Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Mikko Rantanen jatkoi huimaa pistetehtailuaan

Mikko Rantanen on loistavassa alkukauden vireessä (kuva lokakuulta).

Coloradon suomalaishyökkääjä Mikko Rantanen jatkoi pistetehtailuaan jääkiekon NHL:ssä ja tarttui entistä tiukemmin pistepörssin kärkipaikkaan. Rantanen teki voittomaalin jatkoajalla ja nappasi kaksi syöttöpistettä, kun Colorado kukisti Anaheimin 4–3.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Suomalaisratkaisija oli tyytyväinen joukkueensa nousuun 1–3-asemasta tasoihin ja lopulta voittoon saakka.

– Tiesimme, että meillä oli paljon bensaa tankissa. Tiesimme, että otamme pelin haltuun kolmannessa erässä, ja sen myös teimme, Rantanen tuumi joukkueensa verkkosivuilla.

Rantasen kauden pistesaldo on nyt 8+24=32, jolla hän johtaa sarjan pistepörssiä ennen ketjukaveriaan Nathan MacKinnonia (13+16=29).

Ennen maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa pelattua kierrosta Rantanen johti pörssiä kahdella pisteellä ennen Edmontonin Connor McDavidia.

Kanadalainen teki maalin, kun Edmonton hävisi Las Vegasille 3–6, mutta jäi Rantasesta jo neljän pisteen päähän. Kumpikin on pelannut 20 ottelua tällä kaudella.

Vihdoin jatkoaikavoitto.

Coloradolle jatkoaikavoitto oli kauden ensimmäinen. Neljä edellistä ylitöiksi venynyttä ottelua päättyi joukkueen tappioon joko jatkoajalla tai voittolaukauskilpailussa. Rantanen teki voittomaalinsa vain 1,3 sekuntia ennen jatkoajan päättymistä.

– Yritimme vain saada kiekon nopeasti takaisin vastustajan alueelle ja maalille. Kiitoksia siitä Nathanille, Rantanen viittasi ratkaisumaalin syöttäneeseen MacKinnoniin.

– Nathan teki tärkeän maalin jo toisen erän lopussa, Rantanen jatkoi ja mainitsi MacKinnonin pari minuuttia ennen toisen erän päättymistä tekemän 2–3-kavennuksen.

Ketjun kolmas lenkki Gabriel Landeskog oli myös pelipäällä ja nappasi pisteet 1+1=2. Ruotsalainen teki 3–3-tasoituksen kolmannen erän puolivälissä MacKinnonin ja Rantasen esityön jälkeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE