Politiikka

Miinalaiva Pohjanmaa säästyy romutukselta

Lehtikuva
Miinalaiva Pohjanmaa oli määrä romuttaa, mutta puolustusministeri perui päätöksen.
Lehtikuva
Miinalaiva Pohjanmaa oli määrä romuttaa, mutta puolustusministeri perui päätöksen.
Lehtikuva
Miinalaiva Pohjanmaa oli määrä romuttaa, mutta puolustusministeri perui päätöksen.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) peruu miinalaiva Pohjanmaan romuttamispäätöksen. Päätös perutaan, koska alukselle on löytynyt ostaja.

Puolustusministeriön mukaan Meritaito Oy täyttää aluksen jatkokäyttöön liittyvät vaatimukset. Asiaa käsitellään valtioneuvoston istunnossa ylihuomenna.

Ministeriön resurssipoliittisen osaston osastopäällikkö Raimo Jyväsjärvi sanoo STT:lle, että yhtiö voi käyttää alusta monissa tehtävissä.

– He käyttävät sitä sen lain mukaisesti, joka yhtiön perustamisessa on tehty, kuten vesiväylien hoitoon, kanavien kunnossapitoon ja ympäristövahinkojen ehkäisyyn.

Meritaidon tehtäviin kuuluvat myös merenmittaus ja vesiväylien rakentamiseen liittyvät tehtävät.

– Nämä ovat myös meidän intresseissä, sanoo Jyväsjärvi.

Meritaito-yhtiö eli entinen Merenkulkulaitos tuottaa puolustushallinnolle merenmittaukseen liittyviä palveluita.

Aiemmin Pohjanmaan halusi ostaa Alfons Håkans -yhtiö. Niinistön mukaan varustamolla ei ollut riittävää suunnitelmaa aluksen loppukäytöstä.

Myös Pohjanmaan museointia selvitettiin, mutta siihen ei saatu järjestettyä rahoitusta.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat