Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Mikään ei estä työnantajaa maksamasta enemmän” – tässä ovat sosiaalialan korkeakoulutettujen uudet palkkasuositukset

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on päivittänyt palkkasuosituksensa.

Demokraatti

Demokraatti

– Palkkasuositusten päivitys oli tarpeen, koska edelliset olivat jo kahden vuoden takaa. Suositukset on tehty käyttäen apuna Talentian uutta sosiaali- ja varhaiskasvatusalan jäsenistön palkkakyselyä, neuvottelujohtaja Paula Kangasmaa Talentiasta kertoo tiedotteessa.

Myös palkkasuosituksen rakennetta muutettiin vastaamaan useissa kunnissa nykyään käytössä olevaa organisaatiorakennetta ja johtotehtäviä. Mukana ovat myös ensimmäistä kertaa tehtävät, joissa toimitaan ylemmällä ammattikorkeakoulututkinnolla.

Laillistetun sosiaalityöntekijän ja vastaavan kuraattorin tehtäväkohtainen palkka on Talentian suosituksen mukaan 4 100–4 600 euroa kuukaudessa. Laillistetun sosionomin, kuntoutuksen ohjaajan ja geronomin palkkasuositus vaihtelee 3 500–3 700 euroon, ja sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen kuukausiansiosuositus on 4 000 euroa.

Tehtäväkohtaisen palkan päälle tulevat mahdolliset lisät, kuten työkokemuslisä sekä ilta-, yö- ja viikonloppulisät.

– Luonnollisesti esihenkilövastuu korottaa palkkaa, Paula Kangasmaa toteaa.

Varhaiskasvatuksen opettajan ja varhaiskasvatuksen sosionomin kuukausipalkan tulisi suosituksen mukaan olla vähintään 3 500–3 700 euroa ja perhepäivähoidon ohjaajan 3 800 euroa.

– Nämä ovat vähimmäissuosituksia. Mikään ei estä työnantajaa maksamasta halutessaan enemmän, Kangasmaa huomauttaa.

Talentian jäsenet hyödyntävät ahkerasti palkkasuositussivustoa.

Palkkasuositukset ovat Talentian mukaan hyödyllisiä etenkin silloin, kun henkilö neuvottelee palkastaan uudessa työpaikassa. Järjestö kehottaa työpaikkaa vaihtavaa tutustumaan keskustelun pohjaksi sekä Talentian palkkasuosituksiin että oman alueensa palkkatasoon.

Toinen sopiva ajankohta palkan tarkistukseen on työtehtävien muuttuessa tai kun on hankkinut täydennyskoulutusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE