Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Ministeriö nostaa ennustettaan Suomen talouskasvusta – “Talous kasvaa ripeää vauhtia tänä vuonna, sen jälkeen kasvu hidastuu”

Valtiovarainministeriö nostaa ennustettaan Suomen tämänvuotisesta talouskasvusta. Ministeriö ennustaa Suomen talouskasvun kiihtyvän tänä vuonna 2,9 prosenttiin. Vielä huhtikuussa ministeriö arvioi tämän vuoden talouskasvuksi 2,6 prosenttia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ensi vuonna Suomen talous kasvaa valtiovarainministeriön mukaan 1,8 prosenttia. Vuoden 2020 talouskasvuksi ministeriö arvioi 1,7 prosenttia.

Ministeriön mukaan investoinnit tukevat talouskasvua edelleen, vaikka rakennusinvestoinnit vähenevät ensi vuonna.

Viennin kasvu tasoittuu ministeriön mukaan maailmankaupan kasvun mukaiseksi, ja nettoviennin vaikutus Suomen talouskasvuun pienenee. Kotitalouksien kulutuskysyntää rajoittaa se, että reaalisten käytettävissä olevien tulojen määrä ei kasva samaan tahtiin kuin aiemmin.

– Suomen suhdannekuva on suotuisa. Talous kasvaa ripeää vauhtia tänä vuonna. Sen jälkeen kasvu hidastuu. Häiriöt kansainvälisessä kaupassa ovat uhka, joka iskisi toteutuessaan kipeästi Suomen talouteen. Suotuisan suhdanteen aikana pitäisi rakentaa puskureita julkiseen talouteen vaisumpien aikojen ja ikävien yllätysten varalle, ylijohtaja Mikko Spolander sanoo ministeriön tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE