Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Miksi poliitikkojen ruokottomista kommenteista uutisointi on niin vaikeaa? – tutkija vastaa ja vaatii samalla kunnon keskustelua sinisten kohtalosta

Istock

Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas kutsui hiljattain Sanna Marinin (sd.) hallituksen ministereitä Facebookissa ”säälittäviksi perserei’iksi”. Hän kuitenkin poisti kommenttinsa.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Peltokankaan kommentin taustalla oli se, että hänen mukaansa hallituksen ministerit eivät olleet esittäneet pahoitteluja vaalipäällikkö Pekka Katajaan (ps) kohdistuneen epäillyn murhayrityksen jälkeen.

Vaikka Peltokankaan kommentti pyöri somessa, kesti tiettävästi pitkän tovin ennen kuin se nousi julkisuuteen. Tiedotusvälineet eivät tarttuneet tai eivät välittäneet tarttua kommenttiin. Ilmeisesti asiaa hidasti osin myös se, ettei heti ollut täyttä varmuutta, oliko kommentti aito.

Aiemminkin tiedotusvälineissä on ollut havaittavissa hitautta nimenomaan perussuomalaisista lähteneiden rajujen kielellisten ilmausten raportointiin. Vaivalloisesti käynnistyi aikoinaan myös uutisointi perussuomalaisten ajatuspajan julkaisemasta Jukka Hankamäen kohukirjasta. Toki myöhemmin kohua ja medianäkyvyyttä sitten riitti.

Miksi media näyttäisi nykyään tarttuvan melko hitaasti nimenomaan näihin perussuomalaisten sanomisiin? Vai onko tällainen arvio ylipäänsä edes oikea ja totta?

Kovin ansiokkaana skuuppinakaan toimittajakunta sanomisten uutisointia tuskin pitää vaan jostain kulmasta jopa kiusallisena, mikäli jonkin kohulausuman laittaa ensimmäisenä eetteriin kertoen, mitä nyt on sanottu.

Usein kirjoittelu näyttäisikin alkavan vasta, kun sosiaalisessa mediassa aletaan hämmästellä median vaikenemista ja vedotaan voimakkaasti median vastuuseen.

”Olen jäänyt pohtimaan tätä kommenttia.”

Ennen kuin Peltokankaan sanomisista uutisoitiin, Twitterissä hämmästeltiin asiaa muun muassa seuraavasti: ”En ole nähnyt tästä kielenkäytöstä mainintaa yhdessäkään uutismediassa.” Näin kuvio usein menee, toki myös niin päin, että väliin perussuomalaisista kommentoidaan jostakin toisesta puolueesta tullutta tölväisyä.

Suomen Kuvalehden tuottaja Salla Vuorikoski kirjoitti Peltokangas-keissin uutisoimattomuudesta, että ”keskeinen uutiskriteeri on perinteisesti ollut se, että joku asia on uusi, yllättävä, poikkeaa normaalista elämänmenosta. Jos kielenkäyttö jatkuvasti törkeää, uusi törkeys ei näin ajateltuna uutinen”.

Tähän taasen reagoi tviitillään vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo:

– Olen jäänyt pohtimaan tätä kommenttia. Toisin lukien tämähän tarkoittaa sitä, että mm. rasismi, vihapuhe ja törkeä kielenkäyttö on niin normalisoitunutta, ettei se ole enää uutisoinnin arvoista? Miksi annamme tämän normalisoinnin tapahtua? Honkasalo kirjoitti.

Myöhemmin, kun asia oli jo uutisissa, Peltokangas julkaisi Facebookissa videon, jossa hän hämmästeli, miten mediaa kiinnosta vähemmän vaikkapa Suomen maksuosuudet (”velkahelvettipaketti”) EU:lle kuin ”kyseinen reikä”.

Peltokangas lienee kuitenkin väärässä, sillä EU-sopuun liittyvästä elpymispaketista riitti juttua tuutin täydeltä. Näkyvyyttä EU-aiheisella oppositiopolitiikallaan sai vahvasti myös perussuomalaiset.

”Pitää tiedostaa, että median ja populismin kytkös on hyvin vahva.”

Politiikan tutkija Johanna Vuorelma tietää, että medialle oikeistopopulistien, niin meillä kuin muualla, verbaalisesti kuohuttavien avausten uutisointi on tuskallisen vaikea pala.

Vuorelma näkee ensinnä, että mikäli sanomisista uutisoidaan kielteisesti tai kriittisesti, se vahvistaa näissä puolueissa vallitsevaa kuvaa, jonka mukaan toimittajilla olisi jo valmiiksi kielteinen kuva heistä.

– Jos miettii perussuomalaisten ja monien sen kaltaisten puolueiden äänestäjäprofiilia, altavastaajan mielikuva on aika tehokas ja resonoi monessa äänestäjässä, joilla on omia kokemuksia esimerkiksi heikommassa yhteiskunnallisessa asemassa olemisesta. Perussuomalaisten puheella siitä, että he ovat altavastaajia ja heitä kohtaan hyökätään, voi olla heidän kannattajilleen voimauttavaa vaikutusta, Vuorelma arvioi.

Jos media kokee olevansa hiukan jopa pulassa jonkin rajun heiton kanssa, mikä sitten olisi tutkijan neuvo asiaan. Kirjoittaako vai eikö kirjoittaa?

– Ensin pitää tiedostaa, että median ja populismin kytkös on hyvin vahva, näkyvyys lisää usein kannatusta näille puolueille, Johanna Vuorelma sanoo.

Eikä ylipäänsä pidä laittaa vain oikeistopopulisteja luupin alle. Johanna Vuorelma nostaa esiin ensimmäisenä amerikansomalina USA:ssa edustajainhuoneeseen edenneen Ilhan Omarin. Omar on puoluekannaltaan demokraatti eli edustaa toista kantaa kuin republikaani Donald Trump.

Tosin Omar on ollut nimenomaan erilaisten salaliittoteorioiden ja vihamielisten lokakampanjoiden kohde, mutta yhtä kaikki myös toisaalta hyötynyt tästä.

– Hän on sanonut, että ilman näitä kampanjoita hänestä ei olisi tullut maailmanlaajuisesti tunnettua. Eli medialogiikka ei päde vain populistisiin puolueisiin.

Mutta mikäpä olikaan tutkijan vastaus, kirjoittaa vai eikö kirjoittaa?

– Ehkä perussuomalaisten kohdalla perusperiaate on se, että minä en tämäntyyppistä yksittäistä puheenvuoroa uutisoisi yksittäisenä uutisena. Se vahvistaisi kuvaa yksittäistapauksesta tai möläytyksestä, joka on tullut vahingossa.

”Pystytään vastaamaan, että sehän oli vain satua.”

Vuorelma sanoo, että hän pyrkisi tekemään kattavan artikkelin, jossa pyrittäisiin tarkastelemaan perussuomalaisten retoriikkaa laajasti ja yhdistämään eri yksittäiset ulostulot puolueen retoriseen tyyliin.

– Kun Suomessa perussuomalaisten rivikansanedustajat heittävät törkeyksiä, joita on nähty ja jotka ovat säännönmukaisia, niistä yleensä puheenjohtaja pystyy sanoutumaan irti hyvinkin näkyvästi.

Vaikka puheenjohtajat olisivat antaneet ymmärtää julkisuuteen, ettei irtisanoutumistehtävä ole miellyttävä, Vuorelman mielestä kuviossa tapahtuu niin, että yhtäältä puheilla herätellään kansalaisissa vihamielisiä tunteita ja toisaalta yksittäiseen kannanottoon tehdään näennäinen pesäero.

– Yhtäältä pystytään vetoamaan vihamieliseen katkeraan tunteeseen, ja samaan aikaan sanoutumaan siitä irti.

Toisaalta Vuorelma katsoo, että oikeistopopulisteissa on myös ikään kuin ”koodikielen” käyttäjiä, joiden puheenparsi ei puhtaassa ulkoisessa kirjallisessa asussaan ole räikeää. Hänen mukaansa esimerkiksi Jussi Halla-aho (ps.) hallitsee tällaisen viestinnän.

– Se on systemaattista politiikan tekemisen tapaa, johon liittyy puoluejohtajan karisma ja politiikan medialogiikka.

Vuorelma näkee myös perussuomalaisen puolueen 2019 ketutushirviö-vaalivideossa vihamielisyyttä, joka oli puettu fiktion muotoon.

– Sitten pystytään vastaamaan, että sehän oli vain satua.

Vuorelma palaa amerikkalaiseen maisemaan:

– USA:ssa Trumpin äänestäjistä suurin osa ei pidä häntä rasistisena kun taas demokraattien äänestäjistä pitää.

Vuorelma nostaa rasismista esiin esimerkiksi Trumpin kommentin, jossa hän kehotti tiettyjä kongressiedustajia menemään ”takaisin sinne mistä tulivat”.

– Trump käyttää koodikieltä tai erilaisia vihjauksia, jossa ei puhuta suoraan rodusta. Trump itse sanoo, ettei ole tippaakaan rasisti, mutta kuitenkin käyttää rasistista kieltä. Kyse on eräänlaisesta kaksoisstrategiasta.

Toisaalta tiedetään myös varsin hyvin, että amerikkalaismediat ovat saaneet kassavirtaansa kuntoon raportoimalla Trumpin erilaisista karkeuksista. Ne ovat hyötyneet Trumpista taloudellisesti.

”Median liikkumatila kapenee koko ajan.”

Johanna Vuorelma pitää kiinnostavana, että Suomessa epäluottamusta mediaa kohtaan esiintyy yhä enemmän muuallakin kuin perussuomalaisten piirissä.

– Moni on haastanut perinteistä mediaa, että se vaikenee rasismista eikä uutisoi möläytyksistä ja kannanotoista, Vuorelma jatkaa.

Perussuomalaisten mielestä media ei taasen uutisoi maahanmuuttoon liittyvistä kielteisistä asioista.

Vuorelman mukaan on syntynyt ”yllättävä symmetria” yhtäältä perussuomalaisten ja heitä vastustavien tahojen välillä. Ja molemmat osapuolet vahvistavat epäluottamusta nimenomaan perinteiseen mediaan.

– Tämä on aika huolestuttava kehitys, koska siinä median liikkumatila kapenee koko ajan.

Vuorelma selittää vielä, miten ketju etenee perussuomalaisten kulloisenkin tanssiparin osalta. Eli ensin vaaditaan, että jostakin yksittäisestä perussuomalaisen alatyylisestä kommentista on uutisoitava. Tähän taasen liittyy taustaoletus siitä, että mikäli siitä kerrotaan, se lisää tietoa perussuomalaisista ja vaikuttaa siihen, ettei puoluetta kannattaisi äänestää.

Vuorelman mukaan medialle esitettävään vaateeseen sisältyy kuitenkin samalla ulottuvuus, jossa toimittajalta ikään kuin vaaditaan kannanottamista ala-arvoiseen kommenttiin.

– Siksi uutisen tekeminen kommentista nähdään itsessään jo merkittävänä tekona.

Niinpä, kun Helsingin Sanomien toimittaja muutama päivä sitten kirjoitti otsikolla Perussuomalaisten johdolla politiikan kielen­käyttö kovenee tavalla, josta ei kannata vaieta, tätä kiitettiin Vuorelman mukaan laajalti siitä, että hän ylipäätään kirjoitti asiasta.

– Mutta eihän kirjoitus monille sinänsä lisää tietoa. Varmasti on selvää monelle Suomessa, että perussuomalaisilla on säännönmukaisesti näitä puheita.

Perussuomalaisten vastapoolista tällaista uutisointia luetaan siis Vuorelman mukaan ikään kuin poliittisena tekona tai kannanottona, jolla pyritään rankaisemaan kulloisenkin kohukommentin lausunutta. Uutisointia itsessään ei siis välttämättä tulkita pelkästään tiedonvälityksenä vaan myös moraalisena kannanottona, kuinka kuuluisi toimia.

Vuorelman mielestä uutisointivaatimuksen taustalla on usein virheellinen oletus, että jos perussuomalaisten äänestäjät vain tietäisivät, mitä heidän poliitikkonsa kirjoittavat sosiaalisessa mediassa, he eivät äänestäisi perussuomalaisia.

– Ei perussuomalaisten äänestäjillä välttämättä ole virheellinen kuva puolueesta.

Vuorelma sanoo niin ikään, että kohut ja kirjoitukset ovat samalla myös vahvistaneet kuvaa, jonka mukaan perussuomalaisen puolueen johto siivoaisi laajemminkin äärimmäisimpiä tapauksia puolueen riveistä ulos. Näin siis Vuorelma ei katso käyneen.

Vaade laajemmasta kehystämisestä.

Veronika Honkasalon edellä mainittu tviitti edustaa Johanna Vuorelman mielestä ajattelutapaa, jossa perussuomalaisten yksittäiset ulostulot on aina uutisoitava. Vuorelma itse kysyisi, miten yksittäinen ulostulo kehystetään laajempaan poliittiseen kontekstiin.

Itse asiassa samaa asiaa ajoi myöhemmässä tviitissään myös Honkasalo.

– Ja sitten toisaalta, nyt useampi media on uutisoinut Peltokankaan viimeisimmästä teosta, mutta siitäkin kontekstista irrotettuna yksittäisenä tekona kun analysoinnin pitäisi kohdistua mm. siihen, mitkä rakenteelliset ja sisällölliset tekijät ko puolueessa mahdollistavat tämän, Honkasalo kirjoitti myöhemmin.

Miten sitten perussuomalaiset reagoivat tällaiseen uutisointiin? Vuorelman mukaan usein tapa reagoida on ”tekopyhyyspuhe”. Niin kävi nytkin: Kun vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo oli hänkin monien mukana kiitellyt Helsingin Sanomien kirjoitusta, Ohisalon tviittihistoriasta oli nostettu esiin tviitti, johon perussuomalaiset tarttuivat.

Tviitti on vuodelta 2014 ja siinä Ohisalo kehuu englanninkielistä sitaattia, jossa Maailman talousfoorumin jäseniä kutsutaan perserei’iksi (arseholes).

– Tämä on aika tyypillinen tapa ikään kuin kohdistaa se syyttävä katse sinne toiselle puolelle tai siihen tahoon, jonka sanotaan pitävän itseään moraalisesti korkeampana olevana, Vuorelma sanoo.

Näin ollen Ohisalon tviitti tarjoaa mahdollisuuden olla arvioimatta omaa argumentaatiota.

”Epäluottamus on syvemmällä oleva kehitys tällä hetkellä.”

Moni näkee sosiaalisen median koventaneen poliittista kielenkäyttöä kautta linjan puoluekentässä.

Ennen rumia kommentteja on saatettu puhella torikahveilla ja politiikan teltoilla, mutta ne eivät ole sieltä nousseet julkisuuteen.

Johanna Vuorelma toteaa, että kyse on myös siitä, millaisena alustana sosiaalisen median hahmottaa. Eli katsotaanko sitä samoin standardein kuin perinteistä mediaa.

– Vai pitäisikö se nähdä julkisena tilana, joka pitää sisällään kommentteja, jotka ovat myös törkeitä ja epäkunnioittavia.

Vuorelma palaa jälleen median rooliin ja toteaa, että ainakaan median luottamuksen näkökulmasta hän ei ole vakuuttunut siitä, että median kannattaisi nostaa kaikki poliitikkojen möläytykset esiin.

– Epäluottamus on syvemmällä oleva kehitys tällä hetkellä, mikä on kansainvälisestikin hyvin näkyvissä. Eihän se sillä korjaannu, että jokaisesta törkeydestä kirjoitetaan uutisia.

Toki lienee sanomattakin selvää, että mahdollisten rikoksiksi tulkittavien sanomisten on päädyttävä oikeuslaitoksen tarkasteluun.

Vuorelma puhuu myös yleisen poliittisuuden vahvistumisesta julkisessa keskustelussa, tietyiltä osin ylipolitisoitumisesta. Tähän kuuluu myös se, että median perinteinen rooli vallan vahtikoirana tulee entistä vaikeammaksi, jos politiikan analyyseja luetaan poliittisina kannanottoina.

Hänen mielestään media ei ole ollut hiljaa perussuomalaisten rimanalituksista.

– Olen huomannut, että moni suhtautuu vähättelevästi tai torjuvasti tietoon populismin ja median suhteesta. Ajatuksena on, että oikeasti media on vaiennut jo pitkään, mutta perussuomalaisten kannatus on vain noussut. Ja siksi nyt on aika lopettaa vaikeneminen. Minusta media ei ole vaiennut. Timo Soini käytti puheenjohtajana mediaa taitavasti hyväkseen ja hänen kaudellaan ”harjaus” sai uuden merkityksen politiikan kielessä. Jopa hänen poliittisen uransa jälkeen julkaistu populismiteos sai käsittämättömästi mediahuomiota. Siinä näkyi, miten tehokkaasti Soini osaa käyttää mediatilaa. Väite siitä, että nyt on vaiettu tarpeeksi pitkään, ei vain pidä paikkaansa.

Miten media voisi katsoa peiliin?

Sen sijaan, että asiassa vastuuttaa vain poliitikkoja, mediankin pitää katsoa itseään peiliin. Vuorelma toivoo medialta itseltään enemmän keskustelua tiedotusvälineiden roolista yhteiskunnassa ja myös suoraan siitä, mistä asioita ja miksi on vaikea kirjoittaa.

– Nyt on aika paljon puhuttu siitä, että pitäisi enemmän avata uutisprosessia ja toimituksellista logiikkaa eli miten on päädytty tiettyihin aiheisiin. Tällä tavalla voisi päästä niihin syvemmällä oleviin kysymyksiin, joita mediaa kohtaan esiintyy tällä hetkellä aika laajasti eri ryhmissä. Sitä on jonkin verran yritetty tehdäkin, on avattu toimituksellista prosessia ja ikään kuin vähennetty mystiikkaa, jota siihen liittyy.

– Moni miettii, miksi jokin tietty aihe nostetaan agendalle, mitkä ovat ne motiivit. Ehkä tätä pitäisi käsitellä kokonaan erillään möläytyksistä ja puheista ja ottaa aiheeksi se, miten media voi navigoida politisoituneessa ilmapiirissä, jossa syytöksiä esitetään molemmin puolin.

Vuorelma palaa puheeseensa symmetriasta eli kun oikeistopopulistiset puolueet syyttävät mediaa puolueellisuudesta, samat argumentointitavat ovat siirtyneet myös vastapuolelle.

– Neutraali politiikan ulkopuolella oleva tila, joka on edellytys median riippumattomuudelle, on kaventunut viime vuosina. Aika monissa maissa on samantyyppinen kehitys.

Yksi asia muutoksen taustalla on Vuorelman mukaan myös se, että toimittajat ovat paljon vahvemmin ja omalla persoonallaan esillä julkisessa keskustelussa sosiaalisen median kautta.

– Kun niihin lähdetään mukaan osin yksityishenkilönä, se on totta kai vetänyt monia toimittajia poliittiseen kamppailuun mukaan.

Vuorelma summaa, että yhä vähemmän on toimittajia, jotka pystyvät välttämään karsinoinnin. Karsinointia voidaan tehdä niin akselilla vasemmisto–oikeisto kuin liberaali–konservatiivikin. Jokin yksittäinen artikkeli voi jo antaa leimaa, että toimittaja olisi jotakin leiriä.

Toisaalta Vuorelma näkee myös sen, miten voimakkaasti sosiaalisessa mediassa kantaakin ottavien toimittajien pyrkimyksenä on kuitenkin olla kriittisiä tasaisesti eri poliittisia näkemyksiä ja puolueiden toimia kohtaan.

”Noin karu kohtalo julkisessa tilassa voi toimia pelotteen.”

Jos tähän asti on tarkasteltu poliitikkojen tviittailua, myös tutkijoilla on oma roolinsa sosiaalisessa mediassa.

Myös Johanna Vuorelma on aktiivinen Twitterissä. Aivan hiljattain hän otti kantaa siihen, miten sinisiä kohdeltiin Sipilän (kesk.) kaudella julkisuudessa.

– Nyt kun keskustellaan kunnioittavasta retoriikasta politiikkaan osallistuvia kohtaan, on syytä nostaa esiin myös laaja ja näkyvä pilkka, jota Sininen tulevaisuus sai osakseen. Epäpyhä allianssi perussuomalaisten ylläpitämän ivan ja liberaalien kohdistaman irvailun välillä, Vuorelma tviittasi kolme päivää sitten.

Vuorelma sanoo havainneensa symmetristä kritiikkiä sinisiä kohtaan niin perussuomalaisista kuin ”liberaaleista piireistä” käsin. Vuorelman mielestä ilkkuminen, epäluottamus ja epäkunnioitus sinisiä kohtaan oli erityisen voimakasta.

Hänen mukaansa erityisesti perussuomalaisten puolelta retoriikka sinisiä kohtaan oli todella vihamielistä muun muassa petturileimoineen. Tutkija katsoo, että tapahtunutta olisi hyvä vielä puida julkisestikin. Siniset ovat puhuneet kokemuksistaan Vuorelman mukaan vain jonkin verran.

– Se yleinen naurunalaiseksi joutuminen julkisessa keskustelussa, miten se esimerkiksi vaikuttaa siihen, miten Suomessa uskalletaan osallistua politiikkaan ja lähteä perustamaan uutta puoluetta. Totta kai noin karu kohtalo julkisessa tilassa voi toimia pelotteena.

”Siniset nimenomaan pyrkivät tekemään sitä.”

Vuorelma arvioi myös Liike nytin ja Feministisen puolueen saaneen osakseen aika paljon naureskelua. Hän katsoo tässä vanhoihin puolueisiin päin lukien nyt joukkoon ilmeisesti myös perussuomalaiset:

– Vanhojen puolueiden tietty hegemonia on aika vahva, se näkyy eri puolilla, ei vain kansalaiskeskustelussa vaan myös mediassa. Suhtautuminen uusiin puolueisiin on lähtökohtaisesti aika kyseenalaistava ja epäilevä.

Toisaalta Vuorelma nostaa sinisiin liittyen kritiikiksi esiin myös politiikan oikeutukseen tai kuluttajansuojaan liittyvän keskustelun.

– Voiko noin tapahtua, että äänestetään puoluetta, joka kesken kauden hajoaa ja sitten se legitimiteetti pysyy politiikoilla, jotka eivät edustakaan enää puoluetta. Tämäkin on tärkeä keskustelu, mutta ei se oikeuta siihen, että puoluetta kohtaan tulee tällainen reaktio. Ja totta kai voi myös kysyä, missä määrin niin vahva stigmatisaatio julkisessa keskustelussa vaikutti sinisten pärjäämiseen eduskuntavaaleissa.

Vuorelman mukaan myös muissakin kuin perussuomalaisten piirissä irvailtiin ja naurettiin sinisille jopa niin, että siitä tuli suoranainen yhteinen kansanhuvi.

– Yksittäisiin edustajiin kohdistui naurunalaiseksi tekemistä, vaikka se ei ollut samalla tavalla uhkaavaa kuin perussuomalaisilta tullut petturuusretoriikka. Tuli vähän sellainen olo, että mitä tahansa se puolue teki, oli valmiiksi kehys, että se on täysin naurettavaa eli puoluetta ei tarvitse ottaa tosissaan.

Tällaista näin säännönmukaista ja oikeutettunakin pidettyä negatiivista suhtautumista tutkija Vuorelma ei ole havainnut mitään vakiintunutta puoluetta kohtaan.

– Perussuomalaisten kohdalla vaaditaan, että se sanoutuu irti vihapuheesta ja rasismista. Siniset nimenomaan pyrkivät tekemään sitä ja perustelivat linjaansa, mutta se ei saanut pyrkimyksilleen ollenkaan kannatusta.

Soinille uusi puolue?

Viime päivinä sinisten suunnasta on kuulunut huhua, että Timo Soini olisi perustamassa Suomen maaseudun puoluetta uudelleen.

Soini on sanonut Iltalehdelle olevansa huono kommentoimaan uuden puolueen perustamishuhuja, mutta Suomen politiikassa on tällä hetkellä ”kraatterin kokoinen aukko”.

Vuorelma ei pidä tätä uskottavana hankkeena.

– Soini on menettänyt karismaattisen auktoriteetin. Hänellä ei ole enää sitä kannatusta ja suosiota, jota oli aikaisemmin. Ehkä tämä oli enemmän testipallo häneltä tai hänen lähipiiriltään.

Sen sijaan sen Vuorelma allekirjoittaa, että Soinin kaavailemalle puolueelle voisi olla oma paikkansa puoluekentällä.

– Se vaatisi sen, että johdossa on hahmo, joka herättää paljon ja saa paljon kannatusta osakseen ja kykenee puhuttelemaan. Tällä hetkellä Soini ei ole sellainen tai Sampo Terho ei ollut sellainen. Pitäisi olla eri henkilö. Niin se on, että puoluejohtajan rooli on niin keskeinen mediajulkisuuden saamisessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
25.9.2020
Tänään kuultiin murheellista tietoa koronarokotteen aikataulusta – THL:n ylilääkäri torppaa nyt väitteen Demokraatille
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE