D-analyysit

Miksi söitte tehotuotettua lihaa ja annoitte eläinten kärsiä? Miksi pakkosteriloitte transihmisiä? Muun muassa näitä kysymyksiä tulevat sukupolvet esittävät meille

Ella Kaverma
Kolumnit

Mikkel Näkkäläjärvi

Demarinuorten puheenjohtaja

Ella Kaverma
Kolumnit

Mikkel Näkkäläjärvi

Demarinuorten puheenjohtaja

Ella Kaverma
Kolumnit

Mikkel Näkkäläjärvi

Demarinuorten puheenjohtaja

Homous oli 1970-luvun Suomessa rikos ja vielä 1980-luvullakin sairaus. Vielä 1930-luvulla Suomessa harjoitettiin rotuoppia ja ihmisille tehtiin etnisin perustein kallonmittauksia. Kurittomia lapsia pahoinpideltiin kouluissa karttakepein. Ympäristön kannalta elettiin vastuuttomalla tavalla.

Nämä kaikki ovat asioita, jotka tuntuvat nykypäivän nuoremmille sukupolville täysin käsittämättömiltä asioilta, mutta meistä monen vanhemmat ja isovanhemmat ovat eläneet tätä aikaa. Kun sen hyväksyy, on helpompaa ymmärtää sitä miksi moni ihminen ajattelee asioista niin kovin eri tavoin kuin itse ajattelemme.

Minulle tämä kirkastui ensimmäisen kerran, kun keskustelin seksuaalivähemmistöjen oikeuksista muuten edistyksellisen ja aikaansa seuraavan 94-vuotiaan vaarini kanssa ja huomasin olevamme varsin eri linjoilla. Hän on ollut jo eläkeiässä, kun homoutta pidettiin vielä sairautena. Ei se mielipiteestä yhtään oikeampaa tee, mutta tämä tieto tekee ainakin itselleni helpommaksi sen ymmärtämisen.

Kun on 60 vuotta pitänyt jotain asiaa selvänä, voi sen uudelleen pohtiminen olla vaikeaa.

Omilla teoillaan voi vaikuttaa siihen seisooko oikealla puolella historiaa.

”Mikseivät myös isät hoitaneet lapsia kotona, vaikka yhteiskunta olisi sitäkin tukenut?”

”Miksi pakkosteriloitte transihmisiä vain sen vuoksi, että he halusivat olla omia itsejään?”

Uskon, että näitä kysymyksiä tullaan vielä kyselemään. Omilla teoillaan voi vaikuttaa siihen seisooko oikealla puolella historiaa. Tulevaisuuden kehityssuuntia on kovin vaikeaa ennustaa, mutta niitä on silti tärkeää yrittää arvuutella.

On myös tärkeää edes välillä pyrkiä silmäilemään ympärilleen ja kauemmaskin. En sano, että on syytä lopettaa mukava elämämme kokonaan, mutta on tiedostettava
valintojemme sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät piirteet. Eivätkä kaikki merkittävät muutokset ole kiinni vain yksilöiden valinnoista, vaan vaativat laajoja poliittisia uudistuksia.

Paremman tulevaisuuden eteen toimiminen vaatii tekoja. Varmin tapa ennustaa tulevaisuutta on ryhtyä tekemään sitä. Ja vaikka muutos voi tuntua toisinaan vaikealta, on aina parempi elää päivä leijonana kuin loppuelämä lampaana.

Moni tämän päivän asia tulee olemaan varmuudella tuleville sukupolville täysin vierasta.

Toisinaan mietin sitä, että mitähän meidän lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat kysymään meiltä ihmetellen vuosikymmenten päästä. Moni tämän päivän asia tulee olemaan varmuudella tuleville sukupolville täysin vierasta.

Tulevat sukupolvet tulevat myös varmasti kritisoimaan rankasti nykyistä elämäntapaamme, ja täysin aiheesta. Paremman tulevaisuuden eteen toimiminen vaatii tekoja.

”Miksi söitte tehotuotettua lihaa ja annoitte eläinten kärsiä parsinavetoissa, vaikka näitte uutiskuvia niistä oloista joka viikko?”

”Miksi lensitte yhtäältä yhtäältä noin vain mannertenvälisiä lentoja ja toisaalta lyhyitäkin kotimaan lentoja, vaikka junayhteydet oli ja tiesitte lentämisen olevan todella saastuttavaa?”

”Miksi veditte puhdasta juomavettä valtavia määriä pöntöstä alas, vaikka tiesitte ettei toisilla enää ollut juomavettä?”

”Miksi poltitte käyttökelpoisia materiaaleja ja ostitte heikkolaatuisia vaatteita, jotka hajosivat käyttökelvottomiksi pesussa?”

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat