Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministeriöistä ratkaisu venäläisturistien tien tukkimiseksi? – nyt on pohdinnassa haitta Suomen kansainvälisille suhteille

LEHTIKUVA / SASU MAKINEN

Ministeriöiden virkamiehet ovat löytäneet ensisijaisen ratkaisun venäläisten rajaliikenteen tiukentamiseksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

STT:n tietojen mukaan kyseessä on Schengen-säännöstön tulkitseminen uudella tavalla uuden tilanteen perusteella. Schengen-säännöstössä on viittaus, jonka mukaan ulkomaalaisen maahantulo voidaan kieltää myös sillä perusteella, että hän vaarantaa kohdemaan kansainvälisiä suhteita.

Nyt arvioidaan STT:n tietojen mukaan sitä, voisiko tämän kohdan pohjalta tehdä laajemman arvion, että Venäjältä Suomeen kohdentuva turistimatkailu on itsessään jo haitta Suomen kansainvälisille suhteille, minkä kautta sitä voitaisiin soveltaa laajemmin kuin suoraan yksittäiseen henkilöön kohdistuvana päätöksenä.

Tämä ei STT:n tietojen mukaan vaadi turvallisuusviranomaisten uhka-arviota, vaan ulkoministeriön ulkopoliittisen arvion.

Suomessa ei ole tätä Schengen-säännöstön kohtaa aikaisemmin sovellettu, joten asia vaatinee vielä jatkovalmistelua. Tähän asti sitä on muissakin maissa sovellettu lähinnä yksittäisen, kansainvälisten suhteiden näkökulmasta ristiriitaisen henkilön maahanpääsyn estämiseen.

STT:n tietojen mukaan valtion johto saattaa vielä perjantaina käsitellä erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja.

BALTIAN MAISSA ja Puolassa on viitattu kasvaneeseen turvallisuusuhkaan, kun ne ovat rajoittaneet rajaliikennettään. Suomen turvallisuusviranomaisten arvio Suomeen kohdistuvasta uhasta on kuitenkin erilainen. Tähän mennessä yksikään turvallisuusviranomainen ei ole arvioinut Suomeen kohdistuvan vakavaa uhkaa Venäjältä tulevien matkailijoiden takia.

Tähän seinään on törmännyt myös rajavartiolain 16. pykälän käyttö. Se tarjoaisi mahdollisuuden sulkea raja, mutta vain jos Suomeen kohdistuisi turvallisuusviranomaisten arvion mukaan sellaista turvallisuusuhkaa ja painetta, jota ei pystytä hallitsemaan.

Suojelupoliisi päivitti perjantaina tilannearviotaan venäläisten matkustamiseen liittyen ja totesi, ettei osittainen liikekannallepano merkittävästi muuta turvallisuusuhkaa.

-  Suojelupoliisi on aiemmin arvioinut, että venäläisten matkustus turistiviisumeilla ei uhkaa kansallista turvallisuutta eikä supon kanta ole pääperiaatteiltaan muuttunut, suposta kerrottiin STT:lle perjantaina.

Supon arvio on, että osittaisella liikekannallepanolla Venäjä hakee lisävahvistusta Ukrainassa käymäänsä sotaan. Venäjän toiminta kohdistuu edelleen Ukrainaan.

-  Resurssit on sidottu käynnissä olevaan sotaan länsivastaisesta retoriikasta huolimatta. Liikekannallepanon vaikutuksia Venäjän sisäiseen tilanteeseen on vielä liian aikaista arvioida.

SUPOSTA KOROSTETAAN, että turvallisuusnäkökohtien lisäksi päätöksenteossa joudutaan punnitsemaan muun muassa tuen osoittamista Ukrainalle sekä päätöksellä Venäjälle lähetettävää viestiä.

-  Suojelupoliisi ei missään nimessä vastusta turistiviisumien myöntämisen lopettamista. Teemme työtämme kansallisen turvallisuuden uhkien eli esimerkiksi vakoilun ja terrorismin torjumiseksi ja tiedon hankkimiseksi niistä kulloinkin vallitsevissa olosuhteissa ja lainsäädännön mukaisesti.

Ulko- ja sisäministeriöissä on kuumeisesti etsitty ratkaisua sen jälkeen, kun Venäjä keskiviikkona ilmoitti osittaisesta liikekannallepanosta. Myös hallitus on ilmoittanut odottavansa ripeästi keinoja tiukentaa Suomeen pääsyä.

-  Hallituksen tahto on hyvin selkeä, ja se on yhteinen. Venäläisten matkailu on saatava loppumaan ja myös kauttakulku Suomen läpi, pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi torstaina.

RATKAISUA ON etsitty myös kansallisesta lainsäädännöstä, mutta se on todettu liian hitaaksi keinoksi. Vaikka se etenisi oikokaistaakin, kestäisivät eri vaiheet helposti viikon tai enemmän, STT:lle arvioidaan.

Pakotelainsäädäntö on ollut yksi vaihtoehdoista, mutta se on vielä pidemmän valmistelun tie.

Suomi ei ole estämässä maahanpääsyä esimerkiksi toisinajattelijoilta tai toimittajilta, jotka pakenevat Venäjältä tai muutoinkaan ihmisiltä, joilla on perusteltu syy pelätä henkensä puolesta.

-  Yhtä lailla emme halua estää vaikkapa perheenjäsenten tuloa Suomeen. Olemme koko ajan käsitelleet näitä asioita erillisinä, aivan kuten myös Baltian maat ja Puola. Tälläkin hetkellä esimerkiksi näillä perusteilla voi kulkea rajan yli Virossa, Latviassa, Liettuassa ja myös Puolassa, Marin sanoi torstaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE