhunut tiukasti linjavaalista, kyse on erilaisten mielipiteiden sijasta muutoksesta ja sen nopeudesta, sekä tietenkin henkilöstä.

Moni puoluekokousedustaja joutuukin käymään itsensä kanssa vakavan keskustelun. Kuinka tyytymätön olen istuvaan puheenjohtajaan? Päädynkö kannattamaan henkilöä, jota vastustin vielä vajaa kolme vuotta sitten? Ja muuttuuko mikään, jos valintani onkin Harakka?

Edellisen puoluekokouksen jakolinjojen lopullinen murtuminen voi eheyttää SDP:tä. Se tietäisi hyvää kevään kuntavaalityöhön ja voisi lopulta nopeuttaa puolueen uudistumista. Siksi näen puheenjohtajakilvan pohjimmiltaan positiivisena asiana.

Toivotan puheenjohtajaehdokkaille ja heidän tukijoukoilleen tsemppiä tammikuuhun! SDP menestyy, kun muistetaan, että riita repii ja rauha rakentaa.

Petra Peltonen

Kirjoittaja on Turun SDP:n tiedotussihteeri.

Kolumni

Raimo Korhonen

Kirjoittaja on toisinaanajattelija, sosiologi ja eläkeläinen.

Vielä vaan eläkkeistä…

Kolme englantilaista, lordeja oikein, oli palaamassa maa­seudulta takaisin Lontooseen. Ketut oli metsästetty ja vanhat herrat olivat melko väsähtäneitä. Bentleyn taka­penkillä torkuttiin. Lontooseen saavuttiin, kuuluisa sta­dion näkyi auton ikkunasta. Yksi herra ha­vahtui ja tote­si: ”Wembley.” Toinenkin heräsi ja oikaisi: ”No, it is Thursday.” Kolmas yhtyi mukaan: ” I think I need a drink too.”

Tällaista on keskustelu eläkkeistä nykyisin: puhutaan eri asioista ja keskustelijat puhuvat toistensa ohi – epäilemättä tarkoituksella.

Kiintoisa näkökohta oli Demarissa 13.10. – eläkerahastojen 180 miljardia riittävät eläkkeiden maksamiseen 8 vuoden ajan – joten pannaanpa ne sileäksi. Mitä sitten tapahtuu, kirjoittaja ei kerro.

”Eläkkeet ovat jääneet vuosi vuodelta enemmän jälkeen hintojen noususta, mutta ennen kaikkea palkoista”, kuuluu teesi. ”Pitkään eläkkeellä olleet ovat vajonneet yhä syvemmälle. Vähävaraiset eläkeläiset ovat romahtaneet lattian läpi leipäjonoihin, keskituloiset eläkeläiset luisuneet vähävaraisten joukkoon.” Pahalta kuulostaa – ja syy siis inha taitettu indeksi.

Totta on, että taitetun indeksin vuoksi eläketaso vuosien mittaan jää jälkeen palkoista, mutta onko se väärin? Elinkustannuksista eläkkeet eivät jää jälkeen, siitä pitää huolen taitettu indeksi eli se 80 %. Tilastokeskuksen tuoreen tilaston mukaan yli 75-vuotiaiden mediaanitulo onkin vuosina 2010–2014 noussut 6 % kun samaan aikaan koko väestön mediaanitulo on laskenut yhden prosentin.

Toki eläkeläisiä on köyhyysrajan alapuolella: täysi takuueläke on 766,85 €/kk ja EU:n määrittämä köyhyysraja 1160 €/kk – siksi paljon eläkeläisiä on köyhyysrajan alapuolella.

Miten esitetty eläkeindeksin uudistus sitten vaikuttaisi eläkeläisköyhyyteen? Ansiotasoindeksi nousi vuoden aikana 1,2 %, eläkeindeksi 0,4 %, erotus 0,8 prosenttiyksikköä. Jos takuueläkkeen tasolla olevaa eläkettä korotettaisiin tuolla erotuksella, se olisi 6,14 €/kk – ja eläkeläisköyhyys olisi voitettu? Ei ihan: tuolla korotusvauhdilla köyhyysrajan saavuttamiseen menisi 64 kuukautta eli 5,3 vuotta – ja oltaisiin vasta nykyisellä alarajalla – ja 5 vuodessa köyhyysraja olisi siirtynyt kauemmaksi.

Näillä nykyisillä eläkemaksuilla ja rahastoilla pitäisi pärjätä ”vuosia”. Rahastointiaste on 25 %, joten 75 % maksetaan nykyisten työnantajien ja työntekijöiden eläkemaksuilla ja ikäluokkien pienentyessä maksajien määrä vähenee. Mitä nykyinen talouskehitys vaikuttaa maksajien määrään, en osaa sanoa. Huolestuttaa.

Karkotan ehkä molemmat lukijani, kun totean, että eläkeläisköyhyyteen ei vaikuteta indeksikikkailulla, tarvitaan kunnon tasokorotus köyhimmille eli kansan- ja takuueläkkeeseen.

Raimo Korhonen

Kirjoittaja on toisinaanajattelija, sosiologi ja eläkeläinen.

Kolumni

Antti Mäki

Kirjoittaja on kaarinalainen varaosamyyjä, joka opiskelee yhteisöpedagogiksi.

Antti Mäki

Yhteistyötä yli rajojen

Szentes on väkiluvultaan hieman Kaarinaa pienempi kaupunki Unkarin kaakkoiskulmassa kohtalaisen lähellä Serbian ja Romanian rajaa. Szentes on Kaarinan ystävyyskaupunki ja yhteistyötä tehdään monella saralla. Aiemmin tänä vuonna joukko nuoria kaarinalaisia oli vierailemassa Unkarissa ja tällä reissulla keskusteltiin monista asioista, joihin kuului muun muassa keskustelu maailmallakin tunnettu suomalainen äitiyspakkaus.

Szentesin päättäjät olivat todella kiinnostuneita äitiyspakkauksesta ja he olivat jo pitkän aikaa etsineet tietoa siitä sekä pyrkineet jopa saamaan oman poliittisen yhteistyön kautta Suomesta tällaista itselleen. Kaarinan Työväenyhdistys Uurtaja päätti ottaa tehtäväkseen pakkauksen toimittamisen selvittämisen, vaikka puoluekannallisesta näkökulmasta voitaisiin sanoa, että nämä kaksi toimijaa ovat aika kaukana toisistaan. Kaarinassa oikeisto ei ehkä kykene yhteistyöhön vasemmiston kanssa, mutta kaarinalaiset sosialidemokraatit kyllä pystyvät yhteistyöhön – vaikka sitten kansainvälisesti yli rajojen.

Ylimääräinen äitiyspakkaus saatiin hankittua erään tulevan äidin kautta. Pakkauksen luovutus sovittiin tehtäväksi seuraavan Kaarinan nuorisotoimen järjestämän vastavierailun yhteydessä. Marraskuun loppupuolella pieni, mutta iki-iloinen joukko szentesiläisiä oli kokoontunut yhdessä kaarinalaisten nuorten ja työväenyhdistyksen toimijoiden kanssa Tuorlan majatalolle ihmettelemään äitiyspakkauksen sisältöä. Kysymyksiä tulvi pakkauksen sisällöstä, historiasta ja paljon kaikesta muustakin tämän aiheen ympäriltä. Ilo ja ihmetys ehkä kuvaavat tilannetta parhaiten, sillä unkarilaiset olivat todella innoissaan saadessaan tällaisen pakkauksen itselleen malliksi.

Szentesissä tullaan tulevaisuudessa kokeilemaan samanlaista pakkausta omassa mittakaavassaan. Esimerkkipakkauksen avulla he pystyvät konkretisoimaan ajatuksensa siitä, mitä meidän suomalaisten äitiyspakkaus tarkoittaa ja mitä heidän oma pakkauksensa voisi olla. Tulevaisuudessa saammekin ehkä lukea maailman lehdistä yhä enemmän pahvilaatikoissa tyytyväisinä nukkuvista pienokaisista. Kaarinan Työväenyhdistys Uurtaja on todella mielissään siitä, että se on saanut olla mukana tässä projektissa, jossa tarkoituksena pienten lasten, äitien ja isien hyvinvoinnin parantaminen. Joulun alla on mukava jakaa iloa.

 

Antti Mäki
Kaarinan Työväenyhdistys Uurtaja ry, varapuheenjohtaja

Antti Mäki Antti Mäki

Kirjoittaja on kaarinalainen varaosamyyjä, joka opiskelee yhteisöpedagogiksi.