Mikael Jungner: ”Miksi Castrosta tuli diktaattori, mutta samoihin aikoihin valtaan nousseesta Kekkosesta ei?”

SDP:n entinen kansanedustaja ja puoluesihteeri Mikael Jungner pohtii, pitäisikö Kuuban edesmennyttä johtajaa Fidel Castroa arvostaa vai tuomita.

Castron kuolemasta uutisoitiin lauantaina. Jungner on kommentoinut asiaa Facebook-sivuillaan.

—Tuomita, sanoisin. Synkkä lista miehestä historiaan jäi. Tosin kun ihminen kuolee, se ei yleensä ole se tuomitsemisen paikka.

Jungner ottaa esiin myös yllättävän vertailun Suomen entiseen presidentiin.

— Mielenkiintoista on pohtia, olisiko kaikki voinut mennä toisin? Miksi Castrosta tuli diktaattori, mutta samoihin aikoihin valtaan nousseesta Kekkosesta ei?

Jungnerin mukaan molemmat maat olivat suurvallan kainalossa.

— Autoritäärinen tausta molemmissa, ei juurikaan demokratian perinnettä, verinen sisällissota myös takana molemmilla. Silti Suomi suomettui demokratiaan, kun taas Kuuba uhitteli itsensä diktatuuriin. Ehkä tuossa yksi syy diktatuuriin. Ulkoinen vahva vihollinen haastaa demokratian tehokkaammin kuin hitaasti rämettävä suomettuminen?

Aiempaa harvemmat suomalaiset kannattavat Nato-jäsenyyttä

Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen

Sotilaallisen liittoutumattomuuden kannatus on noussut selvästi, kertoo Reserviläisliiton teettämä tutkimus. 47 prosenttia suomalaisista pitää nyt liittoutumattomuutta parhaana tapana järjestää Suomen puolustus, kun vuosi sitten vastaava lukema oli 39 prosenttia.

Nato-jäsenyyden kannatus on samaan aikaan laskenut. Kahdeksan prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että Suomen kannattaisi järjestää puolustuksensa ensisijaisesti Nato-jäsenyyden varaan.

Laskua viime vuodesta oli kolme prosenttiyksikköä.

Tutkimuksen toteutti Kantar TNS, ja siihen haastateltiin noin tuhatta ihmistä.

Keskustelua aiheesta

”Helvetti! -Oho, pappi joka kiroilee -Ja poliisi, joka valehtelee” – Ensitreffit-kirkkoherra hermostui turvapaikanhakijan säilöönotosta

Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala.

Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala julkaisi aikaisemmin maanantaina Twitterissä viestin, jossa hän kirjoitti olevansa poliisiasemalla kirkkoturvan saaneen turvapaikanhakijan kanssa. Rutiininomainen ilmoittautuminen kuitenkin vaihtui yllättävään kiinniottoon.

– Kiinniotto ja karkoitus! Piti olla 3 vk aikaa valittaa. Olemme koko ajan pyrkineet toimimaan yhteistyössä poliisin kanssa. – Helvetti! -Oho, pappi joka kiroilee -Ja poliisi, joka valehtelee, hän kirjoitti.

Demokraatti tavoitti Kanalan myöhemmin puhelimitse. Hän kertoo, että tapauksessa oli kyse noin 30 vuotiaasta Irakilaisesta kurdimiehestä, jota uhkasi palautus kotimaahansa. Miehelle oli myönnetty seurakunnan kirkkoturva tammikuun alussa.

– Katsoimme, että mies on kotimaassaan hengenvaarassa poliittisista syistä. Häntä uhkaa Irakissa myös kunniaväkivalta, mikä on harvinaisempaa miehelle.

Kirkkoturvalla tarkoitetaan tilanteita, joissa kirkko tukee ja auttaa niitä, jotka ovat joutuneet Suomen säädösten kannalta määrittelemättömään ja oikeudettomaan asemaan. Turva on tarkoitettu välittömään avuntarpeeseen, eikä sitä mainosteta julkisesti.

Kun tilanne syntyy, kirkko kertoo haluavansa olla asiassa avoin, ja esimerkiksi poliisille tiedotetaan, että seurakunta on ottanut ihmisen suojiinsa. Kirkkoturva ei suoranaisesti liity julkisuudessa esillä olleisiin turvapaikanhakijoiden piilottelutapauksiin

Kun Kari Kanala oli tehnyt kirkkoturvapäätöksen, myös hän oli lähettänyt tammikuun lopussa Espoon poliisille tiedon. Ilmoituksessa kerrottiin missä mies olisi tavattavissa ja että poliisi voisi jututtaa häntä esimerkiksi kirkon tiloissa. Sitten Kanala itse jäi vanhempainvapaalle.

Vanhempainvapaan aikana Kanala sai tiedon, että kirkkoturvan alainen mies oli otettu säilöön 9.2. hänen mentyä ilmoittautumaan poliisille. Mies vietiin Kanalan kertoman mukaan tuolloin Joutsenoon. Käräjäoikeuden päätöksessä kuitenkin todettiin myöhemmin, ettei säilöönottoa jatketa. Kanala huomauttaa, että käräjäoikeuden päätöksessä on huomioitu myös kirkkoturvaraportti.

– Miehen tultua takaisin Joutsenosta viime viikon tiistaina, teimme uuden turvapaikkahakemuksen, sillä edellistä hakemusta ei oltu tutkittu sisällöllisesti. Uusi hakemus johti kuitenkin nopeaan hylkäämiseen, Kanala kertaa.

Läsnäolijoiden kesken oli yhteisymmärrys, että Migrin päätöksestä oli aikaa valittaa 21 päivää.

Viime torstaina poliisi otti mieheen uudelleen yhteyttä ja pyysi häntä käymään. Perjantaiksi sovitussa tapaamisessa miehelle kerrottiin maahanmuuttoviraston hänen hakemuksestaan tekemä kielteinen päätös. Tapaamisessa oli poliisin edustajan ja asianomaisen miehen lisäksi paikalla muun muassa seurakunnan diakonissa.

– Läsnäolijoiden kesken oli yhteisymmärrys siitä, että Migrin tekemästä päätöksestä oli aikaa valittaa 21 päivää. Lisäksi miehen tuli ilmoittautua poliisille joka maanantai.

– Kuitenkin tänään, kun menimme Helsingin poliisilaitokselle tekemään viikoittaisen ilmoittautumisen, mies otettiin yllättäen samoin tein kiinni. Olin mukana ilmoittautumisessa miehen tukena, Kanala kertaa päivän tapahtumia todeten, että miestä uhannee palautus jo lähipäivien aikana.

Kanala kokee joutuneensa tilanteessa kirkkoturvan kannalta hyvin hankalaan välikäteen. Hän sanoo luulleensa, että kolmen viikon valitusaikaa kunnioitetaan molemmin puolin.

– Tämä on hyvin ikävä juttu kaiken kaikkiaan. Olemme kirkon piirissä pyrkineet toimimaan nimenomaan poliisin kanssa yhteistyössä. Pitäisikö kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita sitten mieluummin piilotella? Mielestäni ei, Kanala ihmettelee.

– Tässä tapauksessa on pidetty turhan kovaa vauhtia, eikä uuteen käsittelyyn ole annettu mahdollisuutta. Miehen päätöksessä ei ole esimerkiksi otettu lainkaan huomioon kunniaväkivallan mahdollisuutta.

Kanala korostaa haluavansa noudattaa yhteiskunnan prosesseja. Hän kuitenkin tuo selkeästi esiin, että hänen oman näkemyksensä mukaan kirkon tehtävä on auttaa kaikkia ihmisiä kaikissa elämän tilanteissa.

– Pyrimme kirkon toiminnassa avoimuuteen ja yhteistyöhön poliisin kanssa. Ja silti käy näin.

Kun kyse on turvapaikanhakijasta, niin mapeissa on salainen leima.

Komisario Pekka Kallio Helsingin poliisista toteaa Demokraatille, että viranomaiset eivät valitettavasti voi kommentoida säilöönottotapauksien yksittäistapauksia.

– Korostan, että kun kyse on turvapaikanhakijasta, niin mapeissa on salainen leima.

Yleisellä tasolla hän kuitenkin kertoo, että poliisi toteuttaa säilöönoton usein silloin, kun joku henkilö on saanut jo useampaan kertaan kielteisen turvapaikkahakemuksen.

– Jotta säilöönotto voidaan toteuttaa, tulee sekä yleiset että erityiset edellytykset täyttyä. Nämä löytyvät ulkomaalaislain pykälistä 117 ja 121.

Pykälät voit lukea kokonaisuudessaan täältä.

Kallio sanoo, että kun säilöönottopäätös on tehty, se toimitetaan tarkistettavaksi käräjäoikeuteen sekä poliisin toimintaa tarkastavalle yhdenvertaisuusviranomaiselle. Molempien tahojen tulee hyväksyä päätös, ennen kuin se pannaan toimeen.

– Turvapaikka-asioista päätökset tekee Migri ja niistä voi valittaa hallinto-oikeuteen. Poliisi huolehtii vain toimeenpanosta, hän huomauttaa.

Kirkkoturvaa Kallio luonnehtii enemmänkin symboliseksi. Hän kuitenkin toteaa haluavansa itse kunnioittaa kirkon puolueettomuuspyrkimyksiä tässä asiassa.

Juttuun on lisätty poliisin kommentit klo 15:02.

”Valitsin kaupunkeja eri puolilta maata” – 7 pääsi Häkkäsen listalle

Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander

Oikeusministeriö esittää, että tuomioistuinviraston sijaintipaikkakuntaselvitykseen otetaan mukaan Helsinki, Espoo, Joensuu, Kouvola, Rovaniemi, Vaasa ja Vantaa.

Sijaintipaikkaselvityksessä arvioidaan, millä paikkakunnalla virastolla olisi parhaat toimintaedellytykset. Oikeusministeriön on määrä päättää tuomioistuinviraston sijaintipaikkakunnasta kevään aikana.

– Tuomioistuinvirastolla on keskeinen rooli oikeusvaltion ydinpilarin, tuomioistuinten, toiminnassa. Viraston tehtävä on vaativa ja edellyttää korkeaa osaamistasoa. Valitsin selvitykseen kaupunkeja eri puolilta maata, jotta saamme tarkasti selville eri alueiden vahvuudet ja mahdollisuudet sijoittaa virasto pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, kertoo oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.).

Sijaintipaikkaselvityksen valmistuttua oikeusministeriö tuo esityksensä sijaintipaikasta alueellistamisen koordinaatioryhmän käsittelyyn. Päätöksen sijaintipaikasta tekee oikeusministeriö

– Tuomioistuinvirasto ohjaisi, kehittäisi ja tukisi tuomioistuimia niiden ydintehtävän toteuttamisessa ja huolehtisi tuomioistuinten keskitetyistä hallintotehtävistä, Häkkänen sanoo.

Virasto huolehtisi muun muassa oikeuslaitoksen talousarviovalmistelusta, toimitilahallinnosta ja tietojärjestelmistä.

Tuomioistuinviraston perustamisen valmistelu käynnistyi tammikuussa. Tavoitteena on, että uusi virasto aloittaisi toimintansa vuoden 2020 alussa.

Keskustelua aiheesta

Finanssikriisi romahdutti innovaatiot – Akava vaatii 6 miljardin yritystukiin uutta suuntaa

Kuva: Thinkstock

Parlamentaarinen yritystukityöryhmä laatii parhaillaan tiekarttaa yritystukien uudistamiseksi. Korkeastikoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava vaatii, että yhteensä noin kuuden miljardin euron tukia suunnataan entistä enemmän yritysten uudistumiseen ja tuottavuuden kasvuun.

Suomen elinkeinorakenteen uudistuminen edellyttää Akavan mielestä sitä, että yritykset kehittävät nykyistä voimakkaammin uusia tuotteita ja palveluita maailmanmarkkinoille.

Järjestö on huolissaan siitä, että sekä julkiset että teollisuuden investoinnit innovaatioihin ovat laskeneet voimakkaasti finanssikriisin jälkeen.

– Suurin romahdus on tapahtunut elektroniikkateollisuudessa, mutta muillakaan toimialoilla kehitys ei ole ollut kovin mainittavaa, Tekniikan akateemiset TEK:n toiminnanjohtaja Heikki Kauppi huomauttaa.

Innovaatiotoimintaan on löydettävä Akavan mielestä uutta rahoitusta jo vuoden 2019 budjetissa. Muun muassa Tekesin myöntämien tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) tukien määrä on laskenut yli 30 prosenttia reilussa viidessä vuodessa.

– Talouden uudistuminen edellyttää tuottavuuden kasvua lisääviä toimia, Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder painottaa.

Hänen mukaansa yrityksiä on kannustettava kasvattamaan arvonlisäystä, tuottavuutta ja kansainvälistymään.

Akava laskee, että julkisten TKI-tukien palauttaminen vuoden 2011 tasolle vaatisi lisärahaa noin 200 miljoonaa euroa. Sen mielestä korotus voitaisiin hoitaa ainakin osittin yritystukiuudistuksesta vapautuvilla varoilla.

Innovaatiotukien tasokorotus voitaneen ainakin osittain rahoittaa yritystukiuudistuksesta vapautuvilla varoilla. Jotta julkiset TKI-tuet yrityksille palautuisivat reaalisesti vuoden 2011 tasolle, tarvitaan noin 200 miljoonan euron lisäpanostus.

Akavan mukaan Suomessa on monimuotoista innovaatiotoimintaa erityisesti teknologian, metsän, biotuotteiden, kemian ja palveluiden saralla.

Yritystukityöryhmän työn on määrä valmistua helmikuussa. Kaksivaiheisesti toteutettavan uudistuksen on tarkoitus astua voimaan vaiheittain vuosina 2019–2023.

Keskustelua aiheesta

”Emme hyväksy lapsiavioliittojakaan” – Kansanedustaja esittää ei-lääketieteellisten ympärileikkausten kieltämistä kaikissa pohjoismaissa

Kuva: Thinkstock

Kansanedustaja ja pohjoismaiden neuvoston jäsen Mikko Kärnä (kesk.) esittää, että ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset kiellettäisiin kaikissa pohjoismaissa. Kärnä kirjoittaa asiasta uusimmassa blogissaan

– Islannin parlamentti käsittelee esitystä asiasta parhaillaan ja mikäli esitys hyväksytään, tulee Islannista ensimmäinen Euroopan maa, jossa toimenpide on täysin kielletty. Islannin lakiesityksen mukaan nuorten poikien ei-lääketieteellinen ympärileikkaaminen loukkaa heidän oikeuksiaan ja on ristiriidassa YK:n lasten oikeuksien julistuksen kanssa. Olen täysin samaa mieltä. 

Kärnä viittaa tekstissään Islannissa käsittelyssä olevaan lakiin, joka kieltäisi nuorten poikien ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset. Tyttöjen ympärileikkaus on ollut maassa kiellettyä vuodesta 2005 lähtien, mutta poikien ympärileikkausta ei ole Islannissa kielletty.

Lakiesityksessä ympärileikkaus määritellään nuorten poikien oikeuksien loukkaukseksi, ja sitä esitetään mahdolliseksi vain terveydellisistä syistä. Esityksessä todetaan, että lapsen oikeuksien tulisi aina mennä edelle vanhempien oikeutta antaa lapsilleen uskonnollista kasvatusta. Laissa esitetään jopa kuuden vuoden rangaistuksia henkilölle, joka syyllistyy ”sukupuolielinten osittaiseen tai täysimittaiseen poistamiseen”.

Kärnä tuo kirjoituksessaan esiin, että esimerkiksi Suomen lääkäriliitto vastustaa kaikkia ei-lääketieteellisiä ympärileikkauksia.

– Tästäkin huolimatta Suomessa ympärileikataan vuosittain noin 2000 poikalasta. Sekulaarissa länsimaisessa valtiossa emme voi edetä uskontojen tai uskomusten ehdoilla. Jokaisella on oltava oikeus uskoa mihin haluaa, mutta jos tämä uskonto on ristiriidassa muiden oikeuksien kanssa, ei sellaista voida hyväksyä. Emme hyväksy lapsiavioliittojakaan, vaikka nekin ovat laillisia monissa islaminuskoisissa maissa uskonnon varjolla.

Suomessa alaikäisten poikien ei-lääketieteellisiä ympärileikkauksia ei ole kielletty lailla.

Kärnä toteaa blogissaan, että aikoo tehdä asiasta aloitteen pohjoismaiden neuvostolle sen seuraavassa kokouksessa Reykjavikissa ensi huhtikuussa.

– Erityisesti Suomessa olemme hakeneet liikaa lainsäädännöllisiä vaikutteita pakon sanelemina Brysselistä vuoden 1995 jälkeen. Pohjoismaiden neuvoston jäsenenä näen, että tässä asiassa kannattaisi tehdä historiallista pohjoismaista lainsäädäntötyötä sekä laatia yhdessä suositus pohjoismaiseksi lainsäädännöksi, jolla kielletään kaikki ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset. Tämä tukisi pohjoismaille ominaista sekulaaria perus- ja ihmisoikeusmyönteistä oikeusjärjestelmää, Kärnä huomauttaa.

Suomessa alaikäisten poikien ei-lääketieteellisiä ympärileikkauksia ei ole toistaiseksi kielletty lailla, mutta sen katsotaan loukkaavan lapsen koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta selviää. Tyttöjen ympärileikkaukset ovat Suomessa kielletty lailla.