Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Minä pidän lasautuksista ja sutkautuksista” – Ulkoministeri Soini arvioi Trumpin puhetta rukousaamiaisella

Yhdysvalloissa vieraileva ulkoministeri Timo Soini (sin.) arvioi, että republikaanipuolue on alkanut yhdistyä presidentti Donald Trumpin taakse.

Trump on jakanut mielipiteet jyrkästi myös oman puolueensa sisällä. Republikaanien joulukuussa läpi viemä verouudistus on Soinin mukaan kuitenkin katsottu presidentille ansioksi samoin kuin se, että taloudella menee hyvin ja työllisyystilanne on parantunut.

– (Trumpin) retoriikka on tietysti reipasta, ja välillä sitä on joskus vähän työlästä kaikin tavoin ymmärtää, mutta kyllä (Trumpin) ensimmäisenä vuonna on saatu asioita aikaan.

Ministeri on tavannut vierailullaan senaatin ja edustajainhuoneen jäseniä ja keskustellut heidän kanssaan sekä Suomelle tärkeistä asioista että Yhdysvaltojen politiikasta. Hän teki vastaavanlaisen vierailun vuosi sitten, kun Yhdysvaltojen uusi hallinto vasta aloitteli toimintaansa.

Trumpin ja kongressin välejä kuvaillaan tiedotusvälineissä usein huonoiksi, mutta Soinin näkemys on, että Valkoisen talon ja kongressin välille on alkanut muodostua yhteys.

Hän kertoo, että moni arvostaa Valkoisen talon kansliapäällikköä John Kellyä, puolustusministeri James Mattisia, ulkoministeri Rex Tillersonia ja turvallisuuspoliittista neuvonantajaa H. R. McMasteria.

– He ovat järkeviä ihmisiä, jotka puhuvat järkeviä asioita.

Rukousaamiaispuhe keskimaltillinen

Ulkoministeri osallistui vierailunsa aikana myös vuotuiselle rukousaamiaiselle, jonka pääpuheen piti presidentti Trump. Soini oli yleisön joukossa myös viime vuonna, kun Trump puhui aamiaisella ensimmäistä kertaa.

Soini kertoo kuunnelleensa presidentin puheen hyvin tarkkaan. Hänen mieleensä jäi erityisesti kohta, jolla hän koki Trumpin viestivän, ettei Yhdysvallat häpeile kristillistä perintöään.

– Hän sanoi, että tämän maan ovat perustaneet vakaumuksen ihmiset, believers, eivät agnostikot, Soini kertoo.

– Se oli hyvin rakennettu lause, ja minä pidän lasautuksista ja sutkautuksista.

“Hän puhuu kahdella tavalla.”

Kokonaisuudessaan Trumpin puhe oli Soinin mielestä keskimaltillinen samaan tapaan kuin presidentin hiljattain pitämä puhe liittovaltion tilasta ja kansainväliselle yleisölle suunnattu puhe Davosin talousfoorumissa. Soini uskoo kuitenkin, että Trump palaa kohta taas räväkämpään tyyliin, kun välivaalien vaalikampanjointi kiihtyy.

– Hän puhuu kahdella tavalla. Hänellä on ikään kuin jatkuva vaalikampanja meneillään, mutta välillä hän puhuu presidentin ominaisuudessa, Soini luonnehtii.

Ministeri kommentoi matkaansa STT:lle puhelimitse perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa.

Vierailun ohjelmassa on ollut rukousaamiaisen ja amerikkalaispoliitikkojen tapaamisen lisäksi Suomen arktisesta puheenjohtajuudesta puhuminen Center for Strategic and International Studies -ajatushautomon tilaisuudessa ja puhe uskonnollisten johtajien merkityksestä rauhanvälityksessä kirkon ulkomaanavun yhteistyöverkoston tilaisuudessa.
STT–MARIA ANNALA

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE