Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mika Lintilä puhui bolsevistisesta rauhallisuudesta Smolnassa jo muutama viikko sitten: “Se on sisäpiirivitsi”

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.).

Viikonlopun aikana riitti puhetta pääministeri Juha Sipilän (kesk.) erikoisesta sanonnasta keskustan Sotkamon puoluekokouksessa. Sipilä sanoi Sotkamossa, että sote-uudistus viedään loppuun “bolsevistisella rauhallisuudella”.

Demokraatti palasi asiaan vielä tänään eduskunnassa elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) kanssa. Muutama viikko takaperin Lintilä käytti valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolmassa järjestetyssä mediatilaisuudessa samaa termiä bolsevistinen rauhallisuus.

Lintilä vahvistaa käyttävänsä sanontaa.

– Sehän on Kepun ryhmässä ollut iän päivät. Lähinnä se on sisäpiirivitsi. Varmaan 70-luvulta, hän sanoo.

Paikalle keskustelemaan saapuu eduskunnan kuppilassa myös kansanedustaja Kauko Juhantalo, joka hänkin tunnustautuu sanonnan käyttäjäksi.

Keskustan kansanedustajien mukaan bolsevistinen rauhallisuus tarkoittaa asian hoitamista maltilla.

– Se on niin kuin calm down (rauhoittukaa), siis sillä ei ole mitään syvällistä merkitystä, Lintilä sanoo.

Sanomalehti Ilkan pitkäaikainen päätoimittaja, keskustalainen Kari Hokkanen on dosentti Vesa Heikkisen mukaan sanonut bolsevistisen rauhallisuuden tarkoittavan vastalauseista piittaamatonta tehtyjen päätösten läpivientiä (ks. tviitti alta).

Sipilän sanoja on ehditty julkisuudessa yhdistetää myös suorastaan miltei Stalinin hirmutekoihin.

– Ei herranen aika, jos nyt haluaa olla oikein pikkumainen ja kaikka mahdollista ja muuta, Lintilä tuhahtaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE