Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministeri: Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää selvityksen opintotuen tulorajoista

Eurooppa-, urheilu- ja kulttuuriministeri Sampo Terho kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan, että hän tulee käynnistämään opetus- ja kulttuuriministeriön ohjaaman selvityksen opintotuen tulorajojen poistamisesta tai nostamisesta syntyvistä kustannusvaikutuksista.

– Samalla selvitetään tulorajojen vaikutus opiskelijoiden toimeentulon paranemiseen, työllistymiseen ja opiskeluaikojen pituuteen, Terho selventää.

Hän kertoo ajatuksen tulorajojen poistamisesta olevan hänelle itselleen mieluinen.

– Kun nuorta kannustetaan esimerkiksi työn tekemiseen tai yrittämiseen jo opintojen aikana, hän saa arvokasta työkokemusta, josta on suurta hyötyä nuorelle valmistumisen jälkeen.

Terho Pohtii vielä, että opintorahan laskettua on perusteltua pohtia tulorajojen nostamista tai poistamista.

– Jotta opiskelijoilla olisi mahdollisuus elättää itseään ennemmin työllä kuin opintolainalla.

Asia ollut esillä myös eduskunnassa.

Lisää aiheesta

Asia oli esille myös viime viikolla eduskunnan kyselytunnilla. Tuolloin RKP:n kansanedustaja Mikaela Nylander kysyi Terholta, aikooko hallitus korottaa opintotuen tulorajoja tulevassa kehysriihessä.

Terho ilmoitti tuolloinkin suhtautuvansa myönteisesti tulorajojen tarkasteluun.

Opintotuen tulorajoilla tarkoitetaan sitä enimmäissummaa, minkä opiskelija saa tienata nostaessaan opintotukea. Tulorajan yläraja vaihtelee sen mukaan, kuinka monta tukikuukautta opiskelija käyttää kalenterivuoden aikana.

Jos opiskelija nostaa tukea esimerkiksi vuoden jokaisena kuukautena, saa hän tienata tämän päälle 7 920 euroa bruttopalkkaa. Tämä tarkoittaa noin 660 euron ylimääräisiä kuukausiansioita. Esimerkiksi tänä vuonna Kela perii opintotukea takaisin vuodelta 2016 lähes 35 000 opiskelijalta, yhteensä yli 45 miljoonaa euroa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE