Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Millariikka Rytkönen: Hoiva-avustajakoulutus heikentää vanhustenhoidon laatua ja luo uuden matalapalkka-alan 

Demokraatissa (14.9.20) julkaistussa artikkelissa JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine väittää, että Tehy haluaisi irtisanoutua vanhuspalvelulaista. Väite ei pidä paikkaansa ja perustuu tahalliseen väärinymmärrykseen.

Millariikka Rytkönen

Tehy on vaatinut, että hoiva-avustajakoulutuksen sudenkuopat ja hoiva-avustajien työhön liittyvät väärinkäytöt on korjattava.

Ensinnäkin hoiva-avustaja-nimike antaa virheellisen kuvan tehtävän sisällöstä ja nimike on muutettava esimerkiksi tukipalvelutyöntekijäksi. Tehyn tietoon on myös tullut, että hoiva-avustajiksi hakeutuu henkilöitä, jotka ovat toisessa organisaatiossa menettäneet oikeuden käyttää lähihoitajanimikettä.

Toiseksi työnantajat ovat ryhtyneet kiertämään henkilöstömitoitusta ja korvaamaan koulutettua hoitohenkilöstöä hoiva avustajilla. Tämä kuormittaa koulutettua hoitohenkilöstöä. Pahimmillaan työvuorossa saattaa olla vain yksi koulutettu ammattihenkilö, muut korvataan esimerkiksi hoiva-avustajilla. On muistettava, että koulutetun ammattihenkilön on valvottava myös hoiva-avustajien työtä.

Surullista on, että hoiva-avustajilla luodaan matalapalkka-alalle uusi matalapalkkaryhmä.

Henkilöstön osaamisvaatimusten heikentäminen vaarantaa potilasturvallisuuden. Vanhusten tehostetussa palveluasumisessa ja kotihoidossa vastataan elämän loppuvaiheen hoidosta. Asiakkaat ovat monisairaita ja valtaosalla on myös muistisairaus. Asiakkaiden lääkehoito on vaativaa ja tavoitteena on, että asiakas saa myös kivunlievityksen ja saattohoidon ilman siirtoa sairaalaan.  Koulutetun hoitohenkilöstön tehtävänä on ylläpitää ikäihmisten toimintakykyä, mikä edellyttää mm. lääkehoidon hallitsemista, osaamista sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa sekä tietoa ikäihmisten ravitsemuksesta. Näihin tehtäviin ei avustavissa tehtävissä toimivan osaaminen riitä.

Hälytyskellojen pitäisi soida kaikilla, kun on ilmennyt, että hoitotehtäviä ja lääkehoitoa on vyörytetty hoiva-avustajille. Tällainen menettely vaarantaa potilasturvallisuuden ja hoidon laadun. Todettakoon, että tällaista väärinkäyttöä ei tapahtunut mm. kokkien ja siivoajien osalta. Hoitotehtävien vyöryttäminen hoiva-avustajille on selvä osoitus siitä, että nimike on harhaanjohtava.

Lisää aiheesta

Surullista on, että hoiva-avustajilla luodaan matalapalkka-alalle uusi matalapalkkaryhmä. Sinänsä on selvää, että tukitehtäviin tarvitaan avustavaa henkilöstöä esimerkiksi siivous, pyykki- ja ruokahuoltoon. Näihin tehtäviin on kuitenkin jo olemassa tutkinnot.

Tehyn tavoitteena on laadukas vanhuspalvelu. Hoiva-avustajakoulutuksella ei tätä tavoitetta saavuteta. Kyseessä on arvovalinta: jos haluamme hoitaa vanhuksemme arvokkaasti, on tähän satsattava rahaa. Hoiva-avustajakoulutus on hokkupokkus-keino, jolla kudotaan mattoa toisesta päästä ja puretaan toisesta.

Kirjoittaja on Tehyn puheenjohtaja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE