Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Minna Holopainen jää sivuun Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtajan paikalta ja arvostelee Kaius Niemeä: “Vastaavan päätoimittajan on tarkoitus kantaa vastuu”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen jää sivuun Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtajan paikalta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hän ottaa kantaa Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen toimintaan Viestikoekeskus-jutussa, eikä katso voivansa tehdä sitä puheenjohtajan roolissa.

Holopainen on toiminut PTY:n puheenjohtajana vuodesta 2020. Hänellä olisi ollut puheenjohtajakautta jäljellä noin puoli vuotta.

Holopainen on kertonut aamulla näkemyksiään Twitterissä.

“Pidän käsittämättömänä, ettei vastaava päätoimittaja ole oikeudessa alaistensa rinnalla vastaamassa jutusta, josta hän tiesi ennalta. Asetelmaan olisi voinut vaikuttaa kertomalla esitutkinnassa, mitä hän tiesi ja kuka päätti julkaisusta.”

Holopainen sanoo, että jos poliisi aloittaa esitutkinnan median julkaisemasta jutusta, vastaavan päätoimittajan rooliin ei hänen mielestään sovi vedota itsekriminointisuojaan, joka antaa epäillylle mahdollisuuden välttää vastuu.

“Vastaavan päätoimittajan on tarkoitus kantaa vastuu. Pidän ongelmana päätoimittajien ammattikunnalle, jos toimittajien luottamus vastuunkantoomme rapautuu.”

HS:N joulukuussa 2017 julkaisema Viestikoekeskus-artikkeli toi kolmelle lehden toimittajalle syytteet turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja sen yrityksestä. Syyttäjän mukaan HS:n julkaisema artikkeli ja sen jälkeen julkaistavaksi aiottu artikkelikokonaisuus sisälsivät sotilastiedustelua koskevaa, salassa pidettävää tietoa.

Syytetyille vaaditaan puolentoista vuoden ehdollisia vankeusrangaistuksia. He kiistävät syytteet. Jutun pääkäsittelyn oli määrä alkaa käräjäoikeudessa tänään, mutta käsittely siirtyi sairaustapausten vuoksi.

Myös HS:n vastaava päätoimittaja Niemi oli esitutkinnassa epäiltynä rikoksesta, mutta hän ei saanut syytettä. Syyttäjä katsoi, ettei löytynyt näyttöä siitä, että Niemi olisi tiennyt artikkelista ennen sen julkaisua. Poliisikuulusteluissa Niemi enimmäkseen jätti vastaamatta hänelle esitettyihin kysymyksiin.

Niemi itse on sanonut yllättyneensä syyttäjän päätöksestä, koska katsoi päätoimittajana joka tapauksessa vastaavansa uutisoinnista.

Viime perjantaina julkistetusta esitutkintamateriaalista selviää, että HS:n entisen toimituspäällikön Erja Yläjärven mukaan Niemi tiesi artikkelista viimeistään kaksi päivää ennen sen julkaisua. Apulaisvaltakunnansyyttäjä ei aio arvioida syyttämättäjättämispäätöstä uudelleen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE