Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Minua kuvottaa” – republikaanien entiseltä presidenttiehdokkaalta kova ryöpytys Trumpille

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin niskaan sataa kritiikkiä erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkinnan paljastusten seurauksena.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Republikaanisenaattori ja entinen presidenttiehdokas Mitt Romney kuvailee Trumpin ja tämän avustajien käytöstä kuvottavaksi. Romney kertoi tyrmistyneensä Muellerin tutkinnan paljastuksista.

– Minua kuvottaa se, kuinka laajaa ja kokonaisvaltaista epärehellisyyttä ja harhaanjohtamista maan korkeimmissa viroissa olevat henkilöt, presidentti mukaan lukien, ovat harjoittaneet, Romney sanoi tiedotteessa.

Romney tyrmistyi myös siitä Muellerin raportin paljastuksesta, että Trumpin kampanjaväki tiesi hyötyvänsä Venäjän vaalivaikuttamisesta.

– Kukaan heistä ei mennyt kertomaan siitä Yhdysvaltain viranomaisille. Ja kampanjapäällikkö edisti aktiivisesti Venäjän intressejä Ukrainassa, Romney sanoi viitaten Paul Manafortiin.

Muellerin raportin mukaan Trump ja hänen kampanjaväkensä eivät vehkeilleet venäläisten kanssa. He kuitenkin ottivat vastaan sen hyödyn, jonka saivat Venäjän toiminnasta.

Raportti kertoi myös Trumpin yrittäneen keskeyttää Muellerin tutkinnan. Muellerin mukaan Trumpin yritykset vaikuttaa tutkintaan epäonnistuivat enimmäkseen siksi, että ihmiset presidentin ympärillä kieltäytyivät tottelemasta tämän käskyjä.

Romney on ainoa merkittävä republikaani, joka on kritisoinut Trumpia torstaina julkaistun Muellerin raportin perusteella. Romney on aiemminkin ollut kriittinen presidenttiä kohtaan, ja hänen on jopa arvailtu pyrkivän presidentiksi 2020. Hän itse on kiistänyt tämän.

Romney oli republikaanien presidenttiehdokas vuoden 2012 vaaleissa ja hävisi tuolloin Barack Obamalle. Hänet valittiin viime syksynä senaattoriksi Utahista.

Valtaosa republikaaneista on osoittanut tukensa Trumpille Muellerin raportin jälkimainingeissa. Moni on painottanut sitä, että raportti vapautti presidentin vehkeilyepäilyistä. Myös Trump itse on tulkinnut raportin täydelliseksi voitoksi itselleen.

Presidenttiehdokkaat avasivat virkasyytepelin.

Demokraattien leiristä Trumpia on ryöpytetty olan takaa Muellerin raportin takia, ja nyt myös virkasyytteen mahdollisuus on nostettu keskusteluun.

Demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva senaattori Elizabeth Warren vaatii Trumpin asettamista virkasyytteeseen. Demokraattien liberaalisiipeen kuuluvan Massachusettsin senaattorin mielestä Muellerin tutkinnan paljastukset antavat siihen aihetta.

– Muellerin raportti osoittaa faktojen kautta, että vihamielinen ulkomainen hallitus hyökkäsi vuoden 2016 vaaliemme kimppuun auttaakseen Donald Trumpia ja Donald Trump otti tuon avun vastaan, Warren tviittasi.

– Noustuaan valtaan Donald Trump häiritsi tutkintaa tuosta hyökkäyksestä.

Warrenin mielestä tämä tarkoittaa sitä, että edustajainhuoneen pitäisi aloittaa virkasyytemenettely presidenttiä vastaan.

Myös toinen demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä, San Antonion pormestari Julian Castro sanoi perjantaina, että virkasyytemenettelyyn olisi aihetta.

Demokraattien johto kongressissa on ollut skeptinen virkasyytettä kohtaan ja pitänyt parempana vaihtoehtona tutkia Trumpin toimia kongressissa. Virkasyyte nähdään turhana poliittisena riskinä, joka ei kuitenkaan johtaisi mihinkään, koska senaatti on republikaanien hallussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE