Erikoistutkija Mervi Ruokolainen tutkii ja kehittää Työterveyslaitoksella ratkaisuja ikääntyvien työntekijöiden työhön osallistumisen edistämiseksi.

Ikääntyneistä työntekijöistä puhuttaessa “alaikäraja” on jostain syystä jumittunut 55 vuoteen. Se antaa Ruokolaisen mielestä väärän mielikuvan aivan kuin 55-vuotiaat olisivat “niitä eläkkeelle kohta jääviä”, vaikka heillä on työuraa jäljellä vähintään kymmenen vuotta.

Palkansaajakeskusjärjestö SAK oli viime syksynä etsimässä työmarkkinoiden yhteisiä keinoja kohentaa ikääntyvien työntekijöiden asemaa.

Hän huomauttaa, että 55-59-vuotiaiden työllisyysaste on Suomessa jo suhteellisen korkealla tasolla. Työllistymisen ongelmat alkavat kohdistua enemmän vanhuuseläkeikää lähestyviä.

Ruokolaisen mukaan mukaan Suomessa suurin osa työnantajista pyrkii pitämään huolta ikääntyvistä työntekijöistään erilaisilla toimilla: kuormitusta pyritään vähentämään ja keventämään fyysisesti vaativissa tehtävissä, ehdotetaan työajan lyhennystä tai tarjotaan esimerkiksi koulutusta tai kuntoutusta.

– Näen ongelmana sen, että toimiin ryhdytään usein reaktiivisesti, kun työkyvyn heikentymisestä on jo viitteitä tai se on jo heikentynyt.

Ruotsissa taas ennaltaehkäisevät toimet ovat enemmän etusijalla.

– Naapurissa yhteiskunta satsaa siihen, että kaikki pystyvät osallistumaan työhön edes jollain panoksella. Meillä on vallalla enemmän käsitys, että joko ihminen on kokoaikaisesti työssä tai ei ollenkaan.

Palkansaajajärjestöt ehdottivat viime syksynä yhteisessä pöydässä osa-aikaisen työn mahdollisuuksien lisäämistä.

– Tutkimustenkin mukaan moni iäkkäämpi haluaisi lyhentää työaikaa työuran loppupäässä, SAK:n Siekkinen huomauttaa.

Tämän ajatuksen tärkeys korostuu, kun niin ihmisten arjen kokemukset kuin tutkimuksetkin todistavat, että työpaikan menettäminen 55 ikävuoden jälkeen on turmiollista: uudelleen työllistyminen on todella vaikeaa.

Tilanne heijastuu myös heihin, jotka ovat saaneet päätöksen osatyökyvyttömyyseläkkeestä. Siekkinen harmittelee sitä, että puolet yksityisen sektorin työnantajista ei pysty järjestämään heille osa-aikaista työtä, jotta taloudellinen asema helpottuisi.

– Työpaikoilla annetaan aika helposti periksi. Meillä ei ole sellaista kulttuuria, että osa-aikainen työskentely olisi mahdollista. Aika helposti nostetaan kädet pystyyn. Nämä ihmiset ajautuvat käytännössä kokonaan ulos työmarkkinoilta, varsinkin jos ikää alkaa olemaan.

SAK:n varapuheenjohtaja Katja Syvärinen pitää myöskin ongelmana sitä, että Suomessa ei ole toimivaa eikä hyväksyttyä mallia työskennellä osapäiväisesti.

– Työmarkkinat kelpuuttavat vain täysiaikaisen ja -kuntoisen ihmisen, hän lataa suoraan.

Puheenjohtaja Jarkko Eloranta SAK:sta olisi samoin suonut, että työmarkkinaosapuolet olisivat löytäneet enemmän työaikaan liittyviä ratkaisuja syksyllä yhteisessä pöydässä.

– Tutkimukset kertovat selkeästi, että mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhönsä ja erityisesti työaikaansa auttaa ihmistä jatkamaan ja jaksamaan työelämässä. Hallituksen ratkaisuunhan tuli vaatimattomia kirjauksia, mutta selvästi olisi pitänyt mennä pidemmälle.

Elorannan mielestä erilaisia työn jakamisen malleja pitäisi kehittää aktiivisesti yhä useamman saamiseksi työn syrjästä kiinni.

Hän huomauttaa, että aika pitkälti heikennetyssä vuorotteluvapaajärjestelmässä on omat ongelmansa, mutta tilalle voisi pohtia jotain muuta. Yksi varteenotettava vaihtoehto olisi miettiä juuri joustavampia työaikaratkaisuja.

TTL:n Ruokolaista harmittaa ylipäänsä se, että ikääntyviä konkareita arvioidaan yhtenä yhtäläisenä ryhmänä pelkästään iän perusteella, vaikka ihmiset ja heidän elämäntilanteensa ovat yksilöllisiä – näin ollen myös tuen tarpeet vaihtelevat.

Mustavalkoisista ikäasenteista olisi syytä päästä jo irti.

– Ei ole olemassa ikääntyneiden ryhmää, jolla on heikentynyt työkyky tai terveys. Ja vaikka työkyky hieman heikentyisikin iän myötä, ei sillä kaikissa tehtävissä ole kuitenkaan ratkaisevaa merkitystä.

Suomessa on ollut jo aika pitkään erilaisia ikäohjelmia, ja niitä pitäisi Ruokolaisen mielestä nyt päivittää. Työterveyslaitos (TTL) puhuu ikäjohtamisen sijaan työurajohtamisesta. Siinä lähtökohtana on vahvistaa yksilön omaa työuran hallintaa huomioimalla työntekijän uravaihe ja yksilölliset elämäntilanteet.

Työurajohtaminen voi olla keino torpata myös kielteisiä ikäasenteita.

– Ikääntyvillä itselläänkin voi tutkimusten mukaan olla kielteisiä ikäajatuksia. Joskus he voivat myös alkaa itsekin uskoa ympärillä vallitseviin kielteisiin ikäasenteisiin. Tämän vuoksi ihmiset on syytä saada ymmärtämään paremmin esimerkiksi se, mitä vahvuuksia iän ja kokemuksen kertyminen tuo, ja miten sitä voidaan hyödyntää, Ruokolainen pohtii.

TTL:n tutkimukset osoittavat, että näitä kielteisiä ikään liittyviä asenteita voidaan taklata ikääntyvien työntekijöiden joukossa ja luoda työuralle myös uusia näkymiä.

– Työuran loppuvaiheen ei tarvitse olla passiivinen laskeutumisvaihe eläkkeelle. Se voi olla vielä aktiivinen uravaihe, jonka aikana voi saada merkittäviä asioita aikaan. Ja siitä hyötyy myös työpaikka, Ruokolainen uskoo.

Elorannan mielestä Ruotsiin vertailtaessa pitäisi katsoa muutakin faktaa kuin vain naapurin parempaa ikääntyneiden työllisyysastetta. Yksi sellainen on, että suomalaisten terveys on ruotsalaisia heikommalla tolalla, ja se onkin vielä suuremman pohdinnan aihe.

– Se tarkoittaa vähemmän terveitä elinvuosia ja enemmän erilaisia sairauksia, ja totta kai se näkyy siinä, kuinka pitkään ihmiset kykenevät jaksamaan ja jatkamaan työelämässä.

Eloranta pohtiikin sitä, onko työikäisten terveydenhuolto oikealla tasolla. Esimerkiksi monet SAK:laisilla aloilla työskentelevät eivät ole työterveyshuollon sairaanhoidon piirissä. Sosioekonominen asema näkyy myös terveyseroina.

– Kaikki ovat samaa mieltä, että pitää pystyä olemaan pitempään työelämässä, mutta jos polvet ovat sökönä ja olkapäät kuluneet, sille ei mitään mahda. Sitä ei päätetä Arkadianmäellä.

Siihen, miten niin sanotun eläkeputken poistuminen vaikuttaa ikääntyneiden työllistymiseen, ei ole Työterveyslaitoksellakaan kristallipalloa. Eläkeputkeen työntämistä on sanottu helpoksi keinoksi työnantajille päästä eroon ikääntyvistä työntekijöistään irtisanomistilanteessa.

– Voi olla, että heitä irtisanotaan tulevaisuudessa vähemmän, mutta toisaalta voi käydä myös niin, että ikääntyvien rekrytoinnissa tullaan entistä varovaisemmaksi.

Eläkeputken poistosta on tullut palautetta SAK:n liittoihin, varsinkin teollisuusliittoihin, joissa sitä on käytetty paljon. Saana Siekkinen uskoo, että keskustelu tulee olemaan vielä aika kovaa, kun putken häipymisen merkitys alkaa konkretisoitua.

– Yksi ajatus ratkaisussa oli se, että irtisanomiset kohdistuisivat tasaisemmin eri ikäryhmiin eikä lähinnä työuran loppupäässä oleviin.

Aiempien selvitysten mukaan työttömyysturvan lisäpäivien ikärajan nostaminen on aina nostanut myös työnantajan kynnystä työntää iäkkäämpiä eläkeputkeen.

– Mutta eihän eläkeputken poisto tätä hommaa ratkaise. Kaikissa toimissa pitäisi yrittää saada ihmiset pidetyksi työpaikoissa, mitkä heillä ovat työuran loppupäässä, Siekkinen korostaa.

Syvärinen arvioi, että työttömyysturvan lisäpäiviä on käytetty aika paljon silkkana työkyvyttömyyseläkkeen korvikkeena, koska itse eläkkeelle on ollut vaikea päästä. Syvärinen on kuullut huolestuneita kysymyksiä teollisuus- ja rakennusaloilta, mitä tapahtuu eläkeputken poistumisen jälkeen.

Eloranta muistuttaa myös, että eläkeputken poiston vaikutukset näkyvät vasta pitkän ajan päästä. Hänen mukaansa ainakin Pitkänsillan kupeessa hallituksen seuraavia toimia seurataan hyvin tarkkaan, muun muassa sitä, millainen pohjoismaisen työnhaun mallista lopulta muotoutuu.

Vireillä on nyt hanke, joka voi auttaa jo monenlaisen “krempan” vaivaamia työttömiä ikääntyneitäkin. Työministeriö esittää välityömarkkinoita Ruotsin mallin mukaan, jonka tavoite on auttaa osatyökykyisiä työmarkkinoille valtio-omisteisen osakeyhtiön kautta.

– Heidänkin työllistymisensä parantamisesta on puhuttu aika pitkään, mutta isommat konkreettiset teot ovat puuttuneet. Hallitusta voi kiittää, tämä on oikea askel, Siekkinen toteaa.

Syvärinen peräänkuuluttaa kuitenkin ennen kaikkea asennemuutosta.

– On oltava ymmärrystä, että ei ihmisiä pidä siirtää vain jonnekin “toimenpiteisiin” tai mukamas kuntoutumaan, jotta hän olisi taas täysiaikaisesti täysin työkykyinen. On ymmärrettävä, että muutamakin tunti viikossa työtä eläkkeen tai minkä tahansa perustoimeentulon päälle on koko yhteiskunnan ja yksilön etu.

Eloranta kuvaa työnantajien ajatusmaailmaa näin: Niin kauan kun työvoimaa on ollut runsaasti tarjolla, ei ole tarvinnut miettiä muita ratkaisuja – aina on voinut ottaa uuden kaverin tilalle.

– Mutta nyt on pakko miettiä, miten “vähän haastavampi” työvoima saadaan myös käyttöön, koska se on järkevää niin kansantalouden kuin yksilöidenkin kannalta.