Turva – Hymy

Kolumni

Kalevi Salonen

Mielipide: Uusin valinnanvapausmalli sote-uudistukseen – yksinkertaistuksella todellisiin miljardisäästöihin

Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on kustannustehokkuudeltaan aivan Euroopan kärkeä. Terveydenhoitomme maksaa henkilöä kohden (ostovoimakorjattuna) vuodessa neljänneksen vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa (n. 3500 € vs. 4700 €). Silti terveydenhuollon toimivuusindeksin (EHCI 2016: 842 vs. 786; maksimi 1000) mukaan Suomen terveydenhuolto on toimivampi. USA:ssa, jossa terveydenhuoltopalvelut tuotetaan lähes kokonaan yksityisesti, ne maksavat jopa 2,4 kertaa enemmän kuin Suomessa ja siitä huolimatta terveydenhoidon laatu edustaa OECD-maiden häntäpäätä. Suomen terveydenhuollon laatu ja kustannustehokkuus antavat jatkokehitykselle erittäin hyvät lähtökohdat.

Kuntien vastuulla oleva perusterveydenhuolto ei kuitenkaan ole toiminnaltaan ja suorituskyvyltään yhtenäinen eikä välttämättä kaikkialla parhaalla asiantuntemuksella johdettu. Suurin heikkous liittyy palvelujen saatavuuteen. Keinoja jonojen lyhentämiseksi kuitenkin on ja toimintakulujakin on onnistuttu alentamaan.

Puutteet terveyspalvelujen saatavuudessa johtavat ongelmien kärjistymiseen ja lisäävät terveydenhuollon kuormitusta, joten sote-uudistuksen välittömin tavoite on jonojen poistaminen. Se on pitkällä tähtäimellä myös eräs taloudellisimmista keinoista parantaa terveydenhuollon vaikuttavuutta ja vähentää kustannuksia.

Hallituksen sote-malli

Käytännössä hallituksen päätavoitteeksi on muotoutunut yksityisen palvelutuotannon osuuden lisääminen, minkä vuoksi terveydenhuollon järjestäjä (tilaaja) ja tuottaja pitää erottaa toisistaan. Useissa maissa tästä on kuitenkin luovuttu, koska ei ole päästy sen paremmin kustannusten hallintaan kuin laadukkaan terveydenhuollon tuottamiseen (sivu 4).

Teorian mukaan täydellinen kilpailu parantaa terveydenhuollon laatua ja alentaa sen hintaa. Terveydenhuolto on kuitenkin luonteeltaan infrastruktuuri, jossa täydellisen kilpailun olosuhteita voidaan lähestyä hyvin marginaalisesti, jolloin kilpailun edut realisoituvat heikosti. Tehokkuutta ei pidä myöskään tarkastella pelkästään yksittäisten toimijoiden näkökulmasta. Yritykset voivat olla hyvinkin tehokkaita,
mutta koska niiden päätökset ovat itsekkäitä, ne saattavat silti muodostaa kansantaloudellisesti tehottoman kokonaisuuden.

Terveydenhuollossa on esimerkiksi ”sarjatuotantoon” (kerman kuorintaan) hyvin soveltuvia toimenpiteitä, jotka ja saattavat irrallisesti toteutettuina olla hyvin kannattavia. Samalla kuitenkin monipuolisten osaajien työpanos kanavoituisi rutiinitoimintaan, mikä ajan mittaan rapauttaisi terveydenhuoltoa.

Toinen puoli asiassa on myös, että kun rutiinitoimenpiteitä tuotetaan julkisen terveydenhuollon osana, voidaan saavuttaa synergiaetuja, jotka ovat suurempia kuin mitä yksittäisten toimenpiteiden kohdalla tehokkuudessa menetetään. Hallituksen esittämä monitoimijamalli synnyttäisi siis monenlaisia ongelmia ja lisäkustannuksia, joita ei voida jättää huomiotta.

Monitoimijamalli johtaa hoitoketjujen pilkkoutumiseen, joka heikentää integraatiota ja altistaa keinottelulle. Esimerkiksi maksajan vaihtuminen perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon rajapinnassa mahdollistaa kalliiksi tulevien potilaiden työntämisen julkisen terveydenhuollon vastuulle niin, etteivät hoidot enää toteudu tarkoituksenmukaisimmalla tavalla.

Yritykset pyrkisivät epäilemättä maksimoimaan voittojaan myös ylihoidoilla. Terveyden ollessa ihmisille herkkä asia ja etenkin valtion maksaessa suuren osan kustannuksista, tarpeettomien tutkimusten ja hoitojen markkinointi on helppoa. Tuottamattomien asiakkaiden välttely ja ylihoidot ovat normaali käytäntö USA:n lähes kokonaan yksityisessä terveydenhuollossa. Yksityisillä yrityksillä ei myöskään ole omaehtoista motiivia ennakoivaan terveydenhuoltoon, jossa menetettäisiin myyntiä.

Monitoimijamallin rakenteellisesta sirpaloituneisuudesta seuraa todennäköisesti myös työvoimavajausta. Korkeasta ansiotasosta johtuen päivystykset tai edes täysipäiväinen työ eivät välttämättä enää kiinnosta lääkäreitä, jolloin nyt jo helpottamassa oleva lääkäripula saattaa uudelleen kärjistyä. Sirpaloituneisuus tukee myös tarpeettoman pitkälle menevää erikoistumista, joka voi haitata terveydenhuollon kokonaisuutta samaan tapaan kuin USA:ssa.

Hallituksen ehdottamassa järjestelmässä uusia sote-keskuksia tullaan epäilemättä perustamaan lähinnä varakkaille ja tiheään asutuille alueille kuten on käynyt Ruotsissa. Terveydenhuollon saatavuus paranisi siis siellä missä se on ennestäänkin ollut parasta eli palvelujen yhdenvertaisuus todennäköisesti heikkenisi. Entistä keskittyneemmän terveydenhuollon etääntyminen potilaista/asiakkaista lisäisi yksityisten kansalaisten kustannuksiksi jääviä matkakuluja ja työajan menetyksiä, jotka osaltaan heikentävät terveydenhuollon asiakaskokemusta ja kansantaloudellista tehokkuutta. Kun todellista kilpailua ei syntyisi kuin ehkä aluksi suurimmissa kaupungeissa, terveydenhuollon yksityistyminen johtaisi kohoaviin hintoihin.

Yksityisen terveydenhuollon keskeinen motiivi, liikevoitto, nostaa kustannuksia ja monikansallisten yritysten kautta se voi valua kansantalouden ulkopuolelle. Ruotsissa on keskusteltu voittojen rajoittamisesta 7-12 % tasolle, joten noin 10 % voittoja voitaneen pitää pidemmän aikavälin oletusarvona. Sirpaloitunut toimintakenttä johtaa myös merkittävästi suurempiin hallinto- ja transaktiokustannuksiin. Niitä ovat muun muassa markkinointiin, sopimiseen, laadun määrittelyyn ja valvontaan, tavoitteiden saavuttamisen seurantaan sekä erimielisyyksien ratkontaan liittyvät kustannukset. Transaktiokustannusteorian mukaan terveydenhuollon monimutkainen kokonaisuus soveltuu huonosti kilpailutettavaksi (Koskiaho 2008, Kilpailuttamisen kustannukset voivat yllättää, Sosiaaliturva 1/2008, 24-25.).

Myös terveydenhuollon monimutkaisen kokonaisuuden hallinta ja valvonta vaativat yhteiskunnalta haastavia ja siksi kalliita tietoteknisiä ratkaisuja, joiden pitää olla sujuvasti toimivia, luotettavia ja turvallisia. Kuten käytännön esimerkit ovat osoittaneet, monimutkaisten ohjelmistokokonaisuuksien kehittämiseen sisältyy suuri riski epäonnistua. Silloin tietotekniikalla saavutettaviksi oletetut säästöt voivat jäädä hallituksen sote-mallissa saamatta. Esimerkkinä siitä millaiseen tehottomuuteen pitkälle yksityistetty terveydenhuolto voi johtaa on USA, jossa hallintokulut vievät jopa kolmanneksen budjetista.

Kun yksityisten yritysten voitot, transaktiokustannukset, päällekkäiset investoinnit, mutkistuva tietotekniikka ja hallinto sekä kilpailuun väistämättä liittyvä tyhjäkäynti syövät karkeasti puolet hallituksen mallin perusterveydenhuollon kustannuksista, kustannustehokkuutta arvioitaessa pitää tuotantokustannusten sijaan tarkastella kansantaloudellisia kustannuksia. Kun vielä työvoimakulut vievät valtaosan terveydenhuollon kustannuksista, yritysten välisellä kilpailulla ei Suomen terveydenhuollon kustannustehokkuutta paranneta. Hallituksen sote-mallilla valtion rahat tulevat siis loppumaan paljon nopeammin kuin mitä tapahtuisi, jos valtion tuki keskitettäisiin julkiseen terveydenhuoltoon. Toisin sanoen kansalaisten maksutaakka kasvaisi ja/tai palvelut heikkenisivät.

Hallituksen esittämää terveydenhuoltomallia voidaan verrata lähinnä Ruotsin ”valinnanvapausmalliin”, josta on kertynyt kokemuksia vuoden 2009 jälkeen. Myös siellä pidettiin tärkeänä, että valinnanvapaus antaa mahdollisuuksia taloudelliseen kasvuun.

Luvattuja kustannussäästöjä ja laadun paranemista, byrokratian vähenemisestä puhumattakaan, ei ole kuitenkaan tapahtunut (Szebehely 2017, Voitontavoittelu hyvinvointipalveluissa: mitä Suomi voi oppia Ruotsin kokemuksista? Talous ja yhteiskunta 3). Pikemminkin on syntynyt uusia ongelmia, joista Suomessa kannattaisi ottaa oppia. Näistä mainittakoon erityisesti voitontavoittelun takia tarvittavien kontrollijärjestelmien jatkuva laajentuminen, joka kangistaa myös julkisen terveydenhuollon käytänteitä. Julkinen ja yksityinen puoli ovat samalla viivalla, mutta terveydenhuolto kärsii.

Vaihtoehtona luonnollinen monopoli

Taloustieteessä luonnollisella monopolilla tarkoitetaan tilannetta, jossa paras taloudellinen tehokkuus saavutetaan yhden tuottajan toimesta. Tyypillisesti luonnollisia monopoleja syntyy infrastruktuureihin, kuten esimerkiksi sähkö-, vesihuolto- tai rataverkkoihin. Yhtenä oleellisimmista peruspalveluista myös terveydenhuoltoverkostoa voidaan pitää kansallisena infrastruktuurina, jonka ylläpitämiseen vain valtiolla on riittävät rahkeet. Luonnollisessa monopolissa sekä ylikapasiteetista että kilpailutilanteesta johtuva tyhjäkäynti jäävät pois.

Täydelliseen kilpailuun verrattuna monopoli tuottaa tyypillisesti vähemmän ja korkeammalla hinnalla, jolloin yhteiskunnalle syntyy ns. hyvinvointitappiota, joka koostuu tuottajan saaman voiton ja kuluttajien saaman hyödyn pienenemisestä. Terveydenhuollon luonnollisessa monopolissa ei kansantaloudellista hyvinvointitappiota kuitenkaan synny, koska valtion tarjoamien palvelujen hyöty siirtyy kokonaisuudessaan kansalaisille, ja koska heidän hoitotarpeensa tyydytetään.

Luonnollinen monopoli antaa merkittävän mittakaavaedun. Laitteet, tilat ja toiminnot voidaan optimoida valtakunnallisesti ilman päällekkäisiä investointeja. Maakuntataso olisi optimointiin riittämätön ja silloin ketjuuntuneilla yrityksillä olisi mahdollisuus hyödyntää mittakaavaetuja julkista terveydenhuoltoa paremmin.

Valtion ylläpitämänä luonnollisella monopolilla on myös mahdollisuus pisimmälle meneviin integraatioetuihin. Perinteisesti erillisiä toimintoja voidaan kytkeä yhteen ja jopa valtionhallintoon. Silloin avautuu väyliä säästöihin, joista markkinatalouteen pohjautuvassa terveydenhuollossa ei voida edes uneksia. Seuraavassa hahmottelen kehittelyn pohjaksi lähestymistapaa, jossa kaikki luonnollisen monopolin tarjoamat edut hyödynnetään. Sitä voidaan kutsua pelkistetyksi julkiseksi terveydenhuoltomalliksi.

Pelkistetyn julkisen terveydenhuoltomallin pääpiirteet

Luonnollisen monopolin etujen täysimittaisen hyödyntäminen edellyttää julkisen ja yksityisen terveydenhuollon erottamista. Samalla varmistuu, ettei järjestelmän hallinta karkaa julkiselta vallalta eikä terveydenhuolto ajaudu kulutustuotteeksi. Kun tuotantokustannusten lisäksi otetaan huomioon kaikki muutkin kustannukset, palvelujen käyttäjille aiheutuvat välilliset kulut mukaan lukien, pelkistetyllä mallilla saavutetaan kansantaloudellisesti ylivertaisesti tehokkain terveydenhuolto. Kansalaisilla on vapaus valita minkä tahansa julkisen tai yksityisen perusterveydenhuollon toimijan palvelu milloin tahansa, mutta yksityinen vain omalla kustannuksella.

Valtio vastaa kaikista kustannuksista. Kansalaisille tarjotaan täydelliset ja tasa-arvoiset terveyspalvelut, joissa integroituvat potilas- lääke-, työterveys- sekä suun terveydenhuolto. Kehittämisen painopistettä siirrettään ennakoivaan terveydenhuoltoon ja lähipalveluihin ottaen huomioon myös palvelujen saavuttamisesta kansalaisille koituvat kustannukset.

Ylin hallinto pelkistetään asiantuntijapohjaiseksi ministeriön, THL:n, Valviran ja Fimean toiminnoista byrokratiaa vahvasti leikaten. Toiminnallinen hallinto rakentuu keskussairaaloiden ja sairaanhoitopiirien sekä kuntien ympärille, jolloin perus- ja erikoissairaanhoito integroituvat ehjäksi kokonaisuudeksi. Poliitikkojen valta terveydenhuollossa poistuu ja kuntien rooliksi jää ennen muuta tilojen vuokraaminen valtiolle. Myös ainakin osa sosiaalihuollosta voisi jäädä kuntien vastuulle.

Toiminnassa jatketaan aikaisemmin hyviksi havaittuja käytänteitä ja kehitetään niitä entistä joustavammiksi ja järkevämmiksi. Pelkistetty terveydenhuoltomalli ei tarvitse maakuntahallintoa, jolloin vältytään todennäköisesti yli 100 miljoonan euron vuosittaisilta lisäkuluilta.

Terveydenhuollon ylimpään hallintoon luodaan poliittisesti riippumaton innovaatiojärjestelmä, jonka avulla toteutetaan vakaa kehitys kohti entistä ennakoivampaa terveydenhuoltoa. Samaan kokonaisuuteen siirretään myös nykyisin Suomen Akatemialla oleva vastuu lääketieteellisen tutkimuksen rahoituksesta. Järjestely tukee mahdollisuuksia hyödyntää Suomen terveydenhuoltojärjestelmää ja sen tuottamaa tietovarantoa tutkimuksessa, joka puolestaan voisi palvella terveydenhuoltoa.

Pelkistetyssä julkisessa terveydenhuollossa terveystieto ei sirpaloidu ja sen käyttö voidaan organisoida mahdollisimman tehokkaaksi. Hyvin johdetulla innovaatiojärjestelmällä saavutetaan todennäköisesti myös tehokkaampi ohjausvaikutus kuin yksityisessä terveydenhuollossa marginaaliseksi jäävällä kilpailulla. Jonojen takia julkinen terveydenhuolto on leimattu tehottomaksi, vaikka kyse on ollut resurssipulasta eikä julkisen terveydenhuollon ominaispiirteestä.

Jonot voidaan poistaa lähes välittömästi, ja selkeästi hallituksen mallia pienemmin kustannuksin, lopettamalla yksityisen puolen kela-korvaukset ja lisäämällä vastaavasti julkisen terveydenhuollon resursseja. Samassa yhteydessä poistetaan julkisen terveydenhuollon henkilökunnan mahdollisuus kilpailla oman työnantajansa kanssa, mikä on johtanut vääristymiin, joita normaalissa liike-elämässä ei hyväksyttäisi. Nykyisten jonojen purkamiseen voidaan tilapäisesti käyttää myös palveluseteleitä.

Hallituksen esittämään malliin liittyvän monimutkaistumisen sijasta pelkistetyssä mallissa terveydenhuollon rakenteita ja toimintoja voidaan kokonaisuutena yksinkertaistaa, mikä parantaa asiakaskokemusta ja laskee kustannuksia. Taloudellisesti merkittävimmät pelkistysmahdollisuudet ovat lääkehuollossa, laskutusbyrokratiassa ja tietotekniikassa.

Lääkejakeluketjun oikaisu eli lääke- ja potilashuollon yhdentäminen
 
Lääkkeet ovat yksi merkittävimmin terveydenhuollon kustannuksiin vaikuttavista tekijöistä, joten lääkehuollon organisointiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Historiallisia syitä, jotka johtivat lääkehuollon eriytymiseen muusta terveydenhuollosta, ei enää ole. Sen sijaan lääke- ja potilashuollon yhdentämiseen on painavia logistisia, taloudellisia ja käytännöllisiä perusteita.

Liike-elämässä tehokkuutta parannetaan usein jakeluketjuja yksinkertaistamalla. Suomen lääkehuollon jakeluketjun 4-5 porrasta voidaan supistaa kahteen ja laskutuksessa jopa yhteen. Valtio voi hankkia reseptilääkkeet suoraan lääketehtailta, jolloin niiden hinta karkeasti puolittuu eli Suomen resepti- (n. 2 mrd €) ja sairaalalääkemenoista (n. 0.5 mrd €) säästyy noin miljardi euroa vuodessa. Nykyisen lääkejakeluketjun tehottomuutta kuvaa hyvin se, että jakeluketjun oikaisulla saavutettava säästö on yli kymmenen kertaa suurempi kuin apteekkareille verojen jälkeen jäävä apteekkitulo.

Säästöjä syntyy myös, koska jakeluketjun lyhentyessä osa Fimean ja Kelan byrokratiasta käy tarpeettomaksi, ja koska hintaneuvotteluissa valtion asema on olennaisesti vahvempi kuin apteekeilla. Valtion lääkelaitos pohjustaisi myös edellytyksiä kansainväliselle (esim. EU:ssa) lääkehankinnan/-tuotannon yhteistyölle, jossa säästömahdollisuudet olisivat vieläkin suuremmat.

Jos lääkehoito on sirpaloitunut useille toimijoille, kenelläkään ei ole kokonaisvastuuta ja potilaiden lääkitysturvallisuus jää helposti hallitsemattomaksi (Hakoinen ym. 2017: Lääkekaaoksen hallinta sote-muutoksessa). Se voi johtaa potilasvahinkoihin ja nostaa kustannuksia. Pelkistetyssä julkisessa terveydenhuollossa kokonaiskuva lääkityksestä on aina saatavilla ja esimerkiksi lääkkeiden yhteisvaikutukset tai sivuvaikutukset potilaalla diagnosoitujen vaivojen kanssa tulisivat ohjelmiston kautta automaattisesti esille. Sen sijaan hallituksen kaavailemassa monituottajamallissa Hakoisen ym. esittämät parannusehdotukset lääkitysturvallisuuteen olisivat kauttaaltaan mahdollisimman hankalasti toteutettavissa.

Valtion rooli lääkkeiden hankkijana sopii sekä taloudellisesti että toiminnallisesti erittäin hyvin yhteen niiden varmuusvarastoinnin kanssa, joka voidaan toteuttaa hajautetusti keskussairaaloissa mahdollisimman lähellä oletettua tarvetta. Lääkkeiden jakelun haavoittuvuus pienenisi ja varastointikustannukset käytännössä poistuisivat. Lääkevarastojen hallinta
voidaan automatisoida valtakunnallisesti niin, ettei hävikkiä synny, vaikka ne olisivat suurimmat mahdolliset. Osalla lääkejakeluketjun oikaisusta säästyviä varoja voitaisiin myös tukea välttämättömimpien lääkkeiden kotimaista valmistusta tai kykyä siihen niin, että kriisivalmius saataisiin ulotettua mahdollisimman pitkälle aikavälille. Pienempänä, mutta silti merkittävänä yksityiskohtana, lääkejakeluketjun oikaisu poistaa lääketehtailta mahdollisuuden korruptionluonteiseen markkinointiin, joka sekin nostaa lääkkeiden hintoja.

Asiakkaille lääkkeiden oikaistu jakeluketju tuo sekä säästöjä että mukavuutta. Lääkkeet saisi farmaseutin valvomana automaattisesti terveyskeskuksen lääkerobotilta suoraan lääkärin määräyksen mukaan. Ei tarvittaisi reseptien käsittelyä eikä ylimääräisiä apteekkimatkoja, joista syntyy nykyisin kuluja ja työaikatappioita arviolta 100 miljoonan euron luokkaa vuodessa.

Jakeluketjun oikaisun jälkeen apteekit myisivät pääosin vapaakauppalääkkeitä ja muita terveysalaa lähellä olevia tuotteita, mutta myös reseptilääkkeitä olisi saatavilla apteekkien itsensä määrittelemillä hinnoilla niille, jotka haluavat enemmän valinnanvapautta tai käyttävät yksityistä terveydenhuoltoa. Apteekkitoiminnan voitto ehkä voisi lähes puolittua nykyisestä, mutta toisaalta siirtyminen kevyempään yritysverotukseen pehmentäisi muutosta.

Laskutusbyrokratian poisto

Terveydenhuolto on ”ilmaista”, eli se kustannetaan verovaroin, muun muassa Englannissa. Helsingin terveyskeskusten maksutuloista karkeasti kolmanneksen on arvioitu kuluvan laskutusbyrokratiaan, ja siksi siellä on luovuttu käyntimaksuista. Jos kansalaisten Suomessa maksamien noin 5 mrd € (2015) terveydenhoitomaksujen kohdalla olisi sama tilanne, se tarkoittaisi miljardiluokan kustannusta. On ilmiselvää, että näin suuresta menoerästä, jolla ei ole mitään reaalista vastiketta, pitää päästä eroon.

Sekä reseptilääke- että käyntimaksut on mahdollista hoitaa yksinkertaisimmin ja käytännössä kuluitta siirtämällä ne verotukseen. Sekä valtio että terveydenhuollon käyttäjät hyötyisivät. Myös terveydenhuoltoon liittyvät korvaukset ja sosiaaliset tulonsiirrot toteutuisivat verotuksen kautta automaattisesti, jolloin paljon Kelan ja sosiaalitoimen byrokratiaa ohjelmistoineen jäisi pois.

Tietotekniikan yksinkertaistuminen

Pelkistetyn julkisen terveydenhuollon yksikanavaisuus ja yksinkertaisuus tekevät tietoteknisten ratkaisujen toteutusympäristön kertaluokkaa hallituksen esittämää monitoimijamallia suotuisammaksi, jolloin tietojärjestelmistä tulee toimintavarmempia ja edullisempia. Silloin tietotekniikan resurssit voidaan keskittää järjestelmän monimutkaisuuden ja rahaliikenteen hallinnan sijasta terveydenhuollon ydintehtäviin.

Pelkistetty malli täyttää kaikki hallituksen asettamat tavoitteet

Hallitus tavoittelee sote-uudistuksella säästöjä, jotka kymmenen vuoden kuluessa kohoaisivat kolmeen miljardiin euroon vuodessa. Arviota pidetään kuitenkin epätodennäköisenä. Myös edellä esittämäni arvio yksityisen terveydenhuollon aiheuttamista lisäkuluistaviittaisi hallituksen sote-mallin kustannusten kohoavan nykyisestä ainakin miljardilla eurolla vuodessa (olettaen, että yksityisen puolen osuus terveydenhuollon kokonaiskustannuksista olisi 2/3). Useista muista lähtökohdista on päädytty kustannusten kohoamiseen noin 3 mrd €/v. Koska erilaisista lähtökohdista johdetut summat kattavat osittain eri kustannuksia, ne ovat todennäköisesti pikemminkin minimiarvioita.

Kun lääkkeiden jakeluketjun oikaisu ja laskutuksen siirto verotukseen johtavat yhteensä noin 2 mrd €/v säästöön, olisi pelkistetyn mallin etu hallituksen malliin nähden yhteensä noin 5 mrd €/v! Siis säästöillä voitaisiin mainiosti kattaa myös työterveyshuollon, opiskelijoiden terveydenhuollon (yhteensä 0,8 mrd €/v) ja suun terveydenhuollon (1,2 mrd €/v) kustannukset ja vielä jäisi ylikin.

Tässä yhteydessä on syytä huomata, että koska hallituksen sote-mallin keskeisenä perusteluna oleva kustannusten nousun leikkaus perustuisi pääosin tietotekniikkaan ja eläköitymiseen, samat mahdollisuudet (tietotekniikan suhteen vielä mittavampina) ovat tietenkin käytettävissä myös pelkistetyssä julkisessa terveydenhuollossa. Tällöin säästöpotentiaaliksi tulisi kymmenen vuoden kuluessa jopa 8 mrd €/v. Mittasuhteista kertoo jotain, että sillä kurottaisiin valtionvelka umpeen noin 15 vuodessa.

Hallituksen ja pelkistetyn mallin kustannusvaikutusten suuruusluokkaerosta seuraa kiistämätön johtopäätös: pelkistetty julkinen terveydenhuolto on hallituksen esittämään malliin nähden murskaavan ylivoimainen. Säästöjen ohella se täyttää täydellisesti kaikki hallituksen asettamat muutkin tavoitteet ja ne ovat nopeasti saavutettavissa. Dramaattinen ero mallien tehokkuudessa vahvistaa, että julkisen terveydenhuollon infrastruktuuri todellakin on luonnollinen monopoli, jota yhtenäisenä kokonaisuutena hyödyntämällä Suomelle voidaan luoda ainutlaatuisen kustannustehokas ja sujuva terveydenhuolto. Ainoastaan liiketoiminnan lisääntyminen jäisi vähäiseksi, mutta sekin on etu, koska vain itsetarkoituksellinen liiketoiminta on tehottomuutta, joka syö kansantalouden voimavaroja hyödyttäen vain pientä joukkoa sijoittajia.

Julkisen ja yksityisen terveydenhuollon yhteen sovittaminen

Pelkistetyn mallin ja hallituksen mallin välinen ristiriita voidaan ratkaista yksinkertaisesti ja tasapuolisesti kaksinapaisella lähestymistavalla. Ne kansalaiset, jotka haluavat vaihtaa hoidon kohteesta kuskin paikalle, käyttäisivät omalla kustannuksellaan yksityisiä terveyspalveluita, jotka korvattaisiin verotuksessa julkisen terveydenhuollon henkilökohtaisten mediaanikustannusten (reseptilääkkeet + hoito) mukaan. Valinnan yksityiselle puolelle voisi tehdä kalenterivuodeksi kerrallaan vuoden irtisanomisajalla. Muille kansalaisille valtio tarjoaisi pelkistetyn julkisen terveydenhuollon edellä esitettyyn tapaan veloituksetta.

Näin yksityinen ja julkinen terveydenhuolto tulisivat entistä paremmin samalle viivalle, sillä julkisen puolen ei tarvitsisi omaksua tehokkuutta heikentäviä liike-elämän käytänteitä ja yksityinen puoli voisi osoittaa, että se pystyy pärjäämään liikevoiton ja transaktiokustannusten aiheuttamista rasitteista huolimatta. Kaksinapainen lähestymistapa on periaatteessa henkilö- eli kapitaatiokorvaukseen perustuvan rahoitusjärjestelmän muunnelma. Olennainen ero hallituksen esittämään on, ettei valtion raha siirtyisi suoraan yrityksille vaan se kulkisi yksityisten kansalaisten kautta, jolloin henkilökorvaukseen liittyvät keinottelumahdollisuudet jäisivät pois.

Pelkistetty julkinen terveydenhuoltomalli ja tulevaisuuden haasteet

Pelkistetty julkinen terveydenhuolto on varmuudella tehokas lääke vastaamaan ennakoituun terveydenhuoltomenojen kasvamiseen. Hyötyjiä ovat sekä köyhät että rikkaat, mutta käytännössä positiivinen muutos kohdistuu etenkin köyhimpään väestöön. Maksuttomuus ja lähipalvelujen parempi saatavuus alentavat kynnystä hoitoon hakeutumiselle, jolloin terveyserot pienenevät ja välillisesti myös terveydenhuollon kustannukset laskevat.

Siirtyminen pelkistettyyn terveydenhuoltomalliin on rakenteellisesti niin pieni muutos nykyiseen, ettei – toisin kuin hallituksen mallissa – minkäänlaista siirtymäkauden kaaosta voi syntyä. Mallin alueellisesti merkittävin vaikutus on, että se katkaisee pitkään jatkuneen palvelujen keskittymisen.

Oikein painotettu lähihoito tuottaa nopeimman hoitoon pääsyn, kapasiteetin tehokkaan käytön sekä matkakustannusten ja sairauslomien minimoinnin. Toimintojen hajauttaminen on myös sopusoinnussa tietotekniikan ja etädiagnostiikan tarjoamien tulevaisuuden visioiden kanssa. Sen sijaan hallituksen esittämä terveydenhuollon toimintojen keskittymiseen johtava malli rajoittaisi uusien innovaatioiden mahdollisuuksia.

Tulevaisuuden haasteisiin on helpompaa ja riskittömämpää vastata yksinkertaista järjestelmää säätämällä. Väestön vanhenemiseen sopeutumisen lisäksi pitää varautua myös muihin uhkatekijöihin kuten esimerkiksi syvään talouden taantumaan ja konflikteihin. Poliittisesta päätöksenteosta irti olevan innovaatiojärjestelmän avulla voidaan tulevaisuudessa myös välttää ajautuminen nyt koettuun terveydenhuollon rapautumiseen ja sen jälkeiseen kaoottiseen tilanteeseen, jota poliitikot eivät kykene hallitsemaan.

Demokratiassa uudistuksia tehdään yleensä entisiä ratkaisuja paikkaamalla ilman perusteellista kokonaisvaltaista tarkastelua. Silloin ydintekijöiden sijaan lopulta paikkaukset ja asiaan kuulumattomat kytkökset alkavat usein hallita kokonaisuutta.

Hallituksen sote-uudistuksessa on käynyt juuri näin, ja kaikki alkuperäiset tavoitteet ovat kääntyneet päälaelleen. Tällä on erityisen kohtalokkaat vaikutukset tietojärjestelmiin, jotka ovat terveydenhuollon kehityksen keskiössä. Sote-uudistuksen tulevaisuuden kannalta erääksi keskeisimmistä kysymyksistä nousee: yritetäänkö tietotekniikalla mahdollistaa monimutkaisin sote-malli vai yritetäänkö yksinkertaistaa sote-malli tietotekniikan hyödyntämiselle suotuisimmaksi ympäristöksi.

Koska digitalisoituvassa maailmassa megatrendinä on kaiken yksinkertaistaminen ja tehostaminen, hallituksen sote-uudistusmalli olisi vastavirtaan menoa tavalla, josta on myöhemmin lähes mahdotonta irtautua. Pelkistetty julkinen terveydenhuoltomalli tarjoaa nyt ilmeisen ainutkertaiset mahdollisuudet luoda parhaat edellytykset toimivalle ja edistykselliselle terveydenhuollolle pitkälle tulevaisuuteen.

Siksi pääministeri Sipilän sanoin pitäisi nyt olla tarkkana, sillä huonoa mallia ei kannata hyväksyä.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Eliitti näkyy ja loistaa Urheilugaalassa – ”Sananvapaus urheilussa. Miksi se on rajoitettua?”

Englannin työväenpuolueen motto on yhdessä seisominen ja eripuraisena häviäminen.

Tällä itse lausumallaan vertauksella Suomen Palloliiton vastavalittu raharikas ja monitoiminen  kuopiolainen puheenjohtaja Ari Lahti johtaa maamme jalkapalloilua uudella organisaatiomullistuksella.

Hyvä ja kannatettava viitoitus. Toivon mukaan se toteutuu myös pelikentillä englantilaisen taidon saavuttamiseksi joskus tulevaisuudessa. Nähtäväksi jää. On kuitenkin muistettava, ettei raha aina ratkaise. Pienikin voi ponnistaa. Kuten vaikkapa kääpiömaa Islanti on osoittanut.

On aikaansaatu melkein Linnan pukujuhlien veroinen vaatteiden esittelykimallus.

Siitä kun Urho Kekkonen ojensi Kalle Kaiharin maksaman kultaisen kiekon vuonna 1974 Pohjois-Espan linnassaan sen vuoden parhaalla urheilijalle Rooman 400 mn Euroopan mestarille Riitta Salinille, os. Hagman, on vierähtänyt jo yli 40 vuotta. Silloin Urkki tarjosi kahvit Riitalle ja muutamalle muulle läsnäolleelle. Tilaisuus oli vaatimaton, mutta juhlava.

Tänä päivänä pressa ei enää ole kiekon ojentajana, mutta liike-elämä on rakentanut Urheilugaalan satoine samppanjan kilistelijöineen ja rahantekopaikan urheilutoimittajien avittamana. On aikaansaatu melkein Linnan pukujuhlien veroinen vaatteiden esittelykimallus.

Siinä ohessa saavutetaan myös se tärkein, eli liikunnalle ja urheilulle näyttämö tuoda esille ihmisen elämälle tärkeitä elementtejä.

Hiihtäjä Iivo Niskanen kruunattiin ansioista ylimmäksi tiennäyttäjäksi. Tilaisuuden herkin hetki oli urheilussa vammautuneen voimistelija Jari Mönkkösen sanat suomalaisille. Oli myös realismia nähdä, etteivät aikansa salskeat urheilusankarimme ole sellaisia läpi elämänsä.

Niin tärkeä ja mainio tapa kuin onkin Urheilugaalan olemassaolo, niin jälleen kerran se oli eliitin juhlaa. Aivan kuten maamme urheilun johtaminenkin on. Kyllä lapsien mukaan tuomisella pyrittiin saamaan tapahtumalle nuoren polvenkin makua, mutta ei lähes tulkoonkaan riittävästi.

Sen sijaan julkiselle sanalle, medialle, on annettava tunnustus, kun nykyään urheilun ja liikunnan sanomaa juurrutetaan kansalaisillemme terveyden merkityksen ylläpitäjänä.

Suomi jää jälleen kisoissa statistiksi? Toisin ovat Norjan pullat uunissa.

Talviolympialaiset ovat ovella. Monilla tahoilla punnitaan kisamenestyksiä, joilla on kansallisesti ja kansainvälisesti tähdellinen osuutensa.

Viime aikojen ”esikisat” osoittavat Suomen olevan kisoissa melkoinen statisti. Maastohiihdossa ovat vain Krista Pärmäkoski ja Iivo Niskanen (varauksin ??) teoreettisia mitalikandeja. Yhdistetyssä Eero Hirvonen ja Ilkka Herola ailahtelevat. Kuten hiihtoampuja Kaisa Mäkäräinenkin. Pikaluistelussa Mika Poutala on äitynyt elämänsä vauhtiin. Jääkiekko on iso kysymysmerkki. Lumilautailussa Enni Rukajärvi niin ikään. Muita mainintoja ei sitten lienekään.

Toisin ovat Norjan pullat uunissa. Luvassa mitalisade ja maailman paras talviurheilumaa.

Sananvapaus urheilussa. Miksi se on rajoitettua? Kun taitoluistelija Viveca Lindforsilta kysyttiin mielipidettä onko oikein, että sille urheilijalle, joka hankkii maalleen edustuspaikan, ei ole suoraa oikeutta osallistua kisoihin, niin Viveca Lindfors sanoi, ettei voi vastata, kun se on häneltä kielletty.

Eivät myöskään kiekkovalmentajat saa arvostella kaukalon tuomareita. Ovatpa outoja kieltoja.

Sylin täydeltä onnea Pentti ”Pedro” Salmelle.

On ilo onnitella urheilun monipuolista tietäjää, osaajaa ja meille kaikille sen saloja avannutta toimittaja Pentti Salmea. Hän täytti runsas viikko sitten 13.1. pyöreät 90 vuotta. Mies  on edelleenkin täysipainoisesti urheilun lumoissa..

Pentti Salmen elämä on ollut aina urheilua. Hän itse työnsi kuulaa ja pelasi koripalloa HKT:n riveissä. Sekä valmensi aina kansainväliseen menestykseen asti viisinkertaisen Suomen mestarin HKT:n. Kansainvälisenä erotuomarina hän oli arvostettu oikeudenjakaja.

Pentti Salmi.

Pedro on hänen kirjoittajanimensä. Tuotanto on edelleenkin laaja.

Pedro aloitti urheilutoimittamisen TUL-lehdessä sotavuosina, kun hänen ystävänsä ja seuratoverinsa toimittaja Helge ”Tukijalka” Nygren lähti sotaan.

Tässä lehdessä syntyi pienimuotoinen kriisi TUL:n sisäisten kamppailujen aikoihin 1950-luvulla. Silloin lehden silloiset iltatoimittajat Kalervo Tirri ja tämän kirjoittaja aikaansaivat Pentti Salmen siirtymisen Suomen Sosialidemokraatin urheilutoimituksen vastaavaksi.

1972 television johtaja Pertti ”Pepsi” Paloheimo, koripallomies Pispalan Tarmosta, pestasi Salmen tv:n urheilutoimitukseen tasapainoksi oikeistolaiselle Anssi Kukkoselle.

Salmi on aina ollut tasapuolinen ja oikeudenmukainen urheilun asiantuntija. Siitä johtuukin hänen suuri arvostuksensa. Hän on myös yhteiskuntaa laajemminkin tunteva ihminen. Niinpä hänelle ei Brysselissä Heyselin stadionilla käydyn mestarien liigan jalkapallo-ottelun yhteydessä tuottanut ongelmia ryhtyä selostamaan syntynyttä katsomoverilöylyä, jossa 39 ihmistä sai surmansa.

Pentti Salmi kunnioittaa urheilun sääntöjä jopa niin paljon, ettei välitä enää seurata jääkiekkoa, koska siinä ei kunnioiteta sääntöjä Pentin tulkinnan mukaan. Sääntöpuoleen hän on niin perehtynyt, että vielä nykyisinkin hän ”hyppää pöydälle” havaitessaan viheltämättömiä korisvirheitä.

Pena liikkuu Liisa-vaimonsa kanssa päivittäin ja huolehtii kunnostaan muutenkin esimerkillisillä elämäntavoillaan. Sylin täydeltä onnea Pentti ”Pedro” Salmelle.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kolumni

Sinikka Laisaari

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva sosialidemokraattinen poliitikko ja Raha-automaattiyhdistyksen entinen toimitusjohtaja.

”Katselen valokuvaa äitini perheestä noin vuonna 1919 – Kuvassa on mukana suuri suru”

Katselen valokuvaa äitini perheestä noin vuonna 1919. Isoäiti istuu huivipäisenä, vakavana isoisän kanssa keskellä kuvaa eturivissä ympärillään kahdeksan eri-ikäistä lastaan ja vanhimman pojan vaimo parivuotias tyttö sylissään. Minun äitini, perheen nuorin lapsi, myös noin parivuotias, seisoo eturivissä paljain jaloin. Vaikuttavat raskasta maatyötä tekeviltä ja ovatkin mäkitupalaisia.

He asuivat Ruokolahden Vuoksenniskalla Enso-Gutzeitin maatilalla vuokratorpassa, johon ei kuulunut viljelypinta-alaa. Mäkitupalaiset kuuluivat Suomen tilattomaan väestöön ja työskentelivät yleensä palkollisina ulkopuolisissa töissä muodostaen huomattavan osan maaseudun työvoimareservistä. Elivät siis köyhyydessä ja lapsia syntyi parin vuoden välein.

Isovanhempieni perheeseen syntyi 12 lasta, joista yksi kuoli alle vuoden ikäisenä, yksi kymmenvuotiaana ja kaksi enoani nuorina miehinä vuosina 1918 ja 1919. Kuva on otettu pian näiden enojeni kuoleman jälkeen. Jäljellä kuvassa ovat 8 lasta ja vanhemmat, jotka ovat menettäneet 4 lastaan. Köyhyys ja puute näkyvät muusta perheestä, paitsi vanhimmasta pojasta, joka näyttää päässeen oman elämänsä alkuun ja on perustanut jo perheen.

Kuvassa on mukana suuri suru. Ilmari-enoni oli kuollut 1918 kesällä punaisten vankileirillä Viipurissa ja pian sen jälkeen hänen veljensä Oskari oli kuollut ilmeisesti lentävään keuhkotautiin.

Maaliskuun alkupuolella 1918 hän liittyi punaiseen kaartiin toimeentulon tähden saadakseen 15 mk päivässä.

Selvitin muutama vuosi sitten Kansallisarkistosta mitä Ilmari-enolleni tapahtui.

Papereista käy ilmi, että mäkitupalaisen poika Ilmari Heikinpoika Mölsä, ikä 25 vuotta, oli kuulunut marraskuussa 1917 Vuoksenniskan järjestyskaartiin ja oli syksyn aikana neljä kertaa vankina, koska oli epäilty hänen olleen aseita etsimässä, jonka hän kuulusteluissa oli kieltänyt.

Maaliskuun alkupuolella 1918 hän liittyi punaiseen kaartiin toimeentulon tähden saadakseen 15 mk päivässä. Hän ehti olla sisällissodan aikana muutaman viikon Viipurissa ja muutamalla muulla paikkakunnalla Karjalassa vahtina, ketjumiehenä ja loppuvaiheessa Joutsenossa perääntymiseen saakka 26.4.1918 eli kaiken kaikkiaan punakaartissa runsaan kuukauden ajan.

Sai rahapalkkaa ja ” Suomen Punaisen Kaartin Viipurin Sotilaspiirin Muonituskomitealta erinäisiä vaatetustavaroita Smk 34:50 arvosta” ja myöhemmin vielä toisen kerran 41:25 Smk arvosta. Olivat varmaan tarpeen köyhälle mäkitupalaisen pojalle. Ilmoittautui itse 1.5.1918 poliisikonttorille Viipurissa, vangittiin 2.5.1918.

Ensimmäinen kuulustelu suoritettiin 21.6.1918. Todistajina olivat eräs kansakoulunopettaja ja suojeluskuntalainen.

Ilmari Mölsä joutui Viipurin punavankien leirille. Jo kuulustelua ennen, kesäkuun 1918 alkupäivinä päivättyinä löytyy arkistoista kaksi vetoomuskirjettä osoitettuna Viipurissa säilytettävien sotavankien tutkintotuomarille. Molemmissa todistetaan, että työmies Ilmari Mölsä on oleskellessaan koko ikänsä kotipaikkakunnallaan osoittautunut kunnolliseksi, siivoksi, säännöllisesti työskenteleväksi mieheksi eikä ole koskaan toiminut rauhanhäiritsijänä tai järjestyksen rikkojana.

Toisessa kirjeessä häntä luonnehditaan suoraksi ja yleistä luottamusta nauttivaksi henkilöksi. Todetaan myös, ettei ole koskaan ottanut osaa mihinkään selkkauksiin tai rettelöihin. Ajattelemattomuuttaan lähti talvella 1918 pakoon hallituksen asettamaa asevelvollisuuskutsuntaa.

Allekirjoittajina kirjeissä on vangitun paikkakuntalaisia suojeluskuntalaisia ja pataljoonan sotilaita ja maanviljelijä. Paikallinen poliisikonstaapeli vielä erikseen todistaa, että kirjeiden alla olevat henkilöt ovat luotettavia.

Kuollutta haastettiin kuulusteluihin vielä kuukausia kuolemansa jälkeen.

Niinpä Suojeluskunnan esikunta on joutunut pyynnöstä 11.7.1918 antamaan Päämajan tutkintoasiain tuomarille lausunnon Ilmari Mölsästä.

Lausunnon laatu on kummallinen. Väitetään, että vangilla on vaimo, ei lapsia. Kaikista papereista selviää, ettei vaimoa ollut. Väitetään, ettei pysynyt missään työpaikoissa toisin kuin paikalliset tutut todistavat hyväksi työmieheksi ja olleen töissä Vuoksenniskan Rautavalimolla.

Väitetään myös osallistuneen suurlakon aikaisiin rettelöinteihin toisin kuin todistajat todistavat. Tämän lausunnon perusteella esikunta ei voi suosittaa Ilmari Mölsää vapautettavaksi. Kuitenkin samana päivänä hänet vapautetaan ja käsketään lähtemään kotiseudulleen vankipassin määrittelemillä ehdoilla.

Tuossa vaiheessa Ilmari Mölsä oli kuitenkin Viipurin sotavankileirin Paradikentän sotavankilan sairaalassa ja kuoli neljä päivää  vapautustaan myöhemmin 15.7.1918 ”rintatautiin” ennen kuin ehti toteuttaa lähtökäskyä. Erikoista on, että Ilmari Mölsää on haastettu 9.9.1918 ja uudelleen 9.11.1918 kuulusteluihin. Sekaisin olivat paperit 1918 syksylläkin, kun kuollutta haastettiin kuulusteluihin vielä kuukausia kuolemansa jälkeen.

”Isoäiti istuu huivipäisenä, vakavana isoisän kanssa keskellä kuvaa eturivissä ympärillään kahdeksan eri-ikäistä lastaan ja vanhimman pojan vaimo parivuotias tyttö sylissään. Minun äitini, perheen nuorin lapsi, myös noin parivuotias, seisoo eturivissä paljain jaloin. Vaikuttavat raskasta maatyötä tekeviltä ja ovatkin mäkitupalaisia.” (Kuva: Sinikka Laisaaren perhekuva)

Suvussa kerrottiin tarinaa, että valokuvan pukumies oli valkoisten puolella ja olisi jossain tilanteessa pystynyt pelastamaan veljensä teloitukselta. Muuten näistä vuoden 1918 tapahtumista ei puhuttu enkä tietysti osannut kysyäkään ennen kuin edeltävä sukupolvi ehti kuolla.

Olisin halunnut tietää enemmän. Kysymyksiä mielessäni on paljon. Mitä mahtoi miettiä köyhän torpan vanhin poika riutuessaan nälän ja sairauden heikentämänä kuolemaan muutamassa viikossa vankileirillä? Mitä miettivät isä ja äiti? Oliko valkoisten puolella ollut kaksi vuotta nuorempi veli järjestänyt vetoomuskirjeet jo heti kesän alussa? Näitä kysymyksiä ja ihmiskohtaloita syntyi tuona vuonna tuhansia ja paljon jäi vaille vastauksia.

Olisin halunnut tietää enemmän.

Vanhempieni sukupolvi ei myöskään säästynyt sodalta. Isäni palasi talvi- ja jatkosodan kokemusten jälkeen mielensä murtaneena kotiin, jossa äitini hoiti silloin kolmevuotiasta veljeäni. Minä synnyin 1947 ja äitini kuoli 1949 traagisesti. Isä joutui loppuelämäkseen laitoshoitoon. En koskaan kysynyt hänen sotakokemuksistaan.

Kasvoimme veljeni kanssa äitini siskon ja hänen sodankäyneen miehensä hoivissa. Meillä oli hyvä lapsuus, mutta sotien kokemukset tulivat esille suvun miesten tavatessa. Radio piti sulkea aina kun sieltä tuli ”Kodin kynttilät”. Se musiikki liittyi sotajouluihin. Enpä osannut niistäkään kysellä, enkä tiedä olisiko kerrottu lapselle, jos olisin kysynyt.

Tänä vuonna tulemme puhumaan paljon vuoden 1918 tapahtumista. Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -kirja ja siitä tehdyt elokuvat ovat tuoneet sadan vuoden takaiset tapahtumat näkyviksi. Tuntemattoman sotilaan uusi elokuvaversio toi talvi- ja jatkosodan raastavan ajan uudelleen esille.

Isovanhempieni ja vanhempieni sukupolvet ovat olleet sitkeitä, sodista ja puutteesta selvinneet, jaksaneet uskoa tulevaan, jälleenrakentaneet ja kannustaneet lapsiaan koulutukseen. Kaiken sadan vuoden aikana tapahtuneen jälkeen voin vain olla syvästi kiitollinen saatuani elää ja kasvattaa lapseni rauhanajan Suomessa.

Sinikka Laisaari

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva sosialidemokraattinen poliitikko ja Raha-automaattiyhdistyksen entinen toimitusjohtaja.

Kolumni

Tiina Arlin

Mielipide: ”Aktiivimalli” tekee työttömästä rikollisen – kas kun ei pidä löytää yksisarvista tukia saadakseen

Eduskunta äänesti joulukuussa työttömien aktiivimallista. Harva tietysti luulee tämän koskevan itseään. Kuinka moni nykyinen työtön arvasi lopputilin osuvan kohdalleen?

Lyhyesti sanottuna hallitus haluaa leikata työttömän pientä työttömyysturvaa sen takia, ettei kukaan ole palkannut työtöntä henkilöä työhön. Työttömyysturvaa leikataan siis syystä, johon ihminen itse ei voi vaikuttaa.

Työttömyys ei ole Suomen laissa rikos, eikä työtön ole työttömyydestään johtuen rikollinen. Hallitus esittää kuitenkin lakia, joka rankaisee työttömiä pelkästään siksi, että heille ei ole palkkatyötä tarjolla.

Ajatus on järjetön: työttömän on pakko löytää olematonta palkkatyötä saadakseen työttömyyskor­vausta.

Aktiivimalli on ehdollinen tuomio, jonka ehtoja on 500 000 työttömän mahdoton täyttää. Lyhytaikaisiakaan palkkatyöpaikkoja ei ilmesty tyhjästä pelkän rangaistuslain perusteella.

Aktiivimalli on erityisen epä­oikeudenmukainen korkean työttömyyden alueille, ikääntyneille työttömille ja vajaakuntoisille työttömille. Ajatus on järjetön: työttömän on pakko löytää olematonta palkkatyötä saadakseen työttömyyskor­vausta. Kas kun työttömän ei pidä löytää yksisarvista tukia saadakseen.

Aktiivimalli on rangaistusautomaatti, joka sysää työttömiä Kelan toimeentulotukihakemusten byrokratian päättymättömään painajaiseen.

Tiina Arlin

Varakunnallisvaltuutettu, Vantaa

Kolumni

Katja Taimela

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Sauli Niinistö on aktiivisesti pyrkinyt häivyttämään arvopohjansa ja kokoomuslaisuutensa – alkaen ”työväen presidentti” -sumutuksesta

Presidentinvaalit lähestyvät, mutta vaali-into vaikuttaa edelleen poikkeuksellisen laimealta. Vaaleihin ei ole syntynyt sytyttäviä taistoja johtuen lähinnä ylivoimaisen suositusta istuvasta presidentistä. Sauli Niinistön tapaan hoitaa presidentin virkaa voikin olla tyytyväinen. Moni sosialidemokraattikin on ilmoittanut äänestävänsä häntä.

Tarkasteltaessa tilannetta hieman suuremmassa mittakaavassa äänestyspäätöksiä kannattaa vielä pohtia tarkemmin. Vaikka Niinistö on kampanjoidensa aikana aktiivisesti pyrkinyt häivyttämään arvopohjansa ja kokoomuslaisuutensa – alkaen ”työväen presidentti” -sumutuksesta – ei hänen arvopohjastaan ole epäilystä.

Ääni Niinistölle on samalla ääni kokoomuslaiselle politiikalle, jonka saldon tällä vaalikaudella pitäisi olla selvä kaikille politiikkaa seuraaville: leikkauksia pienituloisten etuuksiin, kädenojennuksia hyväosaisille, koulutusleikkauksia ja työttömiä kepittäviä aktiivimalleja. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Haataisen osaaminen ja omistautuminen ovat omaa luokkaansa.

Täytyy muistaa, että seuraavat eduskuntavaalitkin häämöttävät lähellä. Mikäli hallitus kykenee nilkuttamaan maaliin, eduskuntavaalit käydään reilun vuoden kuluttua. Aikaisempikin ajankohta on mahdollinen. Vaalityö eduskuntavaaleihin ei voisi saada haastavampaa alkua, jos tilanne on sellainen, että oman puolueen väki on massoittain äänestänyt kokoomustaustaista ehdokasta edeltävissä vaaleissa. Etenkin kun maakuntavaalien järjestämiseen nykyaikataululla ei taida kovin moni uskoa.

Suomi kaipaa suunnanmuutoksen tulevissa eduskuntavaaleissa. Kaikki se, mitä nyt tehdään, vaikuttaa mahdollisuuksiimme tehdä tuo muutos. Jämäkkä ja määrätietoinen politiikka on kaiken lähtökohta. Se pohjaa sosialidemokraattiseen arvomaailmaan. Tuota arvomaailmaa edustaa ja edistää näissä presidentinvaaleissa vain yksi ehdokas – Tuula Haatainen. Ja hienosti edustaakin!

Haataisen osaaminen ja omistautuminen ovat omaa luokkaansa. Hänen rinnassaan sykkii lämmin demarisydän. Tuula ansaitsee paitsi äänemme, myös aktiivisen panoksen vaalityöhön meiltä jokaiselta. Presidentinvaalit ovat suuri mahdollisuus meille sosialidemokraateille – ei jätetä sitä käyttämättä!

Katja Taimela

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.) Varsinais-Suomesta

Kolumni

Pentti Salmi

Tämä mies pelasi saman päivän aikana jääkiekon, koripallon ja käsipallon pääsarjapelit

Eihän tässä tarvitse mennä kovinkaan kauas taaksepäin kun urheilussa, varsinkin palloiluissa, esiintyi pelaajia, jotka olivat mestaruussarjatasolla ns. kahden herran palvelijoita.

Kaikkein lahjakkaimmat urheilijatyypit rymistelivät useilla eri palloilumuotojen ylimmillä sarjatasoilla, parhaimmat olivat vieläpä useamman lajin maajoukkuepelaajia.

Mutta ajat ovat muuttuneet; kilpailu tullut kovemmaksi, sarjaottelujen määrät moninkertaistuneet, harjoittelu muuttunut ammattimaisemmaksi. Aika ei vain enää yksinkertaisesti riitä useamman herran palvelemiseksi.

Niinpä tässä tulikin mieleen kuinka esimerkiksi 1960-luvulla saattoi Jaakko Manssila olla jopa neljässä eri palloilumuodossa SM-sarjapelaaja. Kaiken huippuna vielä se, että kerrankin Jaska pelasi kolme mestaruussarjapeliä (koris, käsis ja lätkä) saman päivän aikana! Neljäs Jaskan laji pääsarjatasolla oli futis.

Pajulahdesta liikunnanohjaajaksi valmistunut urakkamies, monitaituri on asunut viime vuodet Virossa.

Eihän tässä voi sivuuttaa Kalevi ”Kallari” Ihalaistakaan, hän oli niin ikään samanaikaisesti neljän palloilulajin aktiivi, koriksessa ja lätkässä maajoukkueessakin, pesiksessä Itä-Länsi –hai ja käsiksessäkin pääsarjatasoa. Kontaktilajien loputtua tuli ohjelmaan vielä keilailu ja siinäkin mies oli lajin maestro, peräti maailmanmestari.

Kolmen eri palloilun huipputasolla ovat esiintyneet muun muassa Pentti ”Kiukki” Katainen ja Kari ”Lokari” Lehtolainen, joilla heilläkin siis riitti kiireitä ympäri vuoden.

Yllättävän moni jalkapalloilun maajoukkuepelaaja on myös esiintynyt koripalloparketilla.

Paljon kahden herran palvelijoita on ollut aikanaan luonnostaan jalka- ja jääpallossa, koska lajit sijoittuivat olennaisesti eri vuodenaikoihin ennen halli- ja tekojääratakausia. Sisäpalloilujen alkuaikoina, lähinnä kori- ja käsipalloilussa, oli paljon myös sellaisia sporttareita, jotka esiintyivät molempien lajien pääsarjoissa sekä maajoukkueisssa.

Yllättävimmät kahden herran palvelijat takavuosina olivat kuitenkin niinkin vastakkaisista lajeista kuin koripallo ja amerikkalainen jalkapallo. Niissä molemmissa kun Lars Ekström sekä Kimmo Lievonen olivat eliittipelaajia ja Lievonen vielä jopa jenkkifutiksen Euroopan mestari.

Erikoista muuten on sekin, että yllättävän moni jalkapalloilun maajoukkuepelaaja on myös esiintynyt koripalloparketilla. Homman aloitti 8-kertainen koriksen Suomen mestari Olavi Lahtinen 50-luvulla. Hänhän pelasi aikanaan 28 jalkapallo- ja 9 koripallomaaottelua.

Lahtisen jäljillä ovat sitten saapastelleet jalkapallon maajoukkuemiehistä koriksen pääsarjassa ainakin Mauno Rintanen, Matti Paatelainen, Kai Haaskivi, Kimmo Tarkkio ja edellä mainittu Kari Lehtolainen.

Palloilulajien idean sisäistäminen on luonnollisesti luonut mahdollisuudet huipulla pelaamiseen useammassa lajissa. Nykyisellään tämä huippu-urheilushow on sen verran raadollista, ettei vastaavia sankaritarinoita enää niin vain synnykään.

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta