Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministeri: Perussuomalaisten ajatuspajan julkaisu ministeriön tutkintaan – kirjassa kuvaillaan muun muassa “naisten tyranniaa”

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen sanoo, että OKM tutkii perussuomalaisten ajatuspaja Suomen Perustan julkaisua ja selvittää, onko se ristiriidassa valtionavustuspäätöksen kanssa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kosonen kirjoittaa Twitterissä.

“Kyseisen yleisavustuksen saajan yhtenä velvollisuutena on edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Vaikuttaa kuitenkin selvältä jo nyt, että mainittu julkaisu ei tätä velvollisuutta täytä.”

Kososen mukaan ministeriö voi tarvittaessa pyytää selvitystä yleisavustuksen käytöstä.

“Yleisavustuksien takaisinperintää tapahtuu ajoittain ja takaisinperintäpäätökset tehdään aina virkatyönä avustuskriteerien pohjalta. Ministeri ei osallistu näihin päätöksiin.”

Suomen Perusta saa valtion tukea toimintaansa. Verkkosivujensa mukaan se saa avustusta myös Perussuomalaiset rp:ltä.

Kansan Uutiset kertoo, että yksi kirjan väliotsikoista on Naisten tyrannia ja seksuaalisuuden sosialisointi. Julkaisussa kirjoitetaan muun muassa:

“Ongelmien ongelma on yhteiskunnassamme vallalle päässyt naisten tyrannia, jonka vallitessa naiset pyrkivät tuottamaan itselleen seksuaalista lisäarvoa, haluttavuutta ja sosiaalista pääomaa sosiaalisen vaihdon markkinoilta tutulla tavalla: vaikeuttamalla omaa saatavuuttaan keinotekoisesti”.

”Heikosti halutut suomalaiset naiset pyrkivät aiheuttamaan miesten keskuuteen kilpailua tuottamalla maahan suuria määriä ulkomaalaisia miehiä ja aiheuttaakseen sitä kautta epätasapainotilan sekä naisiin kohdistuvaa lisäkysyntää seksuaalisille markkinoille.”

Hankamäki arvioi lisäksi, että jotkut suomalaiset naiset ovat “halunneet kostaa suomalaiselle yhteiskunnalle pariutumalla ulkomaalaisen kanssa”.

Jukka Hankamäen Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä julkaistiin maanantaina. Paikalla tiedotustilaisuudessa oli myös puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE