Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Mihin enää tarvitaan oppositiota, kun hallituspuolueilla on tällaisia edustajia?” – nyt on viinan vuoro rikkoa välejä

Joukko kansanedustajia vaatii, että alkoholilain muutosta koskevan lakiesityksen jatkovalmistelussa on vakavasti harkittava lausuntokierroksella tullutta palautetta.

Kannanoton on allekirjoittanut 28 kansanedustajaa, joista 15 on pääministeripuolue keskustan edustajia. Allekirjoittajien joukossa on kansanedustajia kaikista eduskuntapuolueista perussuomalaisia lukuun ottamatta. Kokoomuksen kansanedustajia allekirjoittajien joukossa on kolme.

Kansanedustajat torjuvat muun muassa ehdotukset niin sanottujen limuviinojen tulosta kauppoihin ja kaupassa myytävien oluiden alkoholipitoisuuden korottamisesta.

– Mikäli lakiluonnoksessa esitetyt muutokset toteutuvat, hyvinvointi- ja terveyserot kasvavat riippumatta siitä, millainen sote-palvelujärjestelmä maahan rakennetaan. Emme voi hyväksyä, että hallitus tietoisesti tekisi lainsäädäntöä, mikä vesittäisi sote-uudistuksen tavoitteita, kansanedustajat korostavat.

Hallituspuolueiden – erityisesti keskustan – johdon on saatava rivinsä suoriksi.

Kokoomus erityisesti on ajanut vahvasti alkoholisäädösten höllentämistä. Kokoomusnuorten puheenjohtaja Daniel Sazonov onkin pöyristynyt yrityksistä kaataa lakiuudistus.

– Hallituksessa sovitun asian noudattaminen ei ole hallituspuolueiden edustajille omantunnon kysymys. Mihin enää tarvitaan oppositiota, kun hallituspuolueilla on tällaisia edustajia, Sazonov jyrähtää.

Lisää aiheesta

Hänen mukaansa alkoholilain uudistus lisäisi yksilönvapautta, auttaisi vähentämään alkoholituontia ja virkistäisi ravintola-alan liiketoimintaa.

Alkoholilain uudistuksen rikkojaksi on nimetty keskustan tuore kansanedustaja Pekka Puska.

–Hallituspuolueiden – erityisesti keskustan – johdon on saatava rivinsä suoriksi hallituksen yhdessä sopimissa tärkeissä uudistuksissa. Jos hallituspuolueiden edustajat pääsevät sooloilemaan jokaisessa yksittäisessä itselle epämieluisassa päätöksessä, eduskunnassa ei pian saada yhtään päätöstä aikaan, Sazonov varoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE