Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Ministeri Savola: Suomi mukana Leopard-avussa – ”Nyt telaketjut liikkuvat”

LEHTIKUVA / ANTTI HÄMÄLÄINEN
Puolustusministeri Mikko Savola tiedotustilaisuudessa Saksan Leopard-päätökseen liittyen eduskunnan Valtiosalissa Helsingissä 25. tammikuuta.

Puolustusministeri Mikko Savolan (kesk.) Suomi on mukana yhteistyössä, kun Leopard 2 A6 – taistelupanssarivaunuja lähetetään Ukrainaan.

Simo Alastalo

Demokraatti

Saksan hallitus teki tänään päätöksen 14 oman taistelupanssarivaununsa lähettämisestä. Samalla Saksa päätti sallia myös muiden maiden lähettävän Ukrainaan saksalaisvalmisteisia panssarivaunuja.

– Tämä on hyvä uutinen. Tämä on odotettu uutinen. Tämä on Saksalta huomattava suunnanmuutos, joka mahdollistaa Ukrainan tukemisen entistä raskaammalla puolustusmateriaalilla. Kansainvälinen päätöksenteko voi joskus tuntua hitaalta, mutta nyt telaketjut liikkuvat, Savola sanoi keskiviikkona eduskunnassa.

LEOPARDEJA toimitetaan Ukrainaan kansainvälisenä yhteistyönä. Suomen panos hankkeessa ei Savolan mukaan voi olla kovin iso.

– Suomi osallistuu siihen. Valmistelemme osallistumistamme yhdessä Puolustusvoimien kanssa ja valtiojohto tekee lopulliset päätökset.

– Emme ole vielä Naton jäsen emmekä voi missään oloissa tinkiä omasta puolustuksestamme.

Savolan mukaan Leopardien toimittaminen Ukrainaan vaatii varsinaisten vaunujen ohella myös huollon, kunnossapitokapasiteetin ja koulutuksen järjestämistä.

– Nämä ovat myös osallistumistapoja, joita Suomi tarkastelee. Olen varma, että Suomi ja muutkin maat pyrkivät toimimaan Ukrainan tarpeet huomioiden ja mahdollisimman nopeasti.

Savola ei tiedotustilaisuudessaan täsmentänyt Suomen osallistumisen yksityiskohtia eikä avun aikataulua.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Antti Häkkänen (kok.) luonnehti taistelupanssarivaunuja sodan tilanteesta johtuen olennaisimmaksi aseavuksi.

– Mielestäni Saksan päätös tulee olemaan sodan kulun kannalta todennäköisesti yksi ratkaisevimmista päätöksistä aseavussa. Se ei tarkoita. että Saksa ottaa vielä kaivattua johtajuutta Euroopassa, koska tämä tapahtui vähän pakottaen ja paineen sanelemana, mutta Ukraina tulee todennäköisesti saamaan tämän vuoden aikana toimintakykyiset taistelupanssarivaunujoukot, joilla se pystyy menestymään maasodankäynnissä Itä-Ukrainassa, Häkkänen sanoi.

HÄKKÄNEN totesi pitävänsä vähän erikoisena, jos Suomen osallistumista Leopard-yhteistyöhön ei olisi jo valmisteltu.

– Puoli vuotta tässä on ollut jo aikaa ja käyty julkista keskustelua.

– Ei tämä voi Suomessakaan olla sellainen asia, jota nyt vasta ryhdytään pohtimaan. Ihan varmasti Puolustusvoimissa on tämä pohdinta jo tehty. Päälle tulee poliittinen harkinta, että mikä on se lännen aseavun laajempi turvallisuuspoliittinen merkitys, että Suomen kannattaa olla siinä mukana ja millä panoksella. Se harkinta tapahtuu Puolutusvoimien arvion perusteella.

Ukrainan puolustusvoimien komentaja ilmoitti jo syyskuun alussa, että armeija tarvitsee lisää tulivoimaa maasodankäyntiin. Käytännössä kyse on taistelupanssarivaunuista.

– Todennäköisesti, kun historiaa kirjoitetaan kymmenen vuoden päästä tämä päätös tulee olemaan yksi keskeisimpiä lännen aseavussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE