Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministeri Kiuru MTV:lle: Hallitus aikoo kiristää taas ravintoloiden aukioloa

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoo MTV:n Uutisextrassa, että hallitus aikoo kiristää ravintoloiden aukioloaikoja uudelleen.

Demokraatti

Demokraatti

Kiurun mukaan ministeriö tuo esityksen ravintolarajoituksista hallituksen neuvotteluihin tiistaina. Hän ei aio esittää toimia, joilla ravintolat ja yökerhot pitäisi sulkea kokonaan.

– Me olemme valmistelemassa sellaista esitystä koskien valtioneuvoston toimia myös epidemian kiihtymisvaihetta silmällä pitäen. Pidän välttämättömänä, että ravintoloiden sääntelyssä teemme muutoksia nykyiseen käytäntöön, Kiuru sanoo MTV:lle.

Hänen mukaansa ravintoloilla on osuutensa viime viikkojen tartuntaryppäissä.

– Kun ollaan ahtaissa olosuhteissa ja kovan musiikin yli huudetaan, myös tartunnat leviävät ja se liittyy näihin ryppäisiin. Siksi työvälineet on saatava käyttöön sekä pikkutuntien osalta että näiden kiihtymisvaiheessa olevien maakuntien työkaluiksi, Kiuru toteaa MTV:lle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE