Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministerien matkoja on peruttu – Sipilä: “Täytyy olla silloin napin äärellä”

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan maakuntavaalien ajankohta on pelkkä tekninen kysymys, joka ratkaistaan sitten kun sote-lait on saatu valmiiksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Nyt kaikki keskittyvät siihen, että laki saadaan läpi. Sen jälkeen vaalien ajankohta on enemmän tai vähemmän tekniikkaa, Sipilä sanoi toimittajille eduskunnassa.

– Vaalien järjestämiseen pitää olla riittävä aika, mutta maakunnalla pitää sitten olla myöskin riittävä aika siihen, että saadaan toimenpantua laki.

Sipilän mukaan vaalien ajankohtaa ratkaistaessa kuullaan oikeuskanslerinvirastoa, jonka mukaan lakien valmistumisen ja vaalien välillä pitää olla noin puoli vuotta. Hän ei ottanut kantaa siihen, voidaanko vaalit järjestää lokakuun lopulla, jos lait saadaan valmiiksi vasta heinäkuussa.

– Sen mukaisesti tietenkin toimitaan, mitä oikeuskanslerinvirasto sanoo. Sitten kun tämä tekninen asia tulee aikanaan esille, niin tietenkin siinä konsultoidaan myös oikeuskanslerinvirastoa, Sipilä sanoi.

– Tämä on kaikkein helpoin kysymys tässä koko uudistuksessa. Kyllä vaaleille päivä löytyy, se on ihan varma.

Sipilä muistuttaa, että vaalien järjestämiseen täytyy varata riittävä aika, mutta myös maakuntien toiminnan käynnistymiselle täytyy varata riittävästi aikaa.

Sipilän mukaan sote-äänestykset vaikuttavat myös ministerien ulkomaanmatkoihin juhannuksen tienoilla. Ministerien matkoja on Sipilän mukaan peruttu mahdollisilta sote-äänestysten päiviltä.

– Täytyy olla silloin napin äärellä, Sipilä sanoi.

Hallituksen enemmistö sote-kysymyksessä on niukka etenkin sen jälkeen kun muutamat edustajat kokoomuksen riveistä ovat ilmoittaneet äänestävänsä uudistusta vastaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE