Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministeri Haatainen esitteli osatyökykyisille perustettavaa uutta yhtiöitä – “Aitoa työtä avoimille työmarkkinoille”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Työministeri Tuula Haataisen (sd.) mukaan suomalaisten työmarkkinoiden ulkopuolella on kokonaisen ikäluokan suuruinen osatyökykyisten joukko, joka haluaa tehdä töitä.

Demokraatti

Demokraatti

Haatainen esitteli tänään medialle Työkanava Oy -nimisen valtionyhtiön, jolla osatyökykyisille pyritään kehittämään välityömarkkinoita. Hallitus antoi tänään esityksensä eduskunnalle.

Osatyökykyisten joukossa on muun muassa vammaisia ja pitkäaikaissairaita, joista osa on työkyvyttömyyseläkkeellä tai kuntoutustuella. Työelämän ulkopuolella olevista osatyökykyisistä noin 65 000 haluaa töihin ja arvioi pystyvänsä siihen.

– Meillä on potentiaalia työllisyyden parantamiseksi. Tästä 65 000 joukosta arviolta hieman alle puolet voisi olla potentiaalisia tulevan Työkanava Oy:n asiakkaita. Tavoitteena on, että päästään tekemään aitoa työtä ja työllistytään avoimille työmarkkinoille, Haatainen sanoi.

Hän pitää tärkeänä sen ymmärtämistä, että on kyse myös ihmisoikeuksista.

– Meidän pitää pystyä luomaan parempia mahdollisuuksia työllistyä ihmisille, jotka jäävät nyt yhteiskunnan ulkopuolelle. Kaikilla on oikeus työhön ja tuntea itsensä osallisiksi yhteiskunnassa. Pitkäaikainen toimettomuus on myös syrjäytymisriski. On kestämätöntä, että moninaisista palveluista huolimatta osatyökykyiset eivät työllisty vaikka työhaluja ja -kykyäkin on.

“Meidän ei tarvitse olla sadan prosentin ihmisiä.”

Haataisen mukaan osatyökykyisillä on paljon osaamista ja ammattitaitoa ja heidän koulutustaustansa on monipuolinen.

– Useat asiantuntijat ovat todenneet, että Suomessa on työkyvyttömyyseläkkeellä ja kuntoutuksessa ihmisiä, joilla on vielä paljon työkykyä jäljellä. Tämä on kohtaanto-ongelma, jossa osatyökykyiset ovat itse asiassa osa ratkaisua.

Ruotsissa Samhall-yhtiö on toiminut vuosikymmeniä osatyökykyisten työllistämiseksi. Naapurista Haatainen kopioisi erityisesti suhtaumisen, myönteisen asenteen.

– Me ihmiset emme ole sadan prosentin ihmisiä, eikä meidän tarvitse olla. Silti voimme olla työmarkkinoilla tosi hyviä työntekijöitä.

Työkykyohjelma perustuu hallitusohjelman kirjauksiin. Ohjelmaa tekevät yhteistyössä TEM ja STM.

Työkanava Oy:tä rahoitettaisiin pääosin valtion budjetista. Alkuvaiheessa yhtiön toiminta alkaisi työntekijöitä välittämällä tai palveluita vuokraamalla. Työkanavalla avoimiin oleviin paikkoihin osoittaisi työntekijöitä TE-toimisto.

Osatyökykyiset palkattaisiin työsuhteisiin normaaleilla työehdoilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE