Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mikael Jungner: “Jos SDP olisi yritys…”

Aktiivisella sosiaalisen median kommentaattorilla Mikael Jungnerilla on tällä kertaa viesti omalle puolueelleen SDP:lle. Entinen kansanedustaja ja puoluesihteeri pohdiskelee, millainen SDP olisi, jos se olisi yritys.

“Viesti vaatii faktan, merkityksen ja tunteen. SDPn viesteissä on paino merkityksellä. Miksi aatteen kautta ollaan sitä mieltä kuin ollaan. Tunnetta viesteissä on vähän, siksi viesti ei kosketa eikä jää mieleen.”

SDP:ltä puuttuu Jungnerin mielestä brändihierarkia. Lisäksi työkulttuuri vaatii tiedon ja vallan symmetriaa.

“Sen sijaan että tieto on valtaa sen pitää olla saatavilla ja jaettavissa. Näkökulma ansaitsee käsittelyn riippumatta mistä positiosta se esitetään.”

SDP on työkulttuuriltaan rutiini-orientoitunut, Jungner arvelee.

“SDP etsii ongelmiin ratkaisuja semanttisin keinoin sen sijaan että etenisi kokeilemalla, yrityksen ja erehdyksen kautta. Jälkimmäinen on kompleksisessa maailmassa huomattavasti tehokkaampaa.”

Asiakasnäkökulma on aina vahvempi kuin tuotenäkökulma. Jungner sanoo.

“SDP:n organisaatio on tuotelähtöinen. Sen rungon muodostavat perusjärjestöt ja piirit. Niissä toimivat, vaikuttavat ja etenevät hitaasti puolueen perinteiset soturit toinen toistaan tukien. Asiakaslähtöinen organisaatio syntyisi vaaleilla valittujen demareiden varaan.”

Jungner kuitenkin myöntää, että äänestäjään rakennetaan suhdetta SDP:ssäkin myös asiakastyytyväisyyden kautta.

“Tätä lupaamme, tämän teemme. Tuossa voisi edetä pidemmälle etsimällä äänestäjän kanssa jaettua tarkoitusta. Tähän me yhdessä pyrimme, tuonne me yhdessä haluamme. Näin siis neuvoisin, jos SDP olisi yritys.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE