Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministeri Lindström työlupien tarveharkinnasta: “Sen verran olen viisastunut, että ei koskaan pidä sanoa ei missään tapauksessa ikinä”

Työministeri Jari Lindström (s.) ei uskalla vannoa, etteikö työlupien tarveharkinnan poisto voisi jossakin muodossa tulla ajankohtaiseksi tämän hallituskauden aikana.

– Sen verran olen viisastunut, että ei koskaan pidä sanoa ei missään tapauksessa ikinä, mutta silloin tämä koko homma pitää keskustella. Nyt puhutaan vaan, että vapautetaan, kun pitäisi puhua myös harmaasta taloudesta ja ihmisten hyväksikäytöstä. Se on paljon isompi keskustelu kuin vain simppelisti sanotaan, että luovutaan kokonaan tarveharkinnasta.

Vaarana on, että järjestelmää käytetään hyväksi.

Tarveharkinta koskee voimassa olevan lain mukaan EU:n ulkopuolelta tulevaa työvoimaa ja sillä on haluttu suojella suomalaisten mahdollisuuksia työllistyä. Harkinnasta luopumista ajaa etupäässä kokoomus. Täyttä luopumista vastustavat muun muassa ammattiliitot, vasemmistopuolueet kuten SDP ja hallituksessa Lindströmin eduskuntaryhmä siniset.

– Vaarana on, että järjestelmää käytetään hyväksi. Siinä on se riski. Tämän huolen ovat tuoneet esiin Rakennusliitto ja Teollisuusliitto, Lindström sanoo.

Kokoomuksessa tarveharkinnan poistamiseen liittyvät ongelmat on nähty pieninä. Lindströmiä kokoomuslaisten puheet eivät vakuuta.

Ennen kuin keskustellaan tarvitaan faktaa ja lihaa luitten ympärille.

Lisää aiheesta

– Mielestäni näin ei voi sanoa. Ennen kuin keskustellaan tarvitaan faktaa ja lihaa luitten ympärille. Olen keskustellut tästä telakkavierailulla, Riku Aallon kanssa ja rakennuspuolen kanssa. Sielä tulee koko ajan viestiä, että tämä on ongelma. Otan sen viestin vakavasti. Korostan, että ensin pitää katsoa, mikä on totuus.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että työlupien tarveharkintaa lievennetään, kun se on työllisyyden ja julkistalouden kannalta perusteltua. Erityisesti hallitusohjelmassa mainitaan erityisosaajien yrityskohtaisen työllistämisen nopeuttaminen sekä alueellisen ja alakohtaisen työvoiman turvaaminen. Myös lupien hakemista halutaan yksinkertaistaa ja nopeuttaa.

Mielipiteeni siinä asiassa ei ole muuttunut mihinkään, vaikka en enää puolueeseen kuulukaan.

– Tämä on hallitusohjelmassa sovittu entisen viiteryhmäni perussuomalaisten toimesta. Me sen sinne väänsimme. Keskusta ja kokoomus olisivat halunneet luopua siitä (tarveharkinnasta) kokonaan. Mielipiteeni siinä asiassa ei ole muuttunut mihinkään, vaikka en enää puolueeseen kuulukaan.

Uudenmaan Ely-keskus päätti viime keväänä luopua tarveharkinnasta rakennusalalla, mikä hermostutti ministeri Lindströmin.

– Kun kävimme läpi Uudenmaan Ely-keskuksen päätöstä muuttaa rakennusalan tarveharkintaa, johon minulla ei yllättäen ollutkaan valtaa puuttua, se viesti mikä Rakennusliiton puheenjohtajalta Matti Harjuniemeltä tuli oli, että kyllä työvoimaa saadaan, se ei ole ongelma. Nytkin työvoimaa saadaan EU-alueelta. Hänen viestinsä tarveharkinnan poistamisesta oli selkeä, ongelmat tulevat lisääntymään. Minä otan sen vakavasti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE