Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministeri Lindström kertoi jatkostaan – “Kävin syvissä vesissä”

Työministeri Jari Lindström (s.) pyrkii jatkamaan valtakunnan politiikassa myös eduskuntavaaleissa 2019. Perussuomalaisten hajoamiseen päättyneen kesäkuun puoluekokouksen jälkeen hän kertoi harkitsevansa vakavasti jatkamistaan.

– Nyt olen tullut siihen ratkaisuun, että pyrin jatkamaan valtakunnan politiikassa. Kuntapolitiikassa olen sitoutunut neljän vuoden valtuustokaudelle ja politiikan tekeminen siellä jatkuu, Lindström sanoi perjantaina eduskunnassa sinisten tiedotustilaisuudessa.

– Kävin syvissä vesissä ja mietin sitä, että jatkanko politiikkaa vai en. Tämä uusi porukka on saanut minut vakuuttumaan ja innostumaan uudestaan. Minulle on tullut sama palo ja into tähän mikä ajoi minut alunperin politiikkaan.

Lindström kertoi samalla olevansa käytettävissä Sinisen tulevaisuuden ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Puolue järjestää perustavan puoluekokouksensa Tampereella 16. joulukuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE