Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministeriökohtaiset tiukan menokurin budjettineuvottelut jatkuvat

Valtiovarainministeriön ja ministeriöiden väliset kaksipäiväiset budjettineuvottelut jatkuvat tänään.

Valtiovarainministeriö tapaa päivän aikana muun muassa ulkoministeriön ja liikenne- ja viestintäministeriön kanssa.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kritisoi aiemmin tällä viikolla liikenneministeriön esitystä, joka kasvattaisi valtiovarainministeriön budjettiehdotusta 43 miljoonalla eurolla.

Ministeriökohtaisiin budjettineuvotteluihin lähdettiin tilanteesta, jossa valtiovarainministeriön ja eri ministeriöiden budjettilinjausten välinen ero oli runsaat 200 miljoonaa euroa.

Orpo sanoi viime viikolla, ettei jakovaraa uusiin menoihin ole.

Valtioneuvoston linnassa Helsingin keskustassa sorvataan kasaan tiukan menokurin budjettia. Orpo sanoi viime viikolla valtiovarainministeriön budjettiehdotusta esitellessään, ettei jakovaraa uusiin menoihin ole.

Hallitus käy varsinaiset neuvottelut valtion ensi vuoden budjetista elokuun viimeisinä päivinä budjettiriihessään.
Budjettiriihessä vääntöä riittänee ainakin solidaarisuusverosta, pakolaiskiintiön nostosta ja yritystuista. Myös veropaketti jää hallituksen käsiteltäväksi.

Lisää aiheesta

Hallituksen sisällä kokoomuksen ja keskustan välejä hiertää puolestaan näkemys verokevennysvarasta. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan verokevennysvaraa ei ole. Kokoomuksen mielestä verokevennyksiä taas tarvitaan kikyn jäljiltä.

Koko budjetti on reilun 55 miljardin euron suuruinen. Hallituksen esitys ensi vuoden talousarvioksi julkistetaan 19. syyskuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE