Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Mikkeliläinen kansanedustaja Satu Taavitsainen tavoittelee toista kautta eduskunnassa – ”Haluan alentaa soten asiakasmaksuja ja poistaa terveyskeskusmaksun kokonaan”

Satu Taavitsainen tavoittelee toista kautta SDP:n kansanedustajana innostuneena ja motivoituneena.

– Olen iloinnut onnistumisista, esimerkiksi perustamani ulosottoon joutuneiden tukijat eduskunnassa -ryhmän toiminnasta, Taavitsainen sanoo.

Hän kuvailee kansanedustajan työn olleen mielenkiintoista ja työntäyteistä, vaikka usein hän on ”joutunut olemaan sydänverellä Sipilän hallituksen esitysten vuoksi”.

– Koko ajan on ollut ilmassa puhetta: “Mitä kaikkia pienituloisille suunnattuja tukia olisi mahdollista leikata?” “Kuinka paljon myöntäisimme verohelpotuksia hyvätuloisille?”, hän kuvailee.

– On moraalisesti väärin, että eläkeläisillä ei ole varaa ostaa lääkkeitä ja ruokaa. On moraalisesti väärin, että pienipalkkaisten julkisen sektorin työntekijöiden lomarahoja leikattiin, kun samaan aikaan varakkaimpien pienessä piirissä kasvatettiin tuloja tuhansilla euroilla.

Taavitsaisen mukaan talouden tasapainottaminen on tehtävä sosiaalisesti oikeudenmukaisemmin.

Oman poliittisen herätyksensä Satu Taavitsainen koki 22-vuotiaana tehdessään vapaaehtoistyötä USA:ssa köyhien ja asunnottomien parissa. Siellä hän päätti tehdä kaikkensa sen eteen, ettei Suomesta tule ihmisiä eriarvoistavaa yhteiskuntaa.

– Haluan parantaa julkisia peruspalveluja, kuten vanhustenhuoltoa, lasten varhaiskasvatusta, perusopetusta, toisen asteen ja korkea-asteen koulutusta ja kirjastoja, Taavitsainen linjaa.

Kolmen kouluikäisen lapsen äitinä koulutus on Taavitsaiselle tärkeä teema. Opettajien antama lähiopetus, koulutuksen arvostus ja siitä leikatut rahat pitää palauttaa.

– Työpaikat syntyvät sinne missä on osaavaa työvoimaa. Tarvitsemme monipuolisesti eri alojen opiskelupaikkoja sekä toiselle asteelle että korkeakouluihin.

Taavitsaisen mukaan Suomen sote tarvitsee rakenteiden ja hallinnon parissa puuhastelun sijaan puuttumisen suoraan ongelmien ytimeen.

– Terveydenhuoltolakia on muutettava siten, että terveyskeskuksen lääkärinaika pitää saada viikon sisällä. Nopeampaa hoitotakuuta varten tarvitaan tuhat lääkäriä ja hoitajaa lisää. Lisäksi haluan alentaa soten asiakasmaksuja ja poistaa terveyskeskusmaksun kokonaan.

Taavitsainen on huolissaan siitä, että tällä hetkellä sotemaksut ovat este palvelujen käytölle ja aiheuttavat köyhyyttä. Hän muistuttaa, että vuonna 2018 ulosottoon päätyi 386 471 julkisen puolen sote-laskua.

– Määrä on räjähtänyt käsiin Sipilän kaudella. Ihminen ei kuntoudu toimintakykyiseksi ja parane sairauksistaan, kun hän samaan aikaan joutuu murehtimaan, pystyykö ostamaan lääkkeitä ja maksamaan sairaalalaskun tai joutuuko ulosottoon.

Kansalaisilta saamaansa luottamukseen Satu Taavitsainen suhtautuu hyvin vakavasti. Hän sanoo tekevänsä joka päivä parhaansa ja ahkerasti töitä ollakseen luottamuksen arvoinen. Hän kutsuu myös äänestäjät mukaan vaikuttamaan:

– Toimitaan yhdessä tavallisten ihmisten ja hyvän elämän puolesta! Tehdään Antti Rinteestä Suomen pääministeri ja vaikutetaan siihen, että saamme Suomeen eduskunnan, jossa enemmistö on palkansaajien ja pienituloisten puolella!

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE