Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Mihin unohtui inhimillinen hoito?” – Sd-edustaja pitää yksityisen sosiaalialan säästämistapoja käsittämättöminä

Palkansaajajärjestöjen ERTOn, SuPerin ja Tehyn mukaan yksityisellä sosiaalipalvelualalla tingitään henkilöstön määrästä ja hoidon laadusta.

Asia käy ilmi järjestöjen toteuttamasta kyselystä, johon osallistui  117 luottamusmiestä, jotka toimivat yksityisellä sosiaalipalvelualalla.

Kansanedustaja, terveystieteiden tohtori Merja Mäkisalo-Ropponen sanoo olevansa pöyristynyt kyselyn tuloksista. Laadusta ja hyvästä hoidosta tinkiminen on yllättävänkin yleistä.

Hän korostaa, että tästäkin syystä julkisen sektorin on jatkossakin kannettava päävastuu myös palvelujen tuottamisesta, jotta voimme säilyttää kontrollin hoidon laadusta.

–  Kyselyn tulokset tarkoittavat, että perustehtävä on näissä yrityksissä unohtunut kokonaan.

– Asiakkaan laadukas hoito ja hoiva pitää olla aina ensisijainen asia – ei suurten voittojen tekeminen. Suurella sydämellä hoivatyötä tekevät pienyrittäjät eivät tässä kilpailussa pärjää.

Hintojen polkemiseen on saatava rajat.

Lisää aiheesta

Kyselyn mukaan työvuoroluetteloihin suunnitellaan niin sanottuja haamuvuoroja, joissa tosiasiassa ei ole riittävästi henkilöstöä. Esimerkiksi vanhusten hoidossa on tilanteita, joissa hoitajia ei ole riittävästi.

Tämä kuormittaa henkilökuntaa ja vaikuttaa potilaiden hoidon laatuun. Sijaisia ei oteta, kokoaikaisia muutetaan osa-aikaiseksi ja lomautusten tilalle tehdään pidempiaikaisia ratkaisuja irtisanomisilla.

– Tämä toiminta on laitonta ja edesvastuutonta. Mihin on unohtunut inhimillinen hoito, henkilökunnan arvostaminen ja eettinen ajattelu? Hintojen polkemiseen on saatava rajat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE