Politiikka

Ministeri Pekonen: Perhevapaauudistuksen valmistelussa arvioidaan työllisyysvaikutuksia

Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) mukaan hallituksen kaavaileman perhevapaauudistuksen valmistelussa arvioidaan luonnollisesti tasa-arvo-, työllisyys- ja muita vaikutuksia.

Hän myös painottaa, että uudistusta valmistellaan kolmikantaisesti ja siten työmarkkinaosapuolten näkemykset tulevat huolellisesti huomioiduksi.

– Tavoitteena on siis yhteisen ratkaisun löytäminen, Pekonen kommentoi STT:lle sähköpostitse Luxemburgista.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK tyrmäsi aiemmin keskiviikkona hallituksen kaavaileman uudistuksen, joka toisi pidennyksiä perhevapaisiin. Hallituksen kaavailuissa sekä äidille että isälle olisi tulossa viisi kuukautta vapaata ja tämän lisäksi vapaasti jaettavaa ansiosidonnaista vanhempainvapaata 5–6 kuukautta.

EK:n sosiaali-, terveys- ja työvoimapolitiikan johtavan asiantuntijan Vesa Rantahalvarin mukaan uusi malli heikentäisi työllisyyttä ja pakottaisi kiristämään verotusta.

Hallitusta EK kritisoi siitä, että se jättää työmarkkinajärjestöt sivustakatsojan rooliin.

– Haiskahtaa vahvasti siltä, että hallitus on etukäteen päättänyt mitä se tekee, ja valmistelu järjestöjen kanssa on muodollisuus, Rantahalvari sanoi keskiviikkona STT:lle.

Tavoitteet ei työllisyydessä

Nordean perhevapailla oleva ekonomisti Olli Kärkkäinen on arvioinut, että perhevapaiden uudistus hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti vaikuttaa todennäköisesti negatiivisesti työllisyyteen.

– Voi sanoa aika varmasti, että työllisyys ei tällä uudistuksella ainakaan kasva. Pikemminkin voi olla, että sillä on negatiivisia työllisyysvaikutuksia.

Kärkkäinen kuitenkin lisää, että kirjauksesta saa sen kuvan, ettei uudistuksella edes tavoitella työllisyyden kasvua, vaan sen tavoitteet ovat perheiden hyvinvoinnin ja tasa-arvon suunnalla.

Oletettavat negatiiviset työllisyysvaikutukset kuitenkin saattavat vaikeuttaa uudistuksen toteuttamista.
– Hallitus linjasi, että kaikki uudistukset, joilla on negatiivisia työllisyysvaikutuksia pitää kompensoida jollain toisilla reformeilla.

Pekosen mukaan uudistuksen tärkeimmät tavoitteet ovat hoitovastuun tasaisempi jakautuminen perheissä ja tasa-arvon edistäminen. Tarkoituksena on myös lisätä perheiden valinnan ja joustojen mahdollisuuksia perhevapaiden pitämisessä.

– Uskon, että työllisyyttä voidaan Suomessa parantaa ilman, että lapsiperheiltä leikataan. Tältä osin hallitusohjelmassa on jo tärkeitä kirjauksia muun muassa koulutuspanostuksiin ja työvoimapolitiikan uudistamiseen liittyen. Sosiaaliturvan osalta on tärkeää purkaa byrokratialoukkuja ja muita työllistymisen esteitä, ja siksi tarvitsemme perhevapaauudistuksen lisäksi laajemman sosiaaliturvauudistuksen, Pekonen myös muotoili.

STT–MINNA PULLI

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 14 Demokraatti
60 000 - Hallitusohjelman perusta on paraneva työllisyys
Corbynismin kriisi - Brexit rokotti Labouria
Tahtomattaan guru - Petteri Taalas
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Rane Aunimo

Auringonlaskun puolueeksi tuomittu SDP on kuopattu jo monta kertaa, mutta kesällä 2019 Suomessa on demaripääministeri, Rinteen hallitus ja suunnanmuutosta julistava ohjelma, ja sekös monia harmittaa
20.6.2019

Luetuimmat


Uusimmat