Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Mistä tämä raha otetaan?” – SDP:n Paatero hämmästelee Harkimon ryhmän linjauksia: “Käsittämätön ajatus”

SDP:n kansanedustaja, entinen TUL:n puheenjohtaja Sirpa Paatero suhtautuu varauksella kokoomuksen kansanedustajan Harry Harkimon työryhmän esityksiin liikunnan ja urheilun tukemiseksi.

Paatero kyseenalaistaa työryhmän näkemykset, sillä tarkoituksena työryhmällä oli selvittää liikuntajärjestöjen avustusjärjestelmää ja sen kriteereitä.

Paateron mukaan olisi ollut tarpeen, että tässä pohdinnassa olisi huomioitu kansalaisjärjestötyön – suomalaisen voimavaran – eli vapaaehtoistyön ja osallistumisen merkitys. Paatero arvostelee, että nyt työryhmältä tuli esitys, jolla puututaan lähinnä huippu-urheilun ja -urheilijoiden tukemiseen, vaikka huippu-urheilun osalta työryhmiä ja raportteja on viime ajoilta olemassa.

– On käsittämätön ajatus, että kun nyt jos koskaan koko kansan liikkumista pitäisi tukea, on työryhmän pääasiallinen esitys useiden kymmenien miljoonien lisätuki huippu-urheiluun. Mistä tämä raha otetaan? Nyt on uhkana, että se lähtee sieltä mihin resursseja kipeimmin kaivataan eli matalan kynnyksen harrasteliikunnasta ja seuroilta.

Raportin pohjalta vaikuttaa Paateron mukaan siltä, että rahoitusta huippu-urheilulle ollaan ottamassa suorista seuratuista. Seuratukien jako olisi voitu siirtää liikuntajärjestöille, opetus- ja kulttuuriministeriön sijaan, jolloin roolit pysyisivät Paateron mielestä selkeinä. Seurat ovat suoraan eri lajiliittojen ja järjestöjen jäseniä, toisin kuin esimerkiksi Olympiakomitean jäseninä ovat toiset järjestöt. Suoraan seurojen kanssa toimivilla tahoilla on Paateron mukaan paras tieto käytännön toiminnasta ja niiden tarpeista.

Hän kiittelee kuitenkin työryhmän esitystä sote-uudistuksen jälkeisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisrahoituksen kolminkertaistamisesta kunnille. Maakuntauudistuksen toteutuessa kunnille olisi jäämässä merkittävä rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä, joka vaatii satsauksia.

– On hyvä, että yhden prosentin sijaan kuntien osuus olisi ainakin kolme prosenttia. Se, miten tämä rahoitus jaetaan, tarvitsee kuitenkin pelisääntöjä. Mikä on todellisuudessa liikunnan osuus ja miten koko hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen organisoidaan kunnassa, sekä yhteistyö sote-palveluiden kanssa.

Lisää aiheesta

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE