tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

”Miksi Sorjosen puheesta ei saa selvää?” — ex-kansanedustaja huolestui, ehdottaa Valtioneuvoston Laatukomiteaa

Kuva: Yle Kuvapalvelu

Kokoomuksen kansanedustajalla Sirpa Asko-Seljavaaralla on ollut ikäviä ongelmia hänen katsoessaan Ylen sarjauutuutta ”Sorjonen”, jossa poliisipäähenkilöä esittää suosikkinäyttelijä Ville Virtanen.

Asko-Seljavaaran Facebook-sivuilla asiasta on käyty vilkas ja mielenkiintoinen keskustelu, johon osallistuvat ovat jakaneet huoliaan. Kommentteja on kertynyt toistasataa.

Entinen kokoomusedustaja aloitti keskustelun kahdella kysymyksellä.

”Miksi Sorjosen puheesta ei saa selvää?”

”Onko muilla katsojilla sama ongelma?”

Keskusteluketjun alussa Asko-Seljavaara esittää vielä kolmannenkin kysymyksen.

”Onko kyseessä huono äänitys vai huono artikulaatio?”

Entinen MTV:n uutisankkuri Pirkko Arstila epäilee omassa kommentissaan, että suomalaiset näyttelijät puhuvat epäselvästi tai huutavat liikaa.

”Meillä ei ole Shakespeare-harjoituksia kuin Britanniassa.”

Ylen entinen juontaja, toimittaja Leena Pakkanen kuvailee koko sarjaa huonoksi. Teennäiset näyttelijäsuoritukset ja älyttömät rikokset eivät Pakkasta miellytä.

”Puheista en saanut selvää. Ehkä olin vääränlainen katsoja tälle sarjalle. Ruotsalaiset ovat näissä paljon parempia.”

Asko-Seljavaara pohtii jopa, pitäisikö perustaa Valtioneuvoston Laatukomitea, joka julkaisisi neljännesvuosittain pahimmat mokat.

”Yleisö sekä tekijät saisivat näin tietää asiasta?”

Helsingin entinen kaupunginjohtaja Eva-Riitta Siitonen jakaa huolen monien kommentoijien tavoin.

”Epäselvä puhe kuuluu valitettavasti tähän aikaan. Ehkä sitä ei vieraskielisissä sarjoissa niin tajua, kun voi aina vahvistaa ymmärrystään tekstiä lukemalla.”

SDP:n Helsingin piirin entinen puheenjohtaja Risto Kolanen puolestaan kirjoittaa, että ”Hyvä tietää, että muillakin ongelmia. Luulin jo kuulossa olevan vikaa”. Myös SDP:n kansanedustaja Ilkka Kantola yhtyy arvostelijoihin, mutta paljastaa löytäneensä osittaisen ratkaisun.

”Laitoin tekstitv:n sivu 333 päälle. Silloin saa näkyviin suomenkielisen tekstin. Tosin se ei paljon käsikirjoitusta ja ohjausta paranna.”

Asko-Seljavaara kertoo näheensä Esko Salmisen esiintymisen jouluna tv:ssä.

”Joka sana kuului. Kansa vanhenee. Ylen on huomioitava parempi äänitys ja näyttelijöitä ei saa päästää ruutuun mumisemaan.”

Hän jatkaa sanomalla, että Sorjosen tapaisiin sarjoihin voisi laittaa ikäsuosituksen 15—28, jota vanhemmille suositellaan tekstitystä.

Näyttelijä Reidar Palmgren kuuluu Sorjosen harvoihin puolustajiin.

”Mä sain selvää n. 98%”

”Onneksi teille, jotka eivät Sorjosesta pidä, löytyy Salkkarit ja Uusi päivä. Kaikesta ei tarvitse pitää, onneksi.”

Sarjan puolustajiin on kuulunut myös kirjailija Sirpa Kähkönen, Finlandia-ehdokas tältä syksyltä. Hän kirjoitti Savon Sanomiin joulukuun alussa.

”Moni on valittanut replikoinnista ja ylipäätään siitä, että puheesta ei saa selvää. Minulla siinä ei ollut ongelmaa, vaikka kuuntelin puhetta pikkuruisista tietokoneeseen liitetyistä kaiuttimista. Päinvastoin, mielestäni näyttelijöiden puhetyylit lähenivät mielenkiintoisella tavalla naturalismia; sitä, miten me ihmiset arjessa puhumme. Erityisesti Ville Virtasen tapa puhua on sarjassa pienintä intonaatiota myöten tutkittu ja hallittu.

Lue lisää: Demokraatin arvio Sorjosesta

Korjattu: Sirpa Asko-Seljavaaran nimen kirjoitusasu.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

”Maahan juurtunut kone” – Tanssin Talon arkkitehtoninen ilme on pelkistetyn yksinkertainen

Tuleva Tanssin Talo havainnekuvassa. Vasemmalla Kaapelitehtaan kulttuurikompleksi.

Vuonna 2020 ovensa Helsingin Kaapelitehtaalla avaavan Tanssin talon arkkitehtoninen ilme ”Leija” on julkistettu.

Painovoimaa uhmaava leija. Teollisen ronski, maahan juurtunut kone. Taianomainen laatikko, joka on valmis vasta, kun tanssi astuu sisään, kuvailee Tanssin talon ilmettä sen suunnittelusta vastaava arkkitehti Teemu Kurkela.

Arkkitehtitoimisto JKMM Arkkitehtien Teemu Kurkelan rinnalla Tanssi Talon vastaavana rakennussuunnittelijana on toiminut Kaapelitehtaan suojeluun vaikuttanut arkkitehti Pia Ilonen Tallista.

Kurkelan ja Ilosen mukaan Tanssin talon arkkitehtonisen ilmeen suunnittelussa ei ole lähdetty tekemään koreaa kuorrutusta, vaan yhdistämään vanhaa ja uutta toiminnallisuuden lähtökohdista. Materiaaleina on käytetty kiillotettua alumiinia, ruostunutta terästä ja messingin väristä alumiinipunosverkkoa.

Rakennus on arkkitehtien mukaan äärimmäisen pelkistetty ja jopa yllättävän yksinkertainen.

– Se ei yritä olla liian valmis ennen kuin tanssi on tullut sisään, Kurkela kuvailee.

Yksinkertaisuutta on kuitenkin maustettu yksityiskohdilla, jotka avautuvat eri tavoin, mitä lähemmäs ja mitä pidemmälle talon uumeniin astuu. Osa ulkoseinistä on peilaavia luoden taloon oman taiallisuuden kokemuksen ja sulauttaen rakennuksen ympäristöönsä.

– Tavoitteena oli luoda Tanssin talosta ”Magic Box”. Se on kuin valtava rantaan ajautunut merikontti, jonka tanssi löytää ja valloittaa itselleen. Kun taloa lähestyy, se näyttää uhmaavan painovoimaa ja olevan lähes aineeton, Kurkela maalailee.

Pia Ilonen kertoo, että hankesuunnitteluprosessissa tutkittiin useita vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja Tanssin talolle.

– Suunnittelu on käsittänyt myös itse Kaapelitehtaan toiminnallisen ratkaisun uudistamista ja synergiamahdollisuuksien hakemista. Kaapelitehdas on ennen kaikkea taiteellisen työn tekemisen keskus; sen henki syntyy siitä! Suunnittelussa varmistetaan, että tehtaan logistiikka pelaa jatkossakin, Ilonen kertoo.

Tanssin talon myötä Kaapelitehdas uudistuu monin tavoin. Muun muassa sisäpiha katetaan, ja osasta katettua pihaa muodostuu Kaapelitehtaan uusi sydän – kaikille toimijoille yhteinen aula, jota on kauan kaivattu.

Tanssin talon suunnittelutyössä on kuultu useaan otteeseen niin tanssin kuin Kaapelitehtaan toimijoita.

– Prosessi on ollut hieno ja toimiva. Olemme yhdessä ratkoneet tanssin ja Kaapelitehtaan toimijoiden sekä naapuruston näkökulmasta talon toiminnallisuutta, ja se näkyy myös arkkitehtien suunnittelussa. Työ ei kuitenkaan lopu tähän, vaan jatkuu edelleen, Tanssin talon toiminnanjohtaja Hanna-Mari Peltomäki sanoo.

 

 

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Valkeakosken työväenmusiikkiseminaarissa pohdittiin proletaarilaulujen asemaa vanhassa ja uudessa maailmassa

Kuva: Kari Hulkko

Tämän vuoden Työväen Musiikkitapahtumassa  jäi runsaan soitannollisen ja viihteellisen tarjonnan lomassa hyvin aikaa myös hyville keskustelutilaisuuksille. Ihan painavimmasta päästä oli Jylhävaaran vanhassa teollisuuskiinteistössä järjestetty työväenlauluseminaari otsikolla ”Kun laulu ottaa kantaa – Työväenmusiikki eilen ja tänään”.

Seminaarin ”eilen”-osassa ruodittiin monelta kantilta työväenmusiikin alkujuuria. Historiantutkija Sami Suodenjoki käsitteli alustuksessaan sadan vuoden takaista ”hittimusiikkia”, arkkiviisuja, joissa sekä lietsottiin vallankumousta että pilkattiin herroja ja vallanpitäjiä nimeltä.

Musiikintutkija Susanna Välimäen otsikkona oli ”Naiset äänessä – Työväen naiskuorot 1900-luvun alussa”, eikä hänen esityksensä ollut esoteerisesti vain asian harrastajille suunnattu. Välimäen vauhdikas alustus valotti, miten radikaalia toimintaa naiskuoroharrastus viime vuosituhannen vaihteessa oli ja miten nämä kuorot pelkällä läsnäolollaan toivat naisille yhteiskunnallisesti oikeuden ääneen ja kuulluksi tulemiseen. Kun työväenyhdistysten toiminta rakentui paljolti juuri kulttuurin ja musiikin ympärille, pääsivät naiset kuorotoiminnalla paremmin esiin. Esimerkiksi Turussa työväentalon ahkerimpia käyttäjiä oli juuri Turun työväenyhdistyksen naiskuoro, joka on lajissaan maan vanhin kööri – aloitti jo vuonna 1896 vaikka virallisesti perustettiinkin vasta 1907 – ja jatkaa yhä toimintaansa nimellä Föriflikat.

Sibelius-Akatemian musiikintutkija Saijaleena Rantasen aiheena seminaarissa oli amerikansuomalaisen työväenliikkeen musiikkikulttuuri. Hän kertoi muun muassa siitä, miten suomalaissiirtolaisilla oli 1900-luvun alussa voimakkaasti kasvaneessa amerikkalaisessa IWW-ammattiliitossa (Industrial Workers of The World) vahva jalansija, ja kuinka sitä alettiin nimittää ”laulavaksi unioniksi” – kuuluivathan noihin ”tuplajuulaisiin muun muassa sellaiset merkittävät amerikansuomalaiset lauluntekijät kuin Hiski Salomaa ja Arthur Kylander.

Ennen oli ennen ja nyt on nyt

Valkeakosken työväenmusiikkiseminaarin ”tänään”-osan pohjiksi kävi viime vuonna käynnistetyn kisällilaulukeruun primus motor Tipi Tuovinen valottamassa  seminaariväelle hankkeen tämänhetkistä tilannetta. Keruu on saattanut päivänvaloon muhkeasti jo ainakin 1 500 sodanjälkeisen ajan  kisällilaulua, enimmillään määrä saattaa olla kolmekin tuhatta, lopullinen määrä hahmottuu, kun koko kerätty aineisto saadaan käytyä tarkemmin läpi ja kaikki päällekkäisyydet karsittua kokonaisluvusta.

Päivän päätteeksi pohdiskeltiin paneelikeskustelussa työväenmusiikin luonnetta ja asemaa tämän päivän musiikkikulttuurissa. Susanna Välimäen luotsaamaan keskusteluun osallistuivat lauluntekijät ja  kulttuurissa muutenkin moniaalla vaikuttavat  Jarkko Martikainen, Karri ”Paleface” Miettinen sekä (työväen)musiikin parissa 1970-luvulta lähtien laajalla skaalalla toiminut Tipi Tuovinen.

Martikainen (s. 1970) kertoo työväenmusiikkikulttuurin tulleen hänelle tutuksi jo varhaislapsuudessa, kun isoisä oli vakaumuksellinen kommunisti ja vei myös lapsenlastaan mukaan ”joka ainoalle marssille mielenosoitukseen”. Reijo Frank oli perhetuttuja ja hänenkin lauluihinsa Martikainen kertoi saaneensa kosketusta jo hyvin nuorena.

Karri Miettinen kertoi tiensä työväenlauukulttuuriin kulkeneen anglo-amerikkalaisen hip-hop -kulttuurin kautta, johon hän niksahti jo 1980-luvun puolivälissä. Erityinen vaikuttaja oli rap-suuruus Punblic Enemy, jonka biisit käsittelivät kansalaisoikeusliikkeen historiallisia vaiheita ja muita polttavia yhteiskunnallisia teemoja.

– Se toi mut suomalaisen työväenmusiikin äärelle. Aloin kiinnostua siitä historiallisesta narratiivista, jonka arkkiveisut ja kuplettilaulajat ovat aikoinaan käynnistäneet.

Tipi Tuoviselle taas työväenmusiikin ydintä ovat olleet sisällissodan vankileireillä syntyneet laulut, joihin hän pääsi syvällisesti tutustumaan kootessaan yhdessä Ilpo Saunion kanssa kasaan ensimmäisessä työväenlaulukeruussa 1970-luvulla.

Kun panelisteilta kysyttiin, mistä tänä päivänä on tarpeen laulaa ja mistä nykyhetken proletaarilaulut voisivat ammentaa aiheensa, vastaukset olivat monipolvisia.

– Uudellen pintaan pyrkivän fasismin ja rasismin vastustaminen, kaikenlaisen eriarvoistumisen teemat, luetteli Paleface tärkeimpiä teemoja ja totesi, että nuokin kumpuavat puuttellisesta historian ymmärtämisestä.

– Mun sukupolveltani esimerkiksi jätettiin kouluopetuksessa kokonaan käsittelemättä sisällisotamme jättämät syvät haavat. Tältä jengiltä puuttuu ymmärrys siitä, miten suuri työväenliikkeen vaikutus on ollut siihen, millaisessa hyvinvointivaltiossa me nyt kuitenkin voidaan elää.

Jarkko Martikainen puolestaan korosti, että laulun tärkein tehtävä pyrkiä kuvaamaan mahdollisimman tarkasti, millaista on olla ihminen.

– Ja minun on omissa lauluissani hyvä keskittyä laulamaan kaikkein alemmista yhteiskuntakerroksista, koska niihin minulla on tuntumaa.

Kun panelisteilta kysyttiin, uskovatko he voivansa vaikuttaa lauluilla tässä ajassa, Martikainen vastasi ehdottoman myöntävästi.

– Kai sen huomaa siitäkin, että minulta on joskus tultu ihan tosissaan tivaamaan, että enkö minä ajattale ollenkaan oikeistolaisia kuulijoitani.

 

 

 

 

Monen lajin ilopillerit piristivät Työväen Musiikkitapahtuman perjantai-illassa

Litku laulaa ja balalaikka soi ja muutenkin on suomalainen tunnelma. Litku Klemetti otti yleisönsö Työväen Musiikkitapahtumassa.

Mauri Antero Nummista pätevämpää ja sopivampaa miestä tuskin löytyisi 45-vuotiaan Työväen Musiikkitapahtuman avauspuheen pitäjäksi ja erityisesti uuden esiintymislavakonseptin ensimmäiseksi esiintyjäksi. Nyt lanseeratulla Sananvapauden torilla oli näet äänessä mies, joka ihan työkseen koetteli aikoinaan sanan- ja ilmaisuvapauden rajoja ja joka esiintyi heti ensimmäisessä Musiikkitapahtumassa 1972.

Numminen muistutti, että Suomen sananvapauslaki on maailman vanhin. Hän korosti, että vapauteen kuuluu aina myös vastuu, mikä tuppaa monilta unohtumaan näinä someraivojen ja nopeasti käsistä karkaavien verkkokeskustelujen aikana.

– Mielipiteen vapaus ei oikeuta ketään solvaamiseen, painotti Numminen ja lauloi varmemmaksi vakuudeksi perään jo 1970 säveltämänsä ”Oikeus mielipiteen vapauteen” -tangon, jonka teksti on suoraan YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta.

Vakuuttavana esimerkkinä sananvapauskäsityksen kehityksestä Numminen veti yhdessä aisaparinsa ja toisen musiikkitapahtumaveteraanin Pedro Hietasen (mukana jo 70-luvun puolivälistä) kanssa sikermän kiellettyjä laulujaan – siis niitä, jotka Yleisradio pisti ”soittorajoitukseen” (lue: -kieltoon) 1960- ja -70-luvulla.

Karavaanin kaihoa, Litkun ironiaa

Perjantain musiikillisen pääohjelman korkkasi Paperitorin päälavalla riemukkaasti ja valtavan yleisömäärän edessä Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani. Keikka oli varmasti yksi hyväntuulisimmista tällä estradilla kautta aikojen. Kilpeläisen ja Karavaanin tapa yhdistää suomalainen iskelmäkaiho maailman eri kulmilta poimittuihin kepeämpiin rytmeihin tuottaa todellista hyvän mielen musaa.

Tuure Kilpeläinen, Kaihon Karavaanin Jape Karjalainen ja tukaani.

Hauskaa, että suuri yleisökin on ottanut omakseen nämä maailmansaundit. Tuuren ja Karavaanin viimeisin albumi ”Surusilmäinen kauneus”, jonka lauluista kuultiin Valkeakosken illassa puolet, nousi viime syksynä listaykköseksi, ja keikkasetin päättänyt kappale ”Autiosaari” on soinut raivokkaasti radioissa läpi tämän vuoden.

Päälavan seuraava esiintyjä Anna Puu kuuluu eittämättä myös kategoriaan ”hyvän mielen artistit”, vaikka hänen biisinsä ovatkin usein lähempänä sitä perisuomalaista melankolista iskelmäperustaa. Hän on luo lavalle kuitenkin rennon impulsiivisen fiiliksen, saa helposti porukat mukaansa ja voi helposti laulattaa hyvin tunnettuja pop-hittejään myös yleisöllä.

Anna Puu.

Hilpeälle mielelle pääsi myös Salakapakan pikkulavalla, kun sinne nousi Litku Klemetti comboineen. Musiikkilehti Soundin vuosiäänestyksessä 2016 ”vuoden tulokas” -tittelin napannut kainuulaislähtöinen Litku (oikeasti Sanna) Klemetti pistää tätä rakasta iskelmäperintöämme vielä suruttomammin uusiin kuoseihin kuin  kaksi edellä mainittua. Hänen balalaikalla kompattu musiikkinsa on estoton sekoitus avantgardepunkkia, finnhitsiä,  autotallirokkia – mitä vaan.  (Itse-)ironian puutteesta ei kukaan häntä pääse syyttämään: kuunnelkaa vakuudeksi vaikka biisit ”Progetyttö” tai vuoden 2025 euroviisuedustajaksemme kuulemma sävelletty ”Tähtiyö”.

Puusalin perjantain artistikattauksessa ei ehkä oltu ihan yhtä hilpeissä merkeissä liikkellä. Jarkko Martikaisen biisihistoriassa niin monet tekstit käsittelevät kuolemaa eri kulmista, ettei niitä voi lukea varsinaisiksi feelgood-lauluiksi. Mutta koska se kulma on useimmiten hirtehisen vino, eivät ne synkkyyteen ja ahdistukseenkaan ihmisiä saata.

Pauli Hanhiniemen lauluissa taas seikkailevat usein miehet, jotka eivät ole saaneet elämäänsä ihan kunnolla raiteilleen. Tällaisista ajelehtijoista suomalaiset kuitenkin ovat aina mielellään kuunnelleet  laulutarinoita.

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaissa päästään varmasti kuulemaan lisää stooreja ajelehtijamiehistä, kun Demokraatin tarjoamassa konsertissa ”unelmia ja toimistohommia – Gösta Sundqvistin rakkaimmat työväenlaulut” Leevi and The Leavingsin proleinta biisirepertuaaria esittävät muun muassa Mariska, Ninni Poijärvi ja Tero Vesterinen.

Keskustelua aiheesta

Työväen Musiikkitapahtuma valmiina starttiin -­ niin paljon on aihetta lauluun ja juhlaan

Kuva: Kari Hulkko
Viime vuoden festivaalilla Puusalissa oli tunnelma katossa, kun lavalla oli Miljoonasade.

Tänä vuonna Työväen Musiikkitapahtumassa on paikkoja monille maljannostajaisille. Suomi 100 -skoolauksia on toki voinut harrastaa jo koko kuluvan vuoden, mutta yhdet voi ottaa Valkeakoskellakin.
Musiikkitapahtuma itse täyttää tänä vuonna 45, joten sillekin sopii malja ottaa.

Gösta Sundqvist, tuo pienen ihmisen puolelle itsensä läpi liian lyhyeksi jääneen lauluntekijäuransa asemoinut velikulta, täyttäisi tänä vuonna 60. Hänelle on syytä tässä viikonvaihteessa kohottaa pikari, kun Demokraatti tarjoaa Valkeakosken tapahtumalauantaina konsertin ”Unelmia ja toimistohommia – Gösta Sundqvistin kauneimmat työväenlaulut”.

Vuolaat maljapuheet ansaitsee myös festivaalin toiminnanjohtaja Marianne Haapoja, joka tulee tänä vuonna luotsanneeksi festariorganisaatiota jo 20 vuotta.

Suomen festivaalikesä on ollut tänä vuonna melkoinen paradoksi. Ilmat eivät ole olleet tapahtumajärjestäjille välttämättä suotuisammasta päästä, mutta siitä huolimatta kävijäennätyksiä on rikottu vähän siellä sun täällä. Viimeksi paukkuivat ennätysrajat  Tammerfestissa, joka teki viime viikonloppuna uuden yleisörekordinsa: 29 000 henkeä.

Työväen Musiikkitapahtumassa ennätyslukemia pöllyytettiin viimeksi vuosi sitten, kun festivaalin konserteissa ja muissa tilaisuuksiissa kävi neljänä päivänä yli 40 000 ihmistä.
Toiminnanjohtaja Marianne Haapoja on pannut tämän kesän muiden festivaalien hyvät yleisöluvut merkille, ja on toiveikas myös omissa odotuksissaan.

– Kesän yleisöennätykset ovat signaali siitä, että ihmiset ovat ilmoista huolimatta olleet liikkeellä, ja vapaa-ajan kulttuuririentoihin uskallettaan kuluttaa nyt myös rahallisesti.

– Meillä ennakkomyynnissä oli juhannuksen jälkeen ruuhkahuippu, mutta viimeinen viikko antaa vasta lopullisen kuvan tilanteesta. Mutta festivaalin ympärillä on ollut koko kesän hyvä pörinä ja ohjelmistoa on kehuttu – eikä syyttä, uskallan itsekin olla siitä ylpeä, Haapoja hehkuttaa.

Lue lisää Työväen Musiikkitapahtumasta ja sen esiintyjistä Demokraatin torstain printtilehdestä.

Keskustelua aiheesta

”Finland has it all” – Monty Python -legenda pyyhkii Suomi-laulullaan brändiryhmillä lattiaa

Satavuotias Suomi sai persoonalliset onnittelut Englannista koomikko Michael Palinilta.

Thank You, Mr Michael Palin!

Monty Python -jäsenen sinivalkoinen tervehdys 100-vuotiaalle tekee enemmän Suomi-kuvaa kuin viralliset brändiryhmät muistioineen.

YouTubessa eilen julkaistulla Finland 100 greeting –videoclipillä Palin laulaa Monty Python -komediaryhmän klassisen Finland-laulun.

Legendaarisen brittiläisen komediaryhmän 74-vuotias jäsen muistaa eleellä Suomea ja suomalaisia.

Suomen Lontoon suurlähetystö jakoi videon eilen Facebook-sivuillaan. Videon alla olevassa kommenttiketjussa sitä kehutaan jo kilvan: ”That is so good!, Brilliant!, Legendary!”

Videotervehdys on osa Suomen satavuotisjuhlavuoteen liittyviä tempauksia.

Ja näin Palin videolla maatamme hehkuttaa:

Finland, Finland, Finland
The country I quite want to be
Your mountains are lofty
Your treetops so tall

Finland, Finland, Finland
Finland has it all

You’re so sadly neglected
and often ignored
a poor second to Belgium
when going abroad

Finland, Finland, Finland,
the country I quite want to be
Finland, Finland, Finland,
A 100 years, you see

Finland on Palinin säveltämä ja esittämä Python-laulu. Laulun lopun sanoja hän on mukaillut juhlavuoteen sopivaksi.

– Toivon teille kaikkein parasta 100-vuotisjuhlavuotenanne. Pidän suuresti kaikesta suomalaisesta, koomikko sanoo videolla.

– Luultavasti minulla on myös suomalaista verta. Ah, tuolla, ylhäällä hyllyssäni, hän vitsailee ja katsoo ylöspäin.

Finland, Finland, Finland,
A 100 years, you see.

Alunperin vuonna 1980 julkaistun huumorilaulun originaalivideo ”Monty Python – Finland (Official Lyric Video)” on kerännyt YouTubessa lähes 190 000 näyttökertaa.

Michael Palinilla on myös muita yhteyksiä Suomeen. Televisiolle tehdyssä dokumenttisarjassa Navalta navalle (1992) Palin saunoi Suomessa ja matkusti junalla Rovaniemeltä Helsinkiin.

Monty Python oli brittiläinen komediaryhmä, joka loi maineensa uudenlaisella anarkistisella huumorilla.

Vuonna 1969 Michael Palin alkoi tehdä Monty Pythonin Lentävä Sirkus -sarjaa (1969-1974) yhdessä Terry Jonesin, Graham Chapmanin, John Cleesen, Eric Idlen ja Terry Gilliamin kanssa.

Ryhmän tuotannolla on ollut suuri vaikutus kulttuuriin ja kieleen kotisaarellaan sekä komedian tekoon kansainvälisesti. Useissa suomalaisissa viihdeohjelmissa on nähty enemmän tai vähemmän suoria Python-lainoja.

Michael Palin on tullut tunnetuksi myös monista BBC:n matkailudokumenttisarjoista. Lisäksi hän on julkaissut matkakirjoja ja kirjoittanut myös kaunokirjallisuutta.

Ennen Palinia amerikkalainen tv-juontaja Conan O´Brien lähetti jo alkuvuodesta oman videotervehdyksensä satavuotiaalle Suomelle Washingtonin Suomen suurlähetystön kautta.