Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Milloin korjattu lakiesitys valmistuu? – Sipilä puhuu “viikoista”, sote-johtaja “marraskuusta”

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsenet, varapuheenjohtaja Tapani Tölli (vasemmalla), puheenjohtaja Annika Lapintie, Kimmo Kivelä, Ilkka Kantola ja Wille Rydman valiokunnan sote-uudistusta käsittelevässä tiedotustilaisuudessa Helsingissä tänään.

Perustuslakivaliokunta katsoo, että sote-uudistuksen valinnanvapautta koskeva lakiesitys on otettava uuteen valmisteluun.
Hallituksen on valiokunnan mukaan tehtävä siitä täydentävä tai kokonaan uusi esitys.

Valiokunnan mukaan valinnanvapauden suurimmat ongelmat liittyvät julkisten palveluiden yhtiöittämiseen ja alueelliseen yhdenvertaisuuteen.

Hallitus ilmoitti tänään pysyvänsä alkuperäisessä aikataulussaan sote- ja maakuntauudistuksen toteuttamisessa. Hallitus sanoo yhä toteuttavansa uudistuksen kokonaisuutena vuoden 2019 alusta alkaen. Valinnanvapaus kuuluu tähän kokonaisuuteen.

– Esityksen korjaus vie viikkoja. Käsittely menee alkusyksyyn. Aikatauluun vaikuttaa se, vaativatko muutokset uuden lausuntokierroksen, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo.

Hallitus perehtyy tiedotteen mukaan perustuslakivaliokunnan lausuntoon huolellisesti ja valmistautuu viivytyksettä tekemään perustuslakivaliokunnan edellyttämät korjaukset täydentävällä hallituksen esityksellä.

Hankkeen ykkösvirkamies puhuu pidemmästä aikavälistä kuin pääministeri Sipilä. Se ratkaisee, tuleeko uusi lausuntokierros. Lausuntokierroksen tarve riippuu  siitä, mitä lakiesityksessä lähdetään muuttamaan.

–Jos valinnanvapaus tarvitsee uuden lausuntokierroksen, laki on valmis aikaisintaan marraskuussa, arvioi sote- ja maakuntauudistusten projektinjohtaja Tuomas Pöysti.

Lisää aiheesta

Hänen mukaansa maakuntavaalien järjestäminen aikataulussaan tammikuussa vaatisi silloin hallituksen eri esitysten käsittelyn eriyttämistä.

Kokoomus on korostanut, että maakuntalain käsittely eduskunnassa pitää edetä yhtä aikaa maakuntalain kanssa.

– Jos tehdään vain mitä perustuslakivaliokunta käskee, niin välttämättä ei tarvita laajaa lausuntokierrosta. Esimerkiksi kilpailuneutraliteettikysymyksen ja valiokunnan korostaman hyvän lainvalmistelun kannalta lausuntokierros on kuitenkin asiaankuuluva menettely, Pöysti sanoo.

Sipilä keskustelee valiokunnan lausunnosta huomenna hallitusryhmien puheenjohtajien kesken. Sipilän lisäksi trioon kuuluvat valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ja eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (uv.).

Virkamiesarvio valmistunee alkuviikosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE