Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Miksi voi veronkierron suitsiminen olla näin vaikeaa? – “Laita meille pääkonttori, verotamme pienesti”

Miapetra Kumpula-Natri uskoo, että ainakin maakohtainen raportointi etenee.

Niin sanottujen Panama-paperien vuoto julkisuuteen avasi varsinaisen Pandoran laatikon. Vaatimukset verovälttelyn estämiseksi ovat koventuneet – mutta myös toisenlaisia äänenpainoja on ollut ilmassa.

Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (sd.) antaa Euroopan parlamentille ja omalle s&d-ryhmälleen kaikki kiitokset siitä työmäärästä, jolla ne ovat yrittäneet kitkeä veronkiertoa, suoranaista rikollisuutta ja aggressiivista verosuunnittelua.

Monia toimia on menossa. Euroopan komissio arvioi parhaillaan, miten esimerkiksi maakohtainen raportointi vaikuttaa veronkierron estämiseen.

Suuryritykset muun muassa velvoitettaisiin ilmoittamaan voitoistaan maakohtaisesti.

Kumpula-Natri uskoo lakihankkeen etenevän, mutta perää suurempaa avoimuutta ja raportoinnin piiriin myös pienempiä yrityksiä.

– Linjausten mukaan raportointi koskettaisi vain yli 175 miljoonan liikevaihdon yrityksiä. Raja on liian korkea. EU:ssa se kattaisi vain 15 prosenttia yrityksistä, Suomessa hyvin minimaalisen määrän, hän kritisoi.

Parlamentin s&d-ryhmän mielestä oikea kokoluokka olisi 40 miljoonan liikevaihto.

Lisää aiheesta

Toivon, että Suomessa oltaisiin reilun veronmaksajan puolella.

Avoimuuskaan ei ole aivan sitä, mitä Kumpula-Natri haluaisi.

– Vain viranomaisten välinen avoin tiedonvaihto ei ole uskottavaa.

EU:n jäsenmaat – Suomikin hallituksensa linjaamana – hangoittelevat keinoista, joilla varojen valumista veroparatiiseihin voitaisiin estää.

– Jäsenmaissa ajatellaan, miten käy täällä toimivalle suurelle yritykselle: Lähteekö se pois, Kumpula-Natri arvioi syitä.

EU:n jäsenvaltiot ovat myös tehneet edullisia verosopimuksia, joilla ne yrittävät houkutella yrityksiä. EU yrittää hakea keinoja tämänkin hankaloittamiseksi.

– Luvataan, että jos laitat meille pääkonttorin, me verotamme taulukkojen ulkopuolelta pienemmin, Kumpula-Natri kuvailee toimintaa.

Hän on seurannut huolissaan Suomessa käytyä keskustelua, kun hallitus Elinkeinoelämän keskusliiton suurella avulla on kauhistellut kilpailukyvyn menetyksellä, jos veronkiertoa rajataan “liikaa”.

– Toivon, että Suomessa keskustelua pystyttäisiin kääntämään siihen suuntaan, että oltaisiin reilun veronmaksajan puolella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE