Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministeri Saarikko lastensuojelussa kaltoin kohdeltujen korvauksista: “Tunnistan teeman, tällä hetkellä ei vastausta”

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko.

SDP:n kansanedustaja Maria Guzenina totesi Iltalehdessä olevansa pettynyt, ettei Suomi maksa korvauksia lastenkodeissa ja koulukodeissa kaltoinkohdelluksi joutuneille kansalaisille.

Hän käynnisti aikanaan lastensuojelun menneisyyden tutkimuksen ollessaan peruspalveluministerinä.

Sittemmin perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) esitti 2016 loppuvuodesta valtiollisen anteeksipyynnön lastensuojelun sijaishuollossa vuosien varrella kaltoin kohdelluille.

Korvauksia valtio ei ole kuitenkaan päättänyt maksaa.

– Asia on maan hallituksen käsissä. Juha Rehula (kesk.) ei suostunut ministerinä ollessaan viemään korvausasiaa eteenpäin edes selvityksenä. Nyt ministeri on vaihtunut ja hallituskautta vielä jäljellä. Katse suuntautuu ministeri Saarikkoon, Guzenina sanoo Iltalehdessä.

Guzenina on eilen jättänyt perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikolle (kesk.) kirjallisen kysymyksen kaltoinkohdeltujen asiasta.

Guzenina muistuttaa, että esimerkiksi Ruotsissa ja monissa muissa maissa korvauksia on maksettu.

– Tunnistan tämän teeman, joka edeltäjäni (Rehulan) kaudella selvityksen tai tutkimusraportin myötä johti valtiolliseen anteeksipyyntöön. Se keskustelu ikään kuin oli silloin ajankohtainen, mutta eihän se (anteeksipyyntö) näitä kokemuksia ole ihmisiltä mihinkään poistanut. Näitä yhteydenottoja olen saanut, jotka liittyvät näihin korvausvaatimuksiin, ministeri Annika Saarikko pohtii Demokraatille.

Ministeri lisää saamiinsa yhteydenottoihin liittyen, ettei valtiollinen anteeksipyyntö ole poistanut ihmisten murheita ja kipuja.

Siihen, olisivatko korvaukset Suomessa mahdollisia, Saarikko toteaa, ettei hänellä ole tällä hetkellä vastausta.

– Silloin hallitus tätä aikanaan käsitteli ja päätyi valtiolliseen anteeksipyyntöö, mutta jos toisiin ajatuksiin tullaan, kyllä siitä informoidaan, hän sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE