Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministeriö laski ps-ministerin ehdotukselle hintalapun

Työministeri Jari Lindströmin (ps.) ehdotus yli 60-vuotiasten pitkäaikaistyöttömien päästämisestä kertarysäyksellä eläkkeelle aiheuttaisi valtiolle kustannuksia, joiden suuruus riippuu siitä, miten työttömien joukko rajattaisiin.

Kustannukset nousisivat noin 60 miljoonaa euroon, jos oletuksena on, että päästäkseen eläkkeelle henkilön on pitänyt olla työttömänä vähintään kaksi vuotta. Yli kaksi vuotta työttömänä olevia yli 60-vuotiaita henkilöitä on noin 28 300, heistä perusturvalla 7 300.

Yli viisi vuotta työttöminä olleita yli 60-vuotiaita on vain 4 300, joten heidän aiheuttamansa menot olisivat vain murto-osa verrattuna siihen, että raja olisi kahdessa vuodessa.

60 miljoonan euron lisäkustannus sisältäisi sekä peruspäivärahalla että ansiosidonnaisella olevat työttömät. Pelkästään perusturvalla elävien päästäminen eläkkeelle maksaisi noin 33 miljoonaa euroa.

Luvut ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön STT:lle tekemästä laskelmasta. Laskelma perustuu keskimääräisten eläkkeiden ja työttömyysturvan väliseen erotukseen, josta on vähennetty valtion keräämien tuloverojen ja välillisten verojen kasvu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE