Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mika Kari kysyi Nato-keskustelussa rauhanvälityksestä ja Erkki Tuomioja ydinaseista – Pekka Haavistolta välitön vastaus

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
SDP:n Erkki Tuomioja ja Mika Kari (oikealla) eduskunnan täysistunnossa (kuva 6.5.).

SDP:n kansanedustaja Mika Kari sanoi eduskunnan Nato-keskustelussa tänään, että suomalaisia ja pohjoismaalaisia yhdistää arvopohjamme lisäksi myös pitkäaikainen työ rauhanvälityksen ja vakauden edistäjänä.

Demokraatti

Demokraatti

– Olemme toimineet rauhan rakentamiseksi maailman politiikan eri areenoilla jo vuosia ja vuosikymmeniä.

Hän kysyi ulkoministeri Pekka Haavistolta (vihr.), voitaisiinko Pohjoismaiden kesken lähteä rakentamaan myös Natossa yhteistyöallianssia pohjoismaisten arvojen pohjalta.

Haavisto vastasi heti vastauspuheenvuorossaan, että pohjoismaiselta arvopohjalta voidaan rakentaa hyvää rauhanvälitysyhteistyötä ja konfliktien ratkaisun yhteistyötä.

– Itse asiassa, kun lukee Naton perussopimuksen, sehän lähtee myöskin sopimuksena siitä, että konflkitit ratkaistaisiin ensisijaisesti rauhanomaisesti. Se nojaa vahvasti YK:n periaatteisiin. Tämäkin on hyvä muistaa ja tietää.

Kansanedustaja Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan on tärkeätä jatkaa työtä ja toimintaa ydinasevalvonnan ja ydinaseriisunnan puolesta.

– Erityisesti kun ydinasevaltiot edelleen lisäävät ja kehittävät uusia ydinasejärjestelmiä. Enkä myöskään sulje pois sitä mahdollisuutta, että Naton jäseninäkin voisimme harkita liittymistä YKn ydinaseiden täyskieltosopimukseen, Tuomioja sanoi puheenvuorossaan.

Ydinasekysymystä Haavisto sanoi pitävänsä erittäin tärkeänä.

– Haluan tässäkin vakuuttaa sen, että tulemme totta kai Suomena pitämään sen ulkopoliittisen linjan, joka meillä on ollut ydinaseriisunnan puolesta globaalisti vaikuttaa siihen, että ydinaseeton maailma toteutuisi. Se on erittäin tärkeä periaate meidän toiminnassamme.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE