Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Missä EU, siellä ongelma” – Sipilä varoittaa Soinia laukomasta enää tällaista

Juha Sipilä varoittaa Timo Soinia laukomasta EU-kriittisiä lausuntoja.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvostelee hallituskumppaninsa Timo Soinin (ps.) EU-kriittisiä lausuntoja.

Soini on muistuttanut brexit-äänestyksen jälkeen vanhasta lausahduksestaan “missä EU, siellä ongelma”.

– Tämä on juuri sitä puhetta, mitä meidän pitää välttää, Sipilä sanoi Brysselissä EU-huippukokouksen jälkeen.

EU:n perusajatusta pitäisi kirkastaa paremmin kansalaisille.

Sipilän mukaan EU-johtajat myönsivät kokouksessaan, että jäsenmaat ulkoistavat ongelmia liian helposti EU:n niskoille.

Sipilän mielestä EU:n perusajatusta pitäisi kirkastaa paremmin kansalaisille.

– Taisi Saksan liittokansleri Angela Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa.

Lisää aiheesta

Sipilä varoi arvostelemasta Soinia siinä, että tämä jättää kantansa auki mahdolliseen Suomessa järjestettävään EU-kansanäänestykseen. Sipilä sanoo, ettei ole ehtinyt keskustella asiasta Soinin kanssa.

– Olen saanut Soinilta tekstiviestin, ja hän sanoi, ettei tämä nyt ihan niin mene kuin julkisuudessa tätä pyöritellään. Hän on täysin sitoutunut hallitusohjelmaan, ja sen takana seistään. Tämä hallitus ei tuo esitystä kansanäänestyksestä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE