Politiikka

Ministeri ei usko sotesta lankeavaan jättimäiseen lisälaskuun – ihmettelee Kuntien takauskeskuksen ulostuloa

Lehtikuva / Markku Ulander
Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.).
Lehtikuva / Markku Ulander
Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.).
Lehtikuva / Markku Ulander
Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.).

Veronmaksajille voi tulla sotesta satojen miljoonien eurojen lisälasku, Helsingin Sanomat kirjoitti hiljattain.

Syy on se, että nykyisin kunnat saavat edullista lainaa, koska niillä on verotusoikeus ja varainhankintaa turvaa Kuntien takauskeskus. Sotessa maakunnilla ei ole verotusoikeutta ja on epäselvää, voisiko valtio edes taata niiden varainhankintaa. Jos takausta ei ole, rahoitus kallistuu.

Takauskeskuksen laskelman perusteella maakuntauudistus voi aiheuttaa 80–400 miljoonan euron lisäyksen rahoituskustannuksiin joka vuosi, jos valtiontakauksiin ei ole hankittu oikeudellista varmuutta.

Oikeustieteilijöiden mielestä hallituksen pitäisi tehdä sotesta oikeusvarmuusilmoitus eli notifikaatio Euroopan komissiolle. Tästä hallitus on kuitenkin toistuvasti kieltäytynyt.

Helsingin Sanomien mukaan Kuntien takauskeskuksen toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen on turhautunut siihen, että hallitus ei ole ottanut huomioon takauskeskuksen varoituksia.

Sote- ja maakuntauudistuksessa kunnilta ja kuntayhtymiltä siirtyisi todennäköisesti ainakin 3,5 miljardia euroa lainoja maakuntien ja Maakuntien tilakeskuksen vastuulle. Näistä 1,5 miljardia euroa olisi Kuntien takauskeskuksen vastuulla.

”Se on tietysti takauskeskuksen asia, jos he haluavat omalta osaltaan jatkaa.”

Kuntien takauskeskuksen kunnille ja kuntayhtymille myöntämät valtiontakaukset on notifioitu komissiolle vuonna 2004. Tuolloin ne saivat hyväksynnän.

Nyt siis hallituksen esityksessä noin 1,5 miljardia euroa valtion takaamia velkoja siirtyisi maakunnille ja maakuntien tilakeskukselle. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kaikki oppositiopuolueet katsovat, ettei tätä laajennusta voida perustaa vuoden 2004 notifikaatioon, vaan sekin pitäisi notifioida eli tarkastuttaa EU:lla erikseen.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) sanoo Demokraatille olleensa vähän yllättynyt Niemeläisen ulostulosta.

– Jos muistan oikein niin 2016, kun (maakuntalain ja sosiaali- ja terveydenhuollon) voimaanpanolaki oli lausuntokierroksella, niin silloin he eivät vaatineet notifikaatiota, että se kyllä tuli viime joulukuussa, Vehviläinen sanoo.

– Olen tietysti puhunut tästä takauskeskuksen kanssa viime joulu- tai tammikuussa. Ja olen käynyt tämän uudestaan vielä virkamiehistön kanssa läpi. Ja sitten tiedän myös, että he ovat olleet työ- ja elinkeinoministeriöönkin yhteydessä. Ja työ- ja elinkeinoministeriön kanta myös meille valtiovarainministeriöön on, että meidän arvio kyllä kestää. Itse en ole tästä asiasta huolissani, ministeri jatkaa.

Hän ei usko esimerkiksi siihen, että maakunnille siirtyvien lainojen korot nousisivat.

– No ei. Kun me ajattelemme nyt tätä takauskeskusta ja puhutaan myös notifikaatioasiasta, niin näiden lainojen tarkoitushan ei muutu.

Näettekö, että vuoden 2004 notifikaatio pätee myös?

– Meillä on tehty se arvio.

Se arvio, että se notifikaatio pätee?

– Kyllä. Mutta eihän silloin tietenkään ole käsitelty valtiontakausta niille siirtyville (lainoille). Eihän tietenkään ole voitu käsitellä.

Mutta muutettavat muuttaen se pätee tässäkin tilanteessa se notifikaatio eikä tarvitse enää notifioida.

– Niin se on tietysti takauskeskuksen asia, jos he haluavat omalta osaltaan jatkaa, mutta meillä ei ole aikomusta, Me annamme valtiontakauksen maakunnille sairaanhoitopiireiltä siirtyville lainoille. Se on arvioitu kyllä todella tarkkaan.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 46 Demokraatti
NYT LOPPUI JUOMINEN - Aiemmin nuoret ryyppäsivät Islannin kansallispäivänäkin
PÄÄTOIMITTAJALTA - Kun idoli paljastuu petturiksi
ANTTI HEIKKINEN - Menestyskirjailijalla on monta rautaa tulessa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat