Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministeri Saarikko: “Minulla ei ole mitään tarvetta tulla julkisuuteen moittimaan kokoomusta”

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) vakuuttaa, että soten valinnanvapautta koskevat pykälät saadaan huomenna hallituspuolueiden eduskuntaryhmien käsittelyyn.

– Näyttää siltä, että saamme pykälät huomenna eduskuntaryhmien hyväksyttäväksi ja kokonaisuus alkaa olla valmis ja sote-asiantuntijoiden arvioita on tässä otettu huomioon.

Saarikko kiisti julkisuudessa olleet tiedot, joiden mukaan pykäliä valmistellut reformiministeriryhmä olisi riitaantunut ja ajautunut hallituskriisin partaalle. Saarikon mukaan keskustelut ryhmässä ovat olleet hyvähenkisiä ja pääkäsitys neuvotteluista on valoisa.

Meillä ei ole hallituskriisiä.

– Keskustan eduskuntaryhmässä on ihan perustellusti haluttu olla huolissaan siitä, että valinnanvapaus toteutuu erityisesti vaativien erityissairaanhoidon palvelujen osalta siten, että julkinen tuotanto ja päivystyspalvelut eivät missään olosuhteissa vaarannu. Se huoli on otettu nyt vakavasti, kun esitystä on asiantuntijoiden kanssa käyty läpi, Saarikko toteaa. 

Hän myönsi pienten kiivastusten tihkuneen sote-neuvotteluista ennenkin julkisuuteen mutta painotti, etteivät ristiriidat ole olleet puoluepoliitiisia kuten keskustan kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen esitti keskiviikkona aamulla.

– Vilpitön arvioni keskustelusta on, ettei tässä ole ollut niinkään puoluepoliittisia ristiriitoja vaikkapa keskusta kokoomus -akselilla, vaan enemmänkin on haettu yhteistä näköalaa siitä, että miten se esitys vastaa riittävällä tavalla perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Ei minulla ole mitään tarvetta tänne julkisuuteen tulla moittimaan kokoomusta.

Lisää aiheesta

Kansanedustaja Heikkisen kanssa aion käydä keskustelut.

Saarikko selitti reformiministeriryhmän vaatimaan lisäaikaa myöhästyneillä asiantuntija-arvioilla.

– Emme saaneet kaikkien asiantuntijoiden arvioita käyttöömme viime torstaihin mennessä. Osa keskusteluista jäi sen vuoksi tämän viikon alkupuolelle.

Hän toivoi, että keskustan eduskuntaryhmä olisi huomenna paremmalla mielellä esityksen suhteen, kun se saa sen luettavakseen.

– Kansanedustaja Heikkisen kanssa aion käydä keskustelut, että millä mielellä eduskuntaryhmässä tästä kokonaisuudesta ollaan. Toivottavasti huomenna paremmalla mielellä, kun tämä esitys saadaan eduskuntaryhmien hyväksyttäväksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE