Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Miksi vihreät ajavat terveysaseman ulkoistusta Helsingissä?

Kolumnit

Eveliina Heinäluoma

Helsingin valtuuston sosialidemokraattisen ryhmän puheenjohtaja ja kansanedustaja.

Sosiaali- ja terveydenhoidon valtakunnallinen uudistaminen otti loppuvuodesta askeleen eteenpäin, kun ehdotus Uudenmaan erillisratkaisuksi jätettiin joulukuussa hallitukselle.

Eveliina Heinäluoma

Selvityshenkilö Kari Nenonen päätti esittää Uudellemaalle viittä itsehallinnollista aluetta, joista Helsingin kaupunki olisi yksi oma alueensa. Nyt ehdotus menee hallituksen ja ministeri Krista Kiurun (sd.) käsiteltäväksi osana laajaa sote-uudistusta.

Tilanne on hyvin ristiriitainen, kun ottaa huomioon, että vihreät ovat samaan aikaan maan hallituksessa vahvistamassa julkista terveydenhoitoa ja puhuneet julkisuudessa soten markkinamalleja vastaan.

Sote-palvelut ovat myös Helsingissä pinnalla, sillä kaupungin poliittisella puolella on väännetty kättä terveysaseman ulkoistuksista. Sote-lautakunnassa käsiteltiin joulukuussa kokoomuksen esitystä terveysasemaulkoistuksen kokeilusta. Otimme jo silloin vasemmistoliiton ryhmäpuheenjohtajan Anna Vuorjoen kanssa jyrkästi kantaa ulkoistussuunnitelmia vastaan.

Erityisesti hoitoon pääsy terveydenhuollossa on vaikeaa. Helsingin sisällä on suuret erot terveysasemien jonoissa. Osalla alueista lääkäriin pääsee parissa päivässä ja osalla aikaa joutuu odottamaan jopa kuusi viikkoa. Nopeampi hoitoonpääsy vaatii parempaa johtamista ja lisää työntekijöitä.

Helsingin kaupungilla on jo tällä hetkellä vaikeuksia houkutella lääkäreitä ja hoitajia töihin. Ulkoistamalla yhden terveysaseman lisäämme kilpailua lääkäreistä yksityisen sektorin kanssa. Pahimmillaan tämä lisää pulaa lääkäreistä muilla kaupungin terveysasemilla.

Yksityiset lääkärikeskukset ovat tottuneet tuottamaan palveluita hyvinvoiville ja varakkaille kaupunkilaisille, mutta osaavatko ne hoitaa syrjäytettyjä, paljon apua tarvitsevia ja moniongelmaisia? Vastuun siirtäminen terveysfirmoille voi johtaa juuri niiden ihmisten palveluiden heikentymiseen, jotka tarvitsevat apua eniten.

Lisää aiheesta

Suurin hämmennys terveysaseman ulkoistuskysymyksessä liittyy vihreiden toimintaan. Valitettavasti vihreät ovat lähteneet Helsingissä kokoomuksen kelkkaan, ja nyt näyttää siltä, että kevään aikana Helsinki valmistelee terveysaseman ulkoistuksen. Tilanne on hyvin ristiriitainen, kun ottaa huomioon, että vihreät ovat samaan aikaan maan hallituksessa vahvistamassa julkista terveydenhoitoa ja puhuneet julkisuudessa soten markkinamalleja vastaan.

Nyt ei ole oikea hetki miettiä ulkoistus- ja markkinamalleja, kun valtakunnalliset sote-uudistuksen suuntaviivat ovat parhaillaan ministeriössä valmistelussa. Vaalien jälkeen soten markkinamalli päätettiin hylätä. Miksi Helsingissä päätettäisiin nyt siirtää terveydenhoitoa voittoa tavoitteleville yrityksille, kun hallitus on ilmoittanut vahvistavansa julkista terveydenhoitoa?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE