Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministeri tviittasi jo viime viikolla kuvan mökiltä Puumalasta – hallitukselta odotetaan tänään ohjeistusta matkailuun

Kotimaan matkailun näkymien odotetaan kirkastuvan tänään hallituksen neuvotteluiden jälkeen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Jokaisella on liikkumisen vapaus, mutta vielä on kuulematta, miten vahvasti hallitus rohkaisee matkailuun.

Hallituspuolueissa kerrotaan olevan yhteinen tahto sen puolesta, että vastuullinen matkailu on hyvä asia koronakesänäkin. Matkailun tilannetta käsitellään vielä tänään iltapäivällä kirjallisessa neuvottelussa.

Ohjeistus on herättänyt hämminkiä, koska huhtikuun puolivälissä annettua ohjetta matkailun välttämisestä ei ole kumottu, vaikka kesälomat ovat jo alkamassa ja epidemiatilanne helpottanut.

Matkailusta vastaava ministeri Mika Lintilä (kesk.) on muiden muassa puhunut kotimaan matkailun puolesta. Eilen sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila totesi hänkin, että ministeriöllä on varovaisen myönteinen kanta matkailuun.

Käytännössä ministerit ovat jo itse näyttäneet esimerkkiä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) tviittasi itsestään kuvan mökiltä Puumalassa jo viikko sitten.

Työ- ja elinkeinoministeriö on valmistellut ohjeistusta vastuullisesta matkailusta ja saanut työssä tukea sosiaali- ja terveysministeriöltä.

Lisää aiheesta

Näillä näkymin myöhemmin tänään julkaistavassa ohjeessa sanotaan, että matkustaminen kotimaassa on hyvä asia, kunhan muistaa huolehtia turvallisuudesta. Luvassa on lista ohjeita niin matkailijoille kuin alan yrityksillekin.

Ulkomaan matkailuun hallituksen on määrä palata kesäkuun alkupuolella. Hallitus ei tällä hetkellä suosittele ulkomaan lomamatkoja.

STT–Anniina Luotonen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE