Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mika Lintilä harkitsee keskustan puheenjohtajakisaan lähtöä

Perhevapaalla oleva tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kertoo huomenna tiedotustilaisuudessa, aikooko hän haastaa syksyn puoluekokouksessa istuvan puheenjohtajan Katri Kulmunin puheenjohtajakisaan. Iltalehden tietojen mukaan Saarikko haastaa Kulmunin.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Elinkeinoministeri Mika Lintilä kertoo Demokraatille, että hänkin harkitsee puheenjohtajakisaan lähtöä.

– En ole lyönyt kantaa kiinni vielä. Seurataan nyt vähän tilannetta.

Lintilä toteaa olevansa keskustan kentällä ja piireissä niin tuttu, ettei hänen tarvitse tehdä pitkää kierrosta tai lähteä erikseen välttämättä kiertämäänkään kansan parissa, jos päätyisi kisaan osaallistumaan.

– Mutta ei tämä nyt ihan päällimmäinen ajatus ole, ihan rauhassa katsellaan.

Lintilä kuitenkin kiistää sen, että näin sanoessaan hän antaisi ymmärtää, että olisi enemmänkin kallellaan siihen, ettei kisaan lähtisi.

– Olen keskittynyt oman rootelin tekemiseen. En ole miettinyt ollenkaan niin paljon. Toivon, että saadaan hyvä kisa aikaiseksi. Sitten pitää aina muistaa, että keskusta aina tukee sitä, kenet on valittu.

Onko nyt käynyt niin?

– On

Kulmuni on saanut kaikkien tuen?

– Kyllä, aivan ehdottomasti.

Lintilän mielestä puheenjohtajakisa tekee aina puolueen ilmapiirille hyvää. Se tekee sitä hänen mukaansa niin istuvalle puheenjohtajalle kuin haastajille. Se aktivoi kenttää. Lintilän mukaan näin kävi esimerkiksi SDP:n pääministeriehdokaskisassa, jossa vastakkain olivat Sanna Marin ja Antti Lindtman.

Lintilä lupaa kertoa oman kantansa puheenjohtajakisaan lähtöön keskustan kesäkokouksissa.

Tällainen paikka olisi jo melko pian, sillä keskustan työvaliokuntien ja ministeriryhmän yhteiskokous on 4.8.

– Varmaan sielläkin voi. Katsotaan ihan rauhassa, ei minulla ole mitään paniikkia, Lintilä sanoo jättäen asian vähän ilmaan.

“Keskusta on hallituksessa.”

Lintilän mukaan keskustan puoluekokouksessa ei ole millään muotoa kyse puolueen pysymisestä hallituksessa.

– Keskustan puoluekokouksessa valitaan puolueen puheenjohtajisto, ei siellä valita sitä onko keskusta hallituksessa vai ei. Keskusta on hallituksessa. 

Lintilä kuvaa keskustan ministeriryhmän olevan “hyvässä kunnossa ja moodissa”.

– Matin mukaantulo on tuonut linjakkuutta ja vahvuutta kyllä. Jos meillä on kaveri, joka on ollut 7  vuotta pääministerinä, se tuo aika paljon vahvuutta koko hallitusken työskentelyyn. Kyllä meillä on selkeä näkemys, että eteenpäin pitää mennä. Pikkukyläpolitikointi kannattaa nyt jättää ja katsoa isoa kuvaa.

Matilla Lintilä viittaa valtiovarainministerinä aloittaneeseen Matti Vanhaseen (kesk.).

Vanhanen ei ole kertonut tarkkaan, kauanko haluaisi pestissä pysyä.

Lintilä ei rupea arvioimiaan sitä, kuinka kauan Vanhasen pitäisi jatkaa.

– Se ei ole minun käsissä.

– Onhan se hallitukselle huikea voimavara ja siis pääministerille huikea voimavara, kun hänellä on tuollainen kaveri aisaparina jolla pystyy sparrata. Onhan se äärettömän hieno tilanne pääministerilläkin. Matti on kuitenkin ollut neuvottelemassa EU:n perussopimukset kahtena kertana, totta kai sillä on iso merkitys.

EU:ssa saavutetusta budjetti- ja elpymispakettisovusta Lintilä sanoo, että kansallisten maksuosuuksien linjaus tehtiin jo viime vaalikaudella.

– Lähdimme siitä, että kansallisten maksuosuuden alentamista ei lähdetä hakemaan. Suorat saannot on se ratkaiseva.

Näin myös EU-sovissa tapahtui, koska Suomi sai niin kutsutussa kansallisessa kuoressa 400 miljoonaa euroa maaseudun kehittämisrahaa ja 100 miljoonaa euroa Suomen pohjoisten ja itäisten osien kehittämiseen. Rahoituksen taso turvattiin.

Lintilä sanoo, että jo Sipilän (kesk.) hallitus 2018 kävi EU-ministerivaliokunnassa nämä linjat läpi.

– Pitää muistaa, että perussuomalaiset oli mukana tekemässä linjausta, joten rauhoitutaan nyt vähäsen.

Lintilän mielestä saavutettu sopu on hyvä osoitus EU-politiikan jatkuvuudesta.

– Kummankaan, edellisen tai nykyisen hallituksen ei kannata lähteä hakemaan poliittisia pisteitä mistään. Näin toimii hyvä, jatkuva EU-politiikka.

Uutista korjattu 30.7. kello 12.50. Marin ja Lindtmanin kohdalla oli kyse pääministeriehdokaskisasta eikä puheenjohtajakisasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE