Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mikä painaa hallituksen vaakakupissa? – Sokeria ajetaan verolle

Eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmän 12 jäsentä haluaa sokeriveron käyttöön. He ovat jättäneet asiasta kirjallisen kysymyksen. Ryhmään kuuluu jäseniä kaikista muista eduskuntaryhmistä paitsi perussuomalaisista.

Kysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja on ryhmän puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.)

Kansanedustajat kysyvät, miten hallitus aikoo selvittää sokeriveron käyttöönottoa niin, että siitä saatavat kansanterveydelliset ja kansantaloudelliset hyödyt tulevat huomioiduksi.

He muistuttavat, että monet asiantuntijat harkitsisivat veron koskemaan makeisten ja jäätelön lisäksi myös muita sokeripitoisia tuotteita. Myös maailman terveysjärjestö WHO on kehottanut kaikkia maita aloittamaan sokeripitoisten juomien verottamisen.

– Runsas sokerin syönti on yksi merkittävä osatekijä kansansairauksien synnyssä, mikä taas tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Runsaalla sokerin syönnillä on yhteys muun muassa lihavuuteen, sydän- ja verisuonisairauksiin sekä hampaiden reikiintymiseen ja eroosioon, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmä huomauttaa.

Kansanedustajat ovat erityisen huolestuneita lasten ja nuorten runsaasta sokerin käytöstä. Noin 14 prosenttia kokonaisenergiasta tulee sokerista. Keskeinen syy lasten ja nuorten ylipainon jatkuvaan kasvuun on sokeri. Myös lasten suunterveys on heikentynyt.

Sokeriverolla olisi tärkeä merkitys valtiontalouden tukemisessa.

Lisää aiheesta

Hallitus aikoo kuitenkin poistaa valmisteveron makeisilta ja jäätelöltä. Perusteluina on hallinnollisen taakan lisääntyminen ja neutraalisuusongelmat.

Ryhmän mukaan monet asiantuntijat pitävät näitä perusteluja toissijaisina, kun vaakakupissa on kansanterveys. Päätöksenteon tulee asiantuntijoiden mielestä perustua terveys- ja hyvinvointi-investointiajatteluun, jolloin päätökset vaikuttavat pitkään.

– Sokeriverolla olisi tärkeä merkitys valtiontalouden tukemisessa. Makeisten ja jäätelön verottaminen on tuonut tuloja valtiolle reilut 100 miljoonaa euroa vuodessa, ja sokerivero toisi enemmän. Jos vero jää pois, menetetään tulot ja lisätään menoja kansansairauksien hoidon kustannuksina, ryhmä muistuttaa.

Kirjallisessa kysymyksessä esitetään, että vero määräytyisi lisätyn sokerimäärän mukaan riippumatta siitä, missä tuotteessa sitä käytetään. Vero kohtelisi tällöin eri tuoteryhmiä oikeudenmukaisesti. Perustan veron laajentamiselle tulisi olla kansanterveydellinen. Myös joulukuussa 2016 voimaan tulevan elintarviketietoasetuksen mukaan sokerin ilmoittaminen ravintoainemerkinnöissä helpottaisi veron kantamista.

Ryhmä korostaa, että kriteerien täyttyessä sokerivero ei olisi EU-säännösten vastainen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE