Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Miksi Suomen arvio turvallisuustilanteesta poikkeaa moniin muihin Euroopan maihin verrattuna?” – Huovisen kysymykselle allekirjoituksia yli puoluerajojen

Susanna Huovinen.

Kansanedustaja Susanna Huovinen (sd.) on jättänyt hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen koskien kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden palautuksia.

Huovinen kiinnittää huomiota Suomen kiristyneeseen tulkintalinjaan turvallisiksi luokitelluista maista ja poliisin toimintaan palautuksien täytäntöönpanossa.

– Useat turvapaikanhakijat elävät tilanteessa, jossa linjauksemme ovat merkittävästi kiristyneet sillä välin, kun he ovat odottaneet omaan asiaansa ratkaisua. Tilastojen mukaan vuonna 2016 Suomessa yli 75 % irakilaisten turvapaikanhakijoiden päätöksistä oli kielteisiä, kun samana vuonna koko EU-alueella 61 % irakilaisista sai myönteisen päätöksen, Huovinen toteaa.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ihmisten palautukset ovat viime aikoina olleet kiivaan julkisen keskustelun pyörityksessä. Huovinen kiittää sisäministeriötä kansanedustajien ajantasaisesta informoinnista.

Tästä huolimatta lukuisia kysymyksiä onhänen mielestään  jäänyt silti avoimeksi muun muassa siitä, onko käännytettyjä ihmisiä informoitu prosessista asianmukaisesti, onko virallinen avustaja kaikissa tapauksissa saanut tavata ihmisen ennen lähtöä, jos tätä on pyydetty, tai miksi poliisi on joissakin tapauksissa nähtävästi hakenut henkilön ilman, että paikalla on ollut tulkkia.

– Poliisin ohjeistukset ovat selvät, mutta arvioinnin paikka on siinä, onko ohjeistus joiltain osin puutteellinen tai tulkinnat virheellisiä. On oikeus ja kohtuus, että ihmisellä ja hänen perheellään on myös todellisuudessa, ei vain lain kirjaimen tai ohjeistuksen periaatteiden tasolla, mahdollisuus varautua siihen, että oleskelu Suomessa päättyy ja tietää, milloin se päättyy.

– Yhtäkään lasta ei tarvitse hakea kesken koulupäivän, eikä perheenäitiä tai -isää kesken arkisten töiden, Huovinen painottaa.

Lisää aiheesta

Hän toivoo hallitukselta perusteellista vastausta siitä, miksi Suomen arvio Irakin ja Afganistanin turvallisuustilanteesta poikkeaa moniin muihin Euroopan maihin verrattuna ja miten poliisi analysoi toimintaansa koskien palautuksia, kirjataanko mahdolliset virheet ja miten arvioidaan tarvetta korjata ohjeistuksen mahdollisia puutteita tai virheellisiä tulkintoja.

Huovisen kysymys keräsi 35 allekirjoitusta kuudesta eri eduskuntaryhmästä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE