Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministeri puuttui suomalaisten helmasyntiin – kutsui kollegatkin talkoisiin

Seitsemän ministeriä vastasi kansalaisten esittämiin kysymyksiin tulevaisuuden kyselytunnilla eduskunnan Pikkuparlamentissa. Viimeisenä paikalle saapui oikeusministeri Antti Häkkänen.

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) ehdottaa, että keskustelutaitoja opeteltaisiin jo koulussa esimerkiksi osana demokratiakasvatusta.

– Demokratia tarvitsee toimiakseen rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua. Siksi meidän tulisi siirtyä kuulemisesta aitoon keskusteluun, hän perustelee.

Oikeusministeriö järjesti tänään yhdessä valtioneuvoston kanslian, valtiovarainministeriön ja Sitran kanssa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tulevaisuuden kyselytunnin eduskunnassa. Tapahtumassa kansalaiset pääsivät keskustelemaan hallituksen ministereiden kanssa.

Kyselytunnin tavoitteena oli rakentava ja kunnioittava keskustelu ministereiden ja kansalaisten välillä.

– Demokratia tarvitsee rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua. Rakentavaan keskusteluun kuuluu läsnäolo ja kuuntelu sekä erilaisten näkökulmien kunnioittaminen. Tavoitteena on pyrkiä ymmärtämään toisiamme, Häkkänen muistuttaa.

Opetellaan kunnioittamaan toistemme näkökulmia, vaikka ne poikkeaisivat omistamme.

Pitkin vuotta järjestetyissä tulevaisuuskeskusteluissa on noussut vahvasti esille se, että politiikassa tulisi siirtyä kuulemisesta aitoon keskusteluun.

Lisää aiheesta

– Sillä vain siten voidaan vahvistaa luottamusta sekä luoda yhteisymmärrystä taustaltaan tai arvoiltaan erilaisten ryhmien välille.

Häkkäsen mukaan dialogitaitojen pitäisi kuulua jokaisen kansalaistaitoihin. Hän haastoikin maanantaina sekä omat kollegansa politiikassa että kaikki suomalaiset dialogitalkoisiin.

– Opetellaan kuuntelemaan toisiamme ja kunnioittamaan toistemme näkökulmia, vaikka ne poikkeaisivat omistamme, Häkkänen painottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE