Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministeri Lindström arvostelee hallitusta: “Vähän liikaa palloja ilmassa”

Työministeri Jari Lindström (sin.) esittää kritiikkiä tavasta, jolla hänen oma hallituksensa on vienyt eteenpäin työmarkkinauudistuksia.

Lindströmiltä kysyttiin perjantaina eduskunnassa, onko hallitus yrittänyt kautensa aikana haukata hiukan liian isoa palaa ja tehdä liian paljon uudistuksia työmarkkinoilla.

– Olemme monesti tässä matkan varrella huomanneet, että meillä on vähän liikaa palloja ilmassa, että tavallaan yksi asia ei ole mennyt vielä maaliin ja sitten ollaan jo viety seuraavaa eteenpäin, Lindström vastasi medialle eduskunnan Valtiosalissa.

– Se on johtanut siihen, että ollaan saatu jonkin verran palautetta lainvalmistelun tasosta, siitä että kiireessä tehdään asioita, että kyllä tässä on peiliin katsomisen paikka hallituksella, hän jatkoi.

Työministerin mielestä olisi ollut hallitukselta fiksua, että pöytään olisi alkuun pantu vaikeat asiat.

– (Olisi) aloitettu niistä vaikeimmista ja koitettu viedä niitä (eteenpäin) tietyssä järjestyksessä, mutta ei yhtä aikaa, Lindström sanoi toimittajille.

Lindströmiltä kysyttiin kommenttien jälkeen, onko oikea tulkinta, että ministeri on puheissaan kriittinen hallitusyhteistyötä ja -toimintaa kohtaan, mihin Lindström vastasi näin:

– Jos minä nyt tässä kehuisin, että tämä on mennyt niin kuin iltamissa tämä kaikki, niin eihän se totta ole. Tämä on ollut haastavaa, olemme olleet monista asioista eri mieltä, mutta sitten kun ollaan saatu aikaiseksi se kompromissi, sitten niitä on puolustettu, vaikkei se aina ole helppoa, tätä tarkoitan.

“Ensi hallituksella ei helpompaa”

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta ollaan lähellä saavuttaa, sillä työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta puhdistettu trendi oli elokuussa 71,8 prosenttia.

Työllisyysasteen kohottamista on pidetty avainkysymyksenä suomalaisen yhteiskunnan rahoittamisessa. Poliittiseen keskusteluun ovat nousseet ehdotukset työllisyysasteen nostamisesta 75 prosenttiin tai jopa ylemmäs ensi vaalikaudella.

– Seuraavassa hallituksessa (ei) tule olemaan yhtään sen helpompaa, ja väitän, että (työllisyysasteen nosto) 72 prosentista 75:een tulee olemaan paljon kivisempi tie kuin mitä me ollaan käyty tähän 72:een, Lindström sanoi toimittajille perjantaina.

Ensi huhtikuun eduskuntavaaleihin on matkaa noin puoli vuotta.
STT–MATIAS ÅBERG

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE