Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

6.9.2016 11:56 ・ Päivitetty: 6.9.2016 11:56

Ministeri jättikaupasta: ”Osoittaa meriteollisuutemme osaamisen kovan tason”

Elinkeinoministeri Olli Rehn hykertelee tyytyväisenä Turun telakan saamista risteilijätilauksista.

— Kahden risteilijän tilaukset ovat taloutemme nousevaa virettä vahvistava uutinen. Alihankintaverkostojen kautta tilaukset vaikuttavat positiivisesti monen maakunnan työllisyystilanteeseen.

Rehnin mielestä se, että niitä saatiin kerralla kaksi osoittaa meriteollisuutemme osaamisen kovan tason. Tämä koskee myös rahoitusratkaisuja, joissa hyödynnetään hallituksen nostamia vientirahoituksen valtuuksia, sanoo Rehn.

Meyer Turku on allekirjoittanut aiesopimuksen maailman suurimman risteilyalusoperaattorin Carnival Corporation & plc:n kanssa kahden 180 000 GT:n risteilyaluksen rakentamisesta. Alukset valmistuvat vuosina 2020 ja 2022. Ne ovat LNG-käyttöisiä ja noudattavat uuden sukupolven luontoa säästävää laivasuunnittelua.

Rehn on tyytyväinen, että suomalaiseen osaamiseen, työntekijään ja kansainväliseen yhteistyöhön Suomen maaperällä luotetaan.

Meyer Turun tilauskirja ulottuu vuoteen 2022. Uuden sukupolven tuotantotilojen investoinnit Turun telakalla ylittävät jo 75 miljoonaa euroa. Vuodesta 2014 telakka on luonut yli 350 täysin uutta työpaikkaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU