tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Kolumni

Kari Arola

Kirjoittaja on Uutispäivä Demarin ja SAK:n Palkkatyöläisen entinen päätoimittaja.

Minua on huijattu — vasta nyt ikäukkona tajuan sen

Minua on huijattu. Vasta nyt ikäukkona tajuan sen. Ei ihminen ole Homo Sapiens, siis Viisas Ihminen, vaan Hömö Sapiens eli Hölmö Ihminen. Tämä hurskastelija on nostanut itsensä muiden lajien ja koko luonnon yläpuolelle, tappanut toisia lajeja sukupuuton.

Parhaillaan on menossa kuudes sukupuuttoaalto. Selkärankaisten määrä on 40 prosenttia 1970 luvun tasosta. Meitä nyt ukkoja ja mummoja ei varmastikaan kiitetä, sillä olemme kohdelleet väkivalloin luontoa ja toisia lajeja.

Olen käynyt pitkin syksyä kirjeenvaihtoa vanhemman ja erittäin terävä-älyisen  savolaisäijän kanssa.

Arvostan tämän jo 80 vuotta täyttäneen keskustelukumppanini elämänkokemusta. Hänen käsityksensä maailmasta on vuosikymmenten saatossa muuttunut, kuten minunkin maailmankatsomukseni.

Ikiviisaan ukon mielestä ihmisen tieteellinen nimi Homo Sapiens pitäisi muuttaa Hömö Sapiensiksi. Ehdotukseni on Hölmö Sapiens.

Samaan aikaan Hölmö Sapiens hurmiossaan tuhoaa luontoa enemmän kuin sika vatukkoa.

Ihminen jumalaisessa viisaudessaan keksii ja rakentelee älypuhelimia, televisioita, digi-yhteyksiä, lentokoneita, ohjuksia ties mitä. Samaan aikaan Hölmö Sapiens hurmiossaan tuhoaa luontoa enemmän kuin sika vatukkoa eikä tyhmäpää edes ymmärrä rikoksensa suuruutta. Taistelu niukkenevista luonnonvaroista vie Holmölän pölhöt keskinäiseen välien selvittelyyn, levottomuuksiin ja sotiin.

WWF:n raportin mukaa globaali kulutus on niin suurta, että tarvitaan 1,6 maapalloa korvaamaan käytetyt luonnonvarat.

Pienenä anteeksipyyntönä hakeuduin toimimaan Nilsiän reitin suojeluyhdistykseen, jotta vesistö ei pilaantuisi ja jotta reitille palaisivat vielä sukupuuttoon kuolemaisillaan  olevat vaelluskalat, kuten järvitaimen.

Vapaaehtoista kansalaisjärjestötoimintaa virinnyt muuallakin ympäri Suomea. Ilman sitä järvet ja joet köyhtyvät. Viranomaisten voimavarat yksin eivät riitä.

Suomi on vesistöjen ja kalakantojen suojelussa kehitysmaa. Kanadassa ja USA:ssa ollaan paljon pidemmällä. Pohjois-Amerikassa voimayhtiöiden toimiluvat ovat määräaikaisia. Jos vesien ja kalojen suojelua ei hoideta, lupa evätään.

Eiköhän tämä ole nyt taputeltu! Teen tilaa uusille wanhoille wiisaille.

Palaan alkuun, siis huijaukseen. Kouluni opetti, että vain länsimaiset uskomusmytologiseen etikkaan perustuvat arvot ja elämäntavat ovat oikeita. Perehdyttyäni hivenen alkuperäiskansojen tapoihin ja kulttuureihin olen havainnut lämpimän ja kunnioittavan suhteen luontoon. Sivistymättöminä pidetyt ihmiset ovatkin meitä viisaampia. Suuri ajattelija Yrjö Kallinen oli oikeassa sanoessaan, että elämme harhassa.

Lopuksi muisto menneiltä ajoilta. Ollessani risaisen työurani aikana Akavan tiedotuspäällikkö lähettelin puheenjohtaja Voitto Ranteen (kok.) jyriseviä  tiedotteita. Ranne ruoski valtiovarainministeri Iiro Viinasta (kok..). Iiro sivalsi suorasanaisena miehenä takaisin.

Iiro Viinanen on ansioitunut luonnon ja vesistöjen suojelija. Nyt hän myös Nilsiän reitin suojeluyhdistyksen suojelija. Iiro on hyvä jätkä!

Pistäkääpä demarit paremmaks!

Kiitän nöyrästi Wanhoja Tovereita ja Demokraattia kolumnieni julkaisusta. Eiköhän tämä ole nyt taputeltu! Teen tilaa uusille wanhoille wiisaille.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Matti Linnanahde

Kirjoittaja on Demokraatin entinen pääkirjoitustoimittaja.

”Edessä voi olla myrskyisä syksy”, arvioi kokenut politiikan tarkkailija

Kulunut kesä on sujunut sisäpolitiikassa suhteellisen leppoisasti. Pienimuotoinen järistys koettiin kesäkuussa, kun perussuomalaiset jakautuivat puolueena ja eduskuntaryhmänä kahtia. Taistelu sieluista on jatkunut sen jälkeen piiri- ja kuntatasoilla.

Jussi Halla-ahon johtamat tynkäperussuomalaiset ryhtyivät nopeasti oppositiopuolueeksi ja Timo Soinin tosiasiassa ohjastamat loikkarit jatkavat kutistuneena hallituspuolueena. Oikeampi termi on kuitenkin takiaispuolue, joka kuvaa soinilaisten tarrautumista ministerinsalkkuihin.

Hallitus jatkoi perussuomalaisten hajoamisen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut, mikä herätti aivan aiheellisesti valtiosääntöoikeudellista keskustelua. Tyylikkäämpää olisi ollut muodostaa uusi hallitus, koska alkuperäisen poliittista pohjaa ei enää ollut olemassa.

Se, mikä suosii kokoomusta, tuntuu olevan myrkkyä keskustan kannattajakunnalle.

Hallitus on epäilemättä hoitanut rutiiniasiansa kesäkuukausina, mutta hyvin näyttää ministereille jääneen aikaa myös lomailuun. Valtion ensi vuoden budjettiesitys on valmistunut virkamiesvetoisesti ja poliittisia peukalonjälkiä siihen alkaa tulla vasta nyt elokuussa.

Kesän mittaan on julkistettu puolueiden kannatusmittauksia, mutta kun politiikka on ollut säästöliekillä, niihin kannattaa suhtautua varauksella. Jotain niistä pistää kuitenkin silmään.

Perussuomalaiset ovat vajonneet puolueen hajoamisen jälkeen kääpiöryhmäksi ja soinilaisesta siivestä on ainakin aluksi ollut vaikeuksia löytää edes mitattavaa tulosta. Suomalaiset eivät hevin silitä loikkareiden päitä.

Kokoomus on säilyttänyt johtavan aseman puolueen valtiovarainmisteriydestä huolimatta tai ehkä juuri siksi. Ajan henki on siivittänyt kokoomusta jo usean vuoden ajan. Valtiontalouden vaikeudet ovat suosineet puolueen lempiaiheita – julkisen sektorin kurittamista ja kaiken mahdollisen avaamista markkinaehtoiseksi. Niiden raameissa kokoomus voi esiintyä johdonmukaisena.

Mutta se, mikä suosii kokoomusta, tuntuu olevan myrkkyä keskustan kannattajakunnalle. Kannatus on ollut alavireistä, kun hallitus näyttää kokoomusvetoiselta, vaikka keskustalla on pääministerin paikka.

Vielä vaiheessa oleva maakuntauudistuskaan ei riitä kompensoimaan pelkoja, joita keskustaväki kokee, kun sosiaali- ja terveyspalveluja sekä muita keskeisiä toimintoja väännetään kokoomuksen johdolla markkinavetoisiksi. Luottamus keskustajohtoon on omien parissa koetuksella.

Suotta ei Helsingin Sanomien Marko Junkkari olekaan suositellut tarkkailemaan kokeneen ja puolueväen arvostaman kansanedustaja Seppo Kääriäisen reaktioita. Tämä Kirmanjärven oraakkeliksikin kutsuttu mies on keskustassa raskaan sarjan mielipidevaikuttaja.

Kun hallituksen puolella ei tapahdu juuri mitään, ei löydy luontevia tarttumapintoja.

Oppositiopuolueille kesä on aina ongelmallista aikaa. Kun hallituksen puolella ei tapahdu juuri mitään, ei löydy luontevia tarttumapintoja. Tilanne korjaantuu kyllä senkin edestä, kun politiikan syyskausi alkaa täysitehoisesti.

Pelkästään hallituksen ensi vuoden budjettiesitys antaa paljon aiheita ottaa kantaa ja esittää omia vaihtoehtoja. Sote-uudistukseen liittyvät lait ovat edelleenkin kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu. Keskustelu rautatieliikenteen avaamisesta ulkomaisille kermankuorijoille on vasta alkanut ja kokonaiskuva maan tasapuolisesta liikennöinnistä on vielä hämärän peitossa.

Edessä voi olla myrskyisä syksy.

Matti Linnanahde

Kirjoittaja on Demokraatin entinen pääkirjoitustoimittaja.

Kolumni

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

EM-koris lähenee, kohta polttaa – Pentti Salmi: Ensimmäinen korisjulkkiksemme pelasi ammatikseen baseballia

Kun Helsingissä pelattaviin koriksen EM-kisoihin on aikaa enää vajaat neljä viikkoa, niin Susijengin julkkispelaaja on ilman muuta Chicagon NBA-joukkueeseen tuhdin miljoonasopimuksen tehnyt Lauri Markkanen.

Mies on myös vastannut huutoon karenssista päästyään, sillä hän oli viime viikonlopun Pietarin turnauksessa suomalaisten kovinta kalustoa. Eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö hän jatkaisi tällä viikolla Italiassa pelattavissa maaotteluissa samaa tahtia.

Jos on Markkanen nyt siis korisfanien huulille, niin kuka sitten onkaan ensimmäinen suomalainen tämän pelin julkkis?

1950-luvullahan heitä kansainvälisten pelien alkuaikoina jo syntyi. Silloin Spike Lindholm ja Piikki Suviranta näyttivät, mitä suomalaispelaajat voivat saada aikaan.

Mutta eivät he sittenkään vielä ensimmäisiä olleet. Jo vuonna 1926 kun Suomessa ei kunnolla edes tiedetty, millainen peli koripalloilu yleensä onkaan, suomalaisperäinen Lauri Myllykangas nousi koripalloilun kehdossa USA:ssa maankuuluksi.
Suomen Kuvalehti uutisoi näet 91 vuotta sitten kuvan kanssa Myllykankaasta näin:

”Fitchburgin korkeakoulun koripallojoukkueen kapteeni. Joukkue voitti Yhdysvaltojen mestaruuden koko maan kattavassa kilpailussa Chicagossa huhtik. 1-3 p:nä. Amerikan sanomalehdistössä on ylistävin sanoin puhuttu kapteeni Myllykankaan harvinaisesta taidosta johtaa koripallopeliä.”

EM-koris lähenee kohisten, kohta polttaa.

Myllykangas, joka syntyi suomalaisvanhempien lapsena elokuussa 1909 Fitchburgissa, oli todellinen palloilijalahjakkuus. Yliopistouransa päätyttyä Dartmouth Collegessa 1931 hän sitten siirtyi ammattilaiseksi, muttei suinkaan koripalloilussa vaan lajina oli baseball, pelaten kuusi kautta pääasiassa Montrealin riveissä.

Hän oli mitaltaan 180-senttinen, siis korismittoihin ehkä liian pieni, vaikka huipputaitava olikin. Myllykangas kuoli joulukuussa 1954, siis 45-vuotiaana.

Myllykankaan menestyksestä Chicagon lopputurnauksesta on siis pitkä matka Lauri Markkasen Chicagon pestiin, mutta onpa Chicago jo nähnyt tässä välissä toisenkin suomalaisen tahkovan Bullsin paidassa. Erik Murphy, nykyinen Susijengin ykkösnyrkin mies, kun veti NBA-pelejä siellä niin ikään.

Peli on tietysti Myllykankaan ajoista muuttunut, ja muuttuu edelleen. Varsinkin kansainvälinen pelitempo vaatii pelaajilta aivan toisenlaisia ulottuvuuksia kuin oma kotikutoinen sarjamme. Siksi esimerkiksi Susijengin tiivis kansainvälinen otteluohjelma ennen EM-kotikisoja on suorastaan välttämättömyys. Tällä viikolla vastassa on kahdesti Italia, kerran Turkki ja jatkossa vielä Tshekki sekä Venäjä.

Lopullinen kisajoukkuekin alkaa selvästi hahmottua. Takamiestontillahan suurin paine on ollut. Nyt Roope Ahonen näyttää polvivammansa takia olevan poissa laskuista. Taikuri Teemu Rannikko on jo sen sijaan sementoitu mukaan ja uskon, että Petteri Koponenkin on lopullisessa ryhmässä. Eri asia sitten on, miten pitkä pelaamattomuus vaikuttaa Petskun esityksiin, fyysisessä kunnossa ei liene huomauttamista.

EM-koris lähenee kohisten, kohta polttaa.

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Porvaripolitikointi on urheilussa kehityksen jarruna

Maailman ihailema ja kunnioittama Usain Bolt päättää pitkän uraansa Lontoon MM-kisoissa. On siellä suomalaisiakin, 12 urheilijaa, ilman menestystoiveita. Venäjä puolestaan on töhriytynyt valtiolliseen dopingiin, mikä on johtanut maan sulkemiseen areenoiden ulkopuolelle yleisurheilussa. Lontoossa kyllä kilpailee 19 venäläisurheilijaa, mutta eivät Venäjää edustaen.

Urheilussa on monta särmää.

Uinti ei ole ammatti, jossa raha liikkuisi kuten yleisurheilussa, tenniksessä, golfissa, jalkapallossa tai vaikkapa nyrkkeilyssä, Mutta ei uimarienkaan tarvitse 0lla ilman taaloja. Budapestin MM-uinneissa ME-tuloksesta maksettiin 30 000 dollaria, MM-tittelistä 20 000. hopeasta 15 000 ja pronssista 10 000 dollaria, Sekä loppukilpailupaikasta 8 000 taalaa. Ari-Pekka Liukkonen tienasi siis urakastaan 8 000.

Amerikan uinti oli ylivoimaa. Muut perässäkauhojia. USA otti 18 maailmanmestaruutta ja siinä ohessa myös maailmanennätysaikoja. Naapurimaamme Ruotsin ja koko kisojen kirkkain tähti oli Sarah Sjöström. Pari ME-aikaa ja kolme mestaruutta kartuttivat hänen kukkaroaan noin 140 000 dollarilla.

Suomi pärjäsi vain keskitasoisesti. A-P:n lisäksi Mimosa Jallow, Jenna Laukkanen ja Veera Kiviranta sekä SE:n tehnyt Riku Pöytäkivi uivat plussan puolella.

Jallow korjasi pari kertaa Suomen ennätyksiäkin.

Missä Suomen uinnin kestävyysharjoittelu ja pitempien matkojen uimarit? Heitä oli ennen.

Suomen urheilulla on ollut rikas menneisyys. Kultaa on kahmittu olympiakisoissa roppakaupalla. Näin silloin kun olympia-aate eli vain urheilun eikä rahan aikaa. Aina tuonne 1950-luvulle USAn kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtajan Avery Brundagen päiviin asti.

Suomen olympiasankareita olivat muun muassa työläisurheilijat Hannes Kolehmainen ja Tapio Rautavaara. Nämä nimet siksi, että maassamme on työväen urheilulla ollut kultakantamerkitys.

On meillä kyllä tänäkin päivänä maailmalla menestyjiä. Formulakuskit Valtteri Bottas ja Kimi Räikkönen, tenniksen Henri Kontinen ja trapampuja Satu Mäkelä-Nummela. Myös koripallossa Lauri Markkanen. Paraurheilusta löytyy muutamia kuten Leo-Pekka Tähti.

Mutta jalkapallomme on vajonnut kehitysmaiden joukkoon.

Entä golfin suomalaisten arvojärjestys maailmanlistalla. Mikko Korhonen 193:s, Mikko Ilonen 346:s, Tapio Pulkkanen 359:s, Oliver Lindell 459:s ja Roope Kakko 792:s.

Miksi näin?

Siihen on monta syytä, Otetaanpa yksi niistä. Koko Suomen satavuotisen historian aikana maamme poliittinen oikeisto on ahkeroinut työväen rikkaan urheilun tukahduttamiseksi oman valtansa turvaamiseksi Se on ollut johtolanka – päämäärä. Nyt siinä on lopulta onnistuttu. Kaikki kukat eivät enää kuki. Sotessa oikeisto kyllä ajaa silti valinnanvapautta. Siinä onkin tarkoitus siirtää terveysrahojamme rikkaille firmoille ulkomaille.

Tästä poliittisesta toiminnasta urheilussa esimerkkeinä työväen urheiluseurojen lakkauttamiset ja parhaiden ostot omaan leiriin. Sekä poliittisen vallan käyttö valtionapujen eväämisenä.

Kielipoliittisista syistä johtuen oikeisto sallii ruotsinkielisen järjestön ponniostella. Ja siltä taholta tuleekin näyttöjä. Mutta työväen urhelun liekki on sammutettu.

Nyt Suomen urheilua organisoidaan uudelleen kokoomuksen Kalervo Kummolan kaavoittamana, Suitset olympiakomitean varjon alle. Mutta sillekään foorumin johtopaikoille ei kelpuuteta sellaisia ansioituneita osaajia kuin Antti Kalliomäki, Arto Bryggare, Jani Sievinen, Esa Sievinen, Kari Ormo, Valentin Kononen eikä Sirpa Paateroa eikä Jukka Gustafssonia. Muutamia mainitakseni. Esteenä lähinnä se, etteivät liputa kokoomusta.

Urheilijaedustuskin on vankkaa kokoomusta kun kunnallispoliitikko O-P. Karjlainen ja kansanedustaja Sari Multala ovat ainoita urheilun edustajia Olympiakomiteassa.

Onpa huippu-urheilustamme ykkösvastaavanakin kokoomuspoliitikko Mika Kojonkoski.

Olympiakomitean puheenjohtajana on nyt suunnistaja ja liike-elämässä kannuksia ansainnut Timo Ritokallio. Hänellä on tasapuolisuuden näyttö edessään.

Saapa nähdä antaako hän kaikkien kukkien kukkia Suomen urheilun kukoistamiseksi.

1940-luvulla sotien tiimellyksessä uskottiin kansamme yhdistyvän myös urheilussa. Silloin käytiin maaottelumarssikin Ruotsia vastaan. Puolitoistamiljoonaa suomalaista aina ministereitä myöten haki maaotteluvoiton. Ruotsi sai liikkeelle puoli miljoonaa kävelijää. Meillä oli yhteishenkeä. Yritettiin myös eri lajien yhteistoimintavaliokuntiakin, mutta ne eivät pitkään kelvanneet porvareille. Palattiin menneisyyteen.

Suomen urheilu saadaan jaloilleen kunhan porvaristo lopettaa politikoinnin urheilussa ja antaa arvoa kaikille osaajille. Urheilu on jokaisen suomalaisen omaisuutta. Siksi sitä pitää rakentaa myös yhdessä.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Eeva-Johanna Eloranta

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Sivistys ei ole hifistelyä

Työelämän rakenne muuttuu vinhaa vauhtia muun muassa globalisaation, digitalisaation, tekoälyn ja robotisaation myötä. Tekninen kehitys uhkaa jopa 36 prosenttia ammateista seuraavien kahden vuosikymmenen aikana.

Ammatteja kuolee luovan tuhon myötä, mutta uusia syntyy tilalle. Ihminen saattaa joutua elämänsä aikana kouluttautumaan useampaan eri ammattiin ja vaihtamaan alaa monta kertaa. Elämänikäisestä koulutuksesta on tullut välttämättömyys.

Koulutus ja sivistys eivät ole mitään hifistelyä, vaan paras turva työn saantiin. Suurta huolta herättääkin, ettei sadallatuhannella alle 30-vuotiaista nuorista ole toisen asteen koulutusta.

Kaksisataatuhatta aikuista on vailla vähintään toisen asteen koulutusta. Pelkällä peruskoulupohjalla on vaikeaa nykymaailmassa työllistyä, sillä niitä vanhanajan hanttihommia ei enää ole.

Suomalaisista alle 25-vuotiaista nuorista miehistä viidesosa ja yli 15 prosenttia nuorista naisista onkin työn tai koulutuksen ulkopuolella. Ilman ammatillista koulutusta olevien työurat ovat epävakaita ja lähes kymmenen vuotta muita lyhyempiä.

Viime hallituskaudella oppivelvollisuusiän nostaminen kaatui kysymykseen ilmaisen opetuksen kustannuksista.

Yksinkertainen ratkaisu olisi oppivelvollisuusiän nostaminen. Euroopan maista ainoastaan Turkissa on Suomea lyhyempi oppivelvollisuus. Saksassa ja Hollannissa oppivelvollisuus kestää jopa neljä vuotta pidempään kuin Suomessa. Professorit Roope Uusitalo ja Juho Saari ovat myös kiinnittäneet asiaan huomiota.

Uusitalo mainitsee, että esimerkiksi USA:ssa oppivelvollisuusiän nosto on lisännyt 16-17-vuotiaiden koulunkäyntiä. Se on kasvattanut ihmisten ansiotuloja ja työllisyyttä sekä vähentänyt työttömyyttä, vankilaan joutumisriskiä, avioeroja, teiniraskauksia ja jopa riskiä kuolla seuraavan 10 vuoden aikana.

Viime hallituskaudella oppivelvollisuusiän nostaminen kaatui kysymykseen ilmaisen opetuksen kustannuksista.

Yhteiskunnalle tulee kuitenkin syrjäytymistä huomattavasti halvemmaksi pitää kaikki ihmiset mukana koulutuksessa ja sitä kautta työelämässä. Jokaiselle tulee tarjota mahdollisuus suorittaa vähintään toisen asteen tutkinto ja myös päivittää osaamistaan työelämän muuttuvien tarpeiden mukaan.

Eeva-Johanna Eloranta

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

”Liikkukaa, liikkukaa”, kehottaa 92-vuotias Äitee – Siiri Rantanen on ikäpolvea, joka urheili liikunnan ilosta – ei rahasta

Olipa ilo ja kunnia rupatella menneenä lauantaina Hakaniemen torikahvilassa  92-vuotiaan tohmajärveläistytön Siiri ”Äitee” Rantasen kanssa. Aurinko helotti taivaalta yhtä kirkkaana kuin Siirin terävä äly.

– Kun Tohmajärvellä ei ollut muuta tekemistä, niin minä juoksentelin ja hiihdin. Siitä se liikunnan kipinä syttyi. Ja roihuaa yhäkin. Urheileminen on antanut minulle terveyttä. Vain kerran elämässäni olen sairastanut. Se oli iskias, mikä iski. Ainoat liikuntaa helpottavat välineet ovat sauvat, jotka kuuluvat sauvakävelyyn.

Siiri Rantanen on sitä ikäpolvea jolloin urheiltiin liikunnan ilosta, ei rahasta. Siiri oli päivätyöltään  verhoilija ja asui Lahdessa. Hän laati itse itselleen harjoitusohjelmat ja pärjäsi. Myös juoksijana aina SM-kisoja myöten.

Hänen mielestään Suomessa on kyllä hyviä urheilulupauksia varsinkin tytöissä. Asenne on tärkeintä. Jaksaako ohittaa elämän muut houkutukset ja antautua täyspäiväisesti urheilemaan?

Urheilu on antanut hänelle paljon ystäviä, mutta hän hämmästelee, että Aino-Kaisa Saariselta kesti pitkään ennen kuin edes tervehti häntä. Nykyinen terveen ja reippailevan Siirin päivään kuulu muutaman kilometrin sauvakävely ja pyrkimys ehtiä olemaan vierasmannekiini lukuisten kutsujen toteuttamiseksi.

Siiri on syntynyt 14.12.1924, on pituudeltaan 165 senttiä ja kiloja on 58. Eli samat ovat mitat kuin kilpailuaikanaankin. Hänellä on kaksi jo eläkeiässä olevaa poikaa. Lasten edesmennyt isä Arvo Kalervo Rantanen oli urheilumiehiä, joka kannusti perheen äitiä urheilemaan.

Nyt Siiri kannustaa ihmisiä liikkumaan ja urheilemaan kiertäen 100-vuotiasta Suomea yhdessä entisen työtoverinsa tyttären Vikki Vähä-ahon kanssa. Torilla istuessamme Siiri ei saanut hetken rauhaa.Tunnettua persoonaa käteltiin ja musiikkimies Lasse Liemolakin iloitsi päästessään Siirin kanssa poseeraamaan yhdessä ja triokin säesti taustalla.

– Kyllä tämä hivelee, tuumasi elämäniloinen Siiri ”Äitee” Rantanen.

Sporttijuttua riitti, kun Demokraatin urheilukolumnisti Kauko-Aatos Leväaho ja Siiri ”Äitee” Rantanen tapasivat torikahveilla Helsingin Hakaniemessä.

Formularenkaissa samaa kaikua kuin vanhoissa nailonsukissa?

Formulamaailma tarjoaa katsojille hermoja kutkuttavaa jännitystä ja kilpailun suolaa. On ihailtavaa, että kärkinelikon karkeloissa on mukana kaksi suomalaista Valtteri Bottas ja Kimi Räikkönen. Varsinaisia huimapäitä ja ratojen taistelijoita.

Tällä erää britti Lewis Hamilton on nopein, Saksan Sebastian Vettel syyttelee muita ja käyttäytyy ajoittain fair playn vastaisesti. Mutta osaa kyllä ajaakin. Bottas on ratojen rauhallinen ja yhteistyökykyinen herrasmies, joka omaa ajamisen ja taistelemisen lahjat. Räikkönen on muuttunut jäämiehestä pehmoksi perhelisäysten myötä ja taitaa taistot eikä selittele turhia.

Aikanaan ikuisesti kestäviä nailonsukkia tehtiin vain lyhyen aikaa kaupallisista syistä. Onkohan samaa kaikua myös formularenkaissa? Tavallinen tallaaja  saa autonsa renkaita käyttökelvottomiksi muutaman kymmenentuhannen kilometrin ajamisella. Sen sijaan formulakuskit saavat tuhansia euroja maksavat renkaat tuhotuiksi kylläkin muutaman sadan km-ajossa.  Onhan kaupan käytävä. Jos renkaat olisivat kestävämpiä, niin eihän kauppa kävisi. Eikä renkaiden vaihtorulettia nähtäisi.

Lydiard, Brewer, Ormo…. Oliskohan noista ajoista jotain opittavaa?

Tämä on jo jankuttamista. Silti siihen on palattava.

Oskari Mörö ja Nooralotta Neziri ovat taantuneet. Wilma Murtoa ei ole paljoa seipään varressa näkynyt. Ilahduttavana vastapainona kyllä kolmiloikassa Simo Lipsanen, ja pikajuoksussa Samuel PurolaSamuli Samuelsson sekä naisten moukarissa Krista Tervo ovat edistymisen merkkejä. Onpa niitä muitakin. Silti aivan liian vähän.

Aikanaan Jukka Uunila 1960-luvun lopussa palkkasi maailmankuulun uusiseelantilaisen Arthur Lydiardin nostamaan pitemmän matkan juoksijamme maailman huipulle.

1970-luvulla Göran Stubb toi jääkiekkoon kypärä otsallaan pelanneen kanadalaisen rämäpää Carl Brewerin sysäämään Suomen lätkä kv-ympyröiden yläpäähän.

1980-luvulla Kari Ormo keksi virolaisen uintiprofessorin Rein Haljandin kuvaamaan vedenalaista uintitekniikkaa ja Suomesta löytyi pari uimaria maailmanmestareiksi. Jani Sievinen ja Antti Kasvio. Myöhemmin kolmaskin – Hanna-Maria Seppälä.

Jani Sievinen kävi nuorena poikana 1980-luvun alussa isä Esan ja äiti Maritan kanssa valintakeskustelun uinti vai koulu. Valittiin uinti ja Janista tuli maailman paras.

Kymmeniä vuosia sitten urheiluseuroissa oli yhteishenkeä ja urheilun ilmaista opetusta nuorille. On kai niitä nytkin, mutta suuntaus on, että kaikesta pitää maksaa, eikä kaikilla ole siihen varaa. Se karkottaa useita.

Olisikohan noista ajoista jotain opittavaa, kun Suomen urheilua yritetään nostaa edes siedettävälle tasolle maailmassa.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.