Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

IS: Ministeri lyttää Harkimon idean – “Jos poliitikko lähtee S-marketin tuulikaapista kysymään, mitä mieltä hänen pitää olla, niin peli on menetetty”

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) tyrmää Ilta-Sanomissa kansanedustaja Harry Harkimon ajatuksen verkossa tapahtuvasta päätöksenteosta. Harkimo ja Mikael Jungner ovat pitäneet aihetta esillä perustamansa Liike Nyt -hankkeen yhteydessä.

– Minä sanon että huhheijaa, että jos poliitikko lähtee S-marketin tuulikaapista kysymään, että mitä mieltä hänen pitää olla, niin peli on menetetty, Soini lasauttaa.

Politiikan tekeminen alkaa Soinin mukaan toreilta ja linja muotoillaan itse mutta vuorovaikutuksessa kansan kanssa.

– Mutta jos et itse tiedä mitään ja menet kysymään että mitä minä nyt teen, niin ei herranen aika, mistä näitä senttejä tulee, hän kysyy.

Soini myöntää Ilta-Sanomille pettyneensä valtionvarainministeri Petteri Orpon (kok.) toimintaan sinisten riveistä kokoomukseen loikanneen kansanedustaja Kaj Turusen tapauksessa.

– Mutta nämä ovat sellaisia asioita, jotka hoidetaan silmän tasalta eikä viittä vaille, ja kyllä Petterikin sen tietää. Herrasmiehenä hän tietää, että yhtenä aamuna oli muutakin pielessä kuin väärän värinen kravatti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE